Levinyt!
 

Levin talven ensimmäinen avaus

12.10.2022

Perjantaina 7.10. hiihtokeskus vaihtoi kesän talveen, kun ensimmäinen eturinteen hissi saatiin käyntiin, North-tuolihissi oli iskussa viemään laskijat yläasemalle ja alashan pääsi sitten laskemalla säilölumesta tehtyä rinnettä myöten, suksilla tai laudalla, ja mukavasti oli myös reilejä siroteltu freestylea varten.

alppilukio

Rinteen lisäksi avattiin myös jo kolmatta kertaa 1,5 kilometrinen maastohiihtolatu golfkentän tunturin puoleiselle laidalle. Hiihtäjät löysivät ladun oitis ja siellä kävikin jo päivän mittaan melkoinen suihke. Ei tarvinnut sääskien joukoissa sivakoida ja maisemat olivat mitä parhaimmat, kun kesäisen vihreä golfkenttä on laskeutumassa talvilepoon. Pelata siellä ei enää voi, sillä yhtä koska ensimmäiset kuurapakkaset jäädyttävät nurmen eikä se pidä tallaamisesta tässä vaiheessa.

Lauantaina 8.10. vietettiin eturinteellä Zero Pointin tuntumassa kuntalaisten päivää, jolloin pääsi läheltä katselemaan, mitä kaikkea eturinteellä esimerkiksi on urakoitu kesän aikana.

saana veltheim ja museo

Saana Veltheim oli lähtenyt Reidarin kanssa tunturhin. Särestöniemi-museo esittäytyi muun muassa kuntalaisten päivässä.

– Väkeä on ollut ihan kiitettävästi paikalla ja tulevinakin vuosina tätä avauspäivää tullaan viettämään. Kuntalaiset voivat ostaa muun muassa kausilippuja rinteisiin ja siellä on välillä ollut jopa jonoa.

– Nyt voidaan ylpeydellä myös jo esitellä uutta hissiämme, Levi Glacieria, joka on valmistunut todella ennätystahtiin. Doppelmayerilla luvattiin sen valmistuvan puolessa vuodessa, mutta oma väkemme pani paremmaksi ja hissi valmistui neljässä kuukaudessa. Meillä on hissirakentamisen osaajia sen verran monta omassa henkilökunnassa, sanoi hiihtokeskus Levi Ski Resortin toimitusjohtaja Jouni Palosaari.

lautaulija

Levi Glacierin avajaisia vietetään 3. joulukuuta, tällä hetkellä viimeistellään hissin tuntumassa olevaa rinnettä, jonka profiilia on muutettu siten, että se ei enää vietä rinteeltä pois kohti metsää ja rinnepohja on tasoitettu. Tasoitettu rinne toimii tulevina kausina kisalaskijoiden alkukauden treenirinteenä ja samalle paikalle säilötään rinnelumet. Useamman lumikasan sijaan eturinteellä on tulevaisuudessa vain yksi iso lumisäilö.

 

Alppipro antaa täydet pinnat

Kalle Palander tekee työtä myyntijohtajana lumensäilöntätekniikkaan erikoistuneessa suomalaisessa yrityksessä Snow Secure. Entinen huippu-urheilija ja ammattilaskija tuntee lumen ominaisuudet, oltiinpa sitten jäätiköllä tai kisarinteissä.

kalle palander

– Olin itsekin aikanaan vastaan kaikkia lumensäilöntäjuttuja, mutta ajatus on kääntynyt täysin. Ensinnäkään suksen alla ei huomaa mitään eroa säilölumen tai vasta tehdyn tykkilumirinteen välillä. Ja vielä vähemmän, kun siihen voidaan tykittää ja sekoittaa rinnekoneella uutta tykkilunta. Lumikasa näyttää purkuvaiheessa pinnalta likaiselta, kun peitteet poistetaan, mutta kovan pinnan alla on täysin valkoista ja laadukasta ja melkein jäätikkölumen tyylistä tavaraa, sano Palander.

– Tippa tuli linssiin, kun kävin viimeksi Hintertuxissa, siellä oli vielä 1994 loistavat jäätiköt, mutta nyt niistä on tuskin mitään enää jäljellä. Sama tilanne on muuallakin Keski-Euroopassa, lisäksi monissa alppikohteissa on pulaa vedestä, joten tykkilumen saatavuuskaan ei ole mikään automaattinen ratkaisu. Lumensäilöntä on monessa paikassa uutta, mutta siihen ollaan menossa, kun lunta voidaan kierrättää ja tykitetty lumi säilöä seuraavaa kautta varten. Tykitys tehdään parhailla pakkasilla ja käytetään siten vuodenkierron parhaat ajat hyväksi.

Palanderin mieleen on myös uusi tasoitettu treenirinne Levi Glacier -hissilinjan alla, sillä se on nyt sellainen, jota huippu-urheilijat tarvitsevat. Tasainen, jyrkkä ja riittävän pitkä, ja lumivarma jo alkukaudesta, sillä siihen saadaan levitettyä säilölumi ja rinne otettua käyttöön heti lokakuussa. Vuodesta 2023 uusi alue tulee olemaankin lokakuun alusta alkaen jo kaikkien käytössä.

 

Jaspis Toivonen

 

 

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
© Hilla Group Oyj 2023