Levinyt!
 

Napapiirin Pajakylästä joulumaisia tuulahduksia Levin ohjelmiin

10.11.2021

Ykkösluokan tarjontaa

Arctic Circle Snowmobile Park on Napapiirin vanhin edelleen toiminnassa oleva safariyritys. Sen perusti vuonna 1999 Janne Honkanen. Välillä omistajuus oli Honkasen isällä, mutta tämän vuoden kesällä Snowmobile Parkin liiketoiminta ostettiin takaisin Janne Honkasen peukalon alle.

snowmobilepark

Kari Kaakkuriniemi ja Petri Lehti

Honkanen on tunnettu yrityksestään Luxury Action, joka on järjestänyt asiakkailleen unohtumattomia ja räätälöityjä ohjelmaelämyksiä aina Napapiiriltä Pohjoisnavalle sekä Lapin lisäksi kaikissa Pohjoismaissa, Huippuvuorilla ja Grönlannissa. Korkealaatuisten tuotteiden tarjonta, turvallisuus, yksilöllisyys ja huippupalvelu ovat kaiken toiminnan punaisena lankana. Luxury Action on ollut yksi merkittävimpiä Lapin luksusmatkailun uranuurtajia tarjoten arktisia elämysohjelmia ja tuotteita kullekin asiakkaalle erityisesti toiveiden mukaan räätälöitynä. Yrittäjä laittaa aina oman sielunsa peliin täysillä, kun asiakaspalvelusta on kysymys.

 

Oma erityinen ohjelma-alue

– Olemme nyt laajentaneet toimintamme Leville. Uusi tukikohta henkilöstöineen sijaitsee Immelkartanon pihapiirissä, josta löytyivät meille sopivat asiakastilat. Täällä puetaan ja varustellaan safareille lähtijät ja tänne sopii myös tulla ostoksille, varaamaan oma retki, olipa se sitten moottorikelkoin tai vaikka joulupukin salaiseen tapaamiseen, kertoo yrityksen operatiivinen johtaja Tiina Aokou.

Snowmobile Park vastaa varsinkin perheiden ja pienryhmien luomaan ohjelmakysyntään. Myös korona on tuonut esiin sen, ettei enää haluta isoissa kansanpaljouksissa olla, vaan muodostetaan omia pienseurueita, joissa voidaan toimia terveysturvallisesti. Yleensä ryhmäkoko jääkin alle 10 hengen.

Janne Honkanen kertoo, että jo 2000-luvun alussa hän oli luomassa Levillä lapsille omaa moottorikelkkojen ajokoulua. Nyt palataan historiaan ja järjestetään jälleen juniorikelkoin lapsille omaa safaritoimintaa ja ajo-opetusta turvallisesti omassa rajatussa paikassa.

– Meillä on käytössä kylän ulkopuolella useamman kymmenen hehtaarin alue, jonne on rakennettu satumainen ja aito joulupukkimaailma keskelle metsää. Ollaan aloitettu Napapiirin Pajakylästä, niin haluamme tuoda tännekin joulutunnelmaa. Samalla alueella on myös paikka, jossa voidaan pilkkiä lohta, ja sinne sopivat myös perheen pienimmät huristelemaan omilla kelkoilla, sanoo Honkanen.

Toimiston sijainti Immelkartanon pihapiirissä on mainio, sillä se on helposti saavutettavissa jopa kävellen keskustan hotelleista järven yli, kelkkareitit ja ladut lähtevät pihasta. Alueen premiumhotelleille on lisäksi jo luotu käyttöön varaustyökalu, jolla ne voivat kätevästi tehdä ohjelmavarauksia Snowmobile Parkin valikoimiin.

 

Tehokas ja osaava henkilöstö

Kari Kaakkuriniemi vastaa  safariyrityksen Levin toiminnasta. Apunaan hänellä on asiantunteva ja osaava henkilöstö.

– Saamme vahvuuteen muutamia uusia oppaita, jotka tuovat lisää virtaa ja varsinkin kielitaitoa tiimiin. Osa meistä on vanhoja leviläisiä, jotka ovat jo vuosia täällä asuneet, joten paikallistuntemus on hyvä ja pulmatilanteet ratkeavat hyvän verkoston avulla. Ja jos on vaativampia ryhmiä, niin saamme apua ja kalustoa Napapiiriltä.

Tiina Aokou kertoo lisäksi, että samalla periaatteella toimitaan täälläkin kaikessa, kuin Napapiirilläkin on tehty. Asiakas on tärkein, eli aina yhtä tärkeä, kuin se viimeisin asiakaskokemus.

– Olemme jo ainakin kuusi vuotta olleet Tripadvisorin arvosteluissa parasta luokkaa, joten siitä laatuarvostelusta on paras pitää kiinni, tähtiä ei haluta menettää.

Yhteistyötä tehdään alueen kaikkien muiden ohjelmapalveluyritysten kanssa ja Levin talvinen ohjelmatarjonta on laaja, jota Snowmobile Park nyt omalta osaltaan täydentää.

 

Jaspis Toivonen

 

Lisätiedot Levin tuotteista:

snowmobilepark.com

 

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2021
Nettitaivas