Levinyt!
 

Maiju Laurila ensimmäisissä paralympialaisissaan

23.03.2022

Kahta kisakokemusta rikkaampana

Paralaskija Maiju Laurilan kodissa Levillä vallitsee rauhallinen tunnelma. Laurila on viettänyt päivän rinteessä tyttärensä Lumin ja kummipoikansa kanssa, jotka loikoilevat nyt rentoina sohvalla. Sylvi-koira on mennyt naapuriin kylästelemään. Ulkolämpötila näyttää lähes kymmentä plusastetta, räystäiltä tippuu vesi ja pohdimme tyttären kanssa, joko nyt on oikeasti kevät.

Maiju_Pertti

Laurila on palannut muutamaa päivää aiemmin Pekingin paralympialaisista, jossa hän edusti Suomea osallistuen pujotteluun sekä suurpujotteluun. Itselleen vieraammassa lajissa, suurpujottelussa, Laurila laski hienosti kymmenenneksi, mutta päälajissaan pujottelussa tuli harmittava keskeytys.

– Jotain siinä tapahtui ja vauhtini pysähtyi. Luulin menneeni portin väärältä puolelta, ja ajattelin, että lasku on hylätty, mutta jatkoin silti. Katselin välillä porttituomareita, että pitääkö tulla radalta pois. Ajatukseni jotenkin katkesi, ja viimeisellä jyrkällä olin ikään kuin jo luovuttanut, ja kun huomasin, etten ehdi enää kääntää portille, laskin suosiolla ulos, kertoo Laurila.

Suurpujottelu, joka ei ole Laurilan ykköslaji, jännitti.

– En ole treenannut suurpujottelua paljonkaan, joten jännitti kovasti. Lähtö oli tosi jyrkkä, ja radan pinta oli yllättävän kova, joten laskin aika varovaisesti. Se oli sellainen peruslasku.

 

Sokeripintaiset rinteet

Kiinan vuoret eivät Laurilaa hirvittäneet, sillä hän on laskenut yhtä korkealla muun muassa Italiassa ja Itävallassa. Profiililtaan Pekingin rinteet ovat Laurilan mukaan samantyyppiset kuin vaikkapa Levin rinteet, mutta lumi on erilaista.

– Lumi on siellä tykkilunta ja ilma kuivaa, joten lumi tuntui aivan kuin irtonaiselta sokeripinnalta. Kääntyessä tuntui siltä, ettei ole yhtään pitoa, mutta alla oli kovempi pinta, joka piti. Onneksi pääsimme treenaamaan paljon ja testasimme eri suksia. Kelit olivat vaihtelevat, aurinko paistoi useana päivänä, mutta välillä myös satoi lunta, räntää ja vettäkin, kertoo Laurila olosuhteista.

 

Tunteet pinnassa

Laurilan ja valmentaja Pertti Kuivalaisen päivärutiinit Pekingissä toistuivat pitkälti saman kaavan mukaan. Aamu alkoi parin tunnin treenillä, jonka jälkeen oli vapaata aikaa. Gondolihissi liikennöi heti kisakylän vierestä, ja rinteet sijaitsivat kolmen gondolimatkan päässä. Kisakylässä oli mahdollisuus käydä kuntosalilla, pelata pingistä ja tehdä muita aktiviteetteja.

– Kisakylä oli pienehkö ja melko askeettinen aidattu alue vuorien välissä. Maskien käyttöä edellytettiin, ja koronatestit tehtiin joka aamu. Koronaturvallisuuteen kiinnitettiin todella paljon huomiota. Haalaripukuiset ja huppupäiset henkilöt desinfioivat koko ajan ruiskuilla gondolihissejä ja pintoja.

Pekingin kisamatka oli peräti kolmen viikon mittainen ja 7-vuotiaan Lumin äiti toteaa koti-ikävän välillä painaneen.

– Varsinkin loppumatkasta, kun alkoi olla kisajännitystä, ikävä kasvoi. Jännitys purkautui niin, että itkin aamuisin. Valmentajani sai kuunnella itkua, mutta hän kyllä ymmärsi tilanteeni.

Laurila painottaa valmentajan tärkeää roolia. 

– Valmentajan tuki on todella tärkeää. Hän jaksaa kannustaa ja kertoa aina laskujen hyvät puolet, ja sillä on iso merkitys, kun itsestä tuntuu, että laskussa ei ollut mitään hyvää. Mietin välillä kisareissun aikana, että miten valmentaja kestää minua ja, että onkohan minulla valmentajaa enää tämän reissun jälkeen, Laurila nauraa.

 

Virpi Kallio

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Hilla Group Oyj 2022
Nettitaivas