Levinyt!
 

Kinoksessa ympäri vuoden

09.11.2022

Ei enää teinivuosissa

Tammikuun viimeisenä vuonna 2003 rekisteröitiin Leville ohjelmapalveluyritys Kinos Safaris, firman omistivat puoleksi Mika Kuusela ja Juha Jusku Mikkonen. Samat kaverit myös hoitivat yrityksen safarit ja muut käytännön toiminnat alusta loppuun itse.

– Aloitettiin vanhalla kelkkakalustolla ja käytetyillä haalareilla, joita oli 25 settiä. Asiakkaat olivat alusta alkaen yrityksiä, joille vedimme pitempiä safareita. Ensimmäinen toimisto oli Juskun kotona Könkäällä ja sitten se muuttui vain omaan kotiin niin ikään Könkäällä.

Kinos Mika

2005 Mika Kuusela aloitti omalla toiminimellä Hertzin autovuokrauksen, joka on edelleenkin kuvioissa. 2006–2007 Jusku myi osuutensa Mikalle, joka jatkoi yksin yrityksen kehittämistä. Atrin alueelta Hullun Poron mailta löytyi virallisempi toimipaikka, yksi talvi meni perisuomalaisesti Atrin saunatiloissa.

– Kampaamo Basementin yhteyteen avasin sitten oman myyntiskin 2010–2011, oltiin siten lähempänä asiakkaita. Joulukuussa 2011 tehtiin yrityskaupat Pole Star Safariksen kanssa, kun Reijo Sukola myi yrityksensä, ja siten Kinos sai oman toimipaikan. Samana vuonna olin perustanut Kinos Motoriksen Safariksen rinnalle.

Samalla liikepaikalla toimitaan edelleenkin, paikka on oiva, sillä kelkkareitti menee vierestä ja asiakkaiden on helppo löytää myyntitoimisto sekä kauppa Myllyjoentien tontilta keskeltä Leviä.

– Kaikki, mikä kelkkailuun vain liittyy, pitäisi nyt löytyä ja löytyy saman katon alta, sanoo Kuusela.

 

Muutakin kuin kelkkailua

Kinos Safaris toimii ympäri vuoden ja tarjontaa riittää vuodenaikojen mukaan. Talvella lumella ja kesällä muun muassa lauttaristeillen Levi- ja Sirkkajärvellä. Skaalaa riittää myös muun muassa kanoottivuokrauksesta kalastusretkiin.

– Sähköpyörät ovat tulleet tunturiin rytinällä, meillä niitä myös huolletaan ja olemme tehneet Kuntokaupan kanssa merkkihuoltosopimuksen Fitnord-pyörille, mutta kyllä me korjaamme muitakin merkkejä. Aika lailla samanlaisia ovat perusperiaatteiltaan merkistä riippumatta. Joskus vain joudutaan eri komponentteja odottelemaan, koronan iskettyä alkoivat monenlaiset osien toimitusvaikeudet ja erilaiset puutokset tulivat ilmeisesti jäädäkseen.

2019 Kinos Motorsin uusi huoltohalli Muoniontien varteen valmistui ja siellä kootaan ja varustellaan uudet kelkat sekä mönkijät ja huolletaan vanhempia kamppeita.

Yhteistyö BRP Finlandin kanssa on kestänyt jokseenkin koko 20-vuotisen toiminnan ajan yhtä pientä poikkeusta vaille, niinpä muun muassa Skidoot ja Lynxit viimeisimpine malleineen löytyvät valikoimista.

 

Kestävyys ja ympäristöasiat

Kinos Motors ja Kinos Safaris ovat myös käynnistäneet ympäristösertifikaatin hankinnan suunnittelun, mutta toistaiseksi ei sellaista asiallista tähän toimialaan sopivaa ole vastaan tullut.

– Kelkat ovat toisaalta kehittyneet paljon vuosien mittaan, niiden käyttöikä on kasvanut ja toisaalta esimerkiksi polttoaineen kulutus on merkittävästi pienentynyt sekä niiden käyttämät polttoaineet ovat muuttuneet ympäristölle ystävällisimmiksi. Öljyä ei enää sekoitella litratolkulla ja nykyiset 2-tahtimoottoritkin ovat ihan hyväksyttävää tekniikkaa puhumattakaan sitten nelitahtikoneista.

Kuuselan halli lämpiää maalämmöllä, suunnitteilla ovat aurinkopaneelit ja yritys kierrättää kaiken mahdollisen.

– Haaveena on nollaenergiahalli, joten tulevaisuudessa täällä korjataan ja huolletaan laitteita nollanergialla.

Kannattaa myös muistaa, että Kinos Motors & Safaris palvelee ympäri vuoden Levin toimistollaan osoitteessa Myllyjoentie 4, Levi.

 

Jaspis Toivonen

 

www.kinossafaris.fi

www.kinosmotors.fi

 

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Etusivun näytteet

 
LeviNYT!  
© Hilla Group Oyj 2023