Levinyt!
 

Kittilän kesämarkkinat järjestetään kirkonkylällä 8.–10.7.

06.07.2022

Kittilän perinteiset kesämarkkinat järjestetään tänä vuonna Kittilän kirkonkylällä, tapahtuma-alueena on kylän raitti Valtatien varrella. Tapahtuma alkaa perjantaina 8.7. ja kestää sunnuntaille 10.7. saakka. Markkinoiden ajankohta on pitkä perinne, sillä Kittilän perinteiset kesämarkkinat pidetään kaksi viikkoa juhannuksen jälkeen, ja ne on järjestetty jo 1600-luvulta lähtien.

Myyntikojuja tulee kadun varteen ja lisäksi monenlaista ohjelmaa on luvassa kesäiseen viikonloppuun. Varsinaiset markkinamyyntikojut ovat avoinna pe 12–18 sekä la–su klo 10–18 ja kylän kauppiaat pitävät oman harkintansa mukaan kauppansa avoinna.

Pysäköidä saa asiallisiin paikkoihin pitkin Valtatien laitaa sekä liikkeiden parkkipaikoille; bajamajoja löytyy, myös jottei tarvitse hätää kärsiä. Ja aina voi kysäistä lisätietoja ja apua keltaliivisiltä järjestäjiltä.

Joulupukki on tavattavissa markkinalavalla lauantaina 9.7. klo 15.30–17.30. Markkinalava sijaitsee niin sanotulla Liikenarikan pihalla eli Levin Sähkön edustalla samassa pihassa kuin mm. apteekki.

Esiintymislavan läheisyydessä on kirjapiste, jossa kittiläläiset ja Kittilässä syntyneet kirjailijat myyvät teoksiaan. Paikalle ovat lupautuneet Veikko Erkkilä, Taisto Tammela, Marja-Terttu Puolakanaho, Reijo Paasirova, Mirjami Hiltunen ja Mauri Tammela.

Markkinalavalla esiintyvät lauantaina 9.7. muun muassa Mandoliinimiehet, Loihakat Lausujat, Kairan Laulajat, Eero Tiensuu, ja Mini Blind Channel.

Sunnuntaina 10.7. lavalla ovat muun muassa Eero Magga, Ralla Group, ja Stage Addicts.

Karaoketeltta sijaitsee puolestaan Kittilän Torilla (hotellin ja Liikenarikan pihan välissä) ja siellä on mikki kuuluvilla pe klo 12–02, la klo 10–02 ja su klo 12–18

Perinteiset markkinatanssit pidetään lauantaina 9.7. klo 21-01 Tökärillä eli Kittilän työväentalolla, musiikista huolehtii Jukka Lampela & Lapponia.

Lauantaina ja sunnuntaina on luvassa musiikkiesityksiä myös kirkonkylän liikkeissä.

Kittilän perinteisten kesämarkkinoiden järjestämisestä vastaa Kittilän Yrittäjät ry yhteistyössä Kittilän kunnan ja muiden toimijoiden kanssa.

 

www.kittilanmarkkinat.fi

www.kittilanyrittajat.fi

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2022
Nettitaivas