Levinyt!
 

Lomakurun kota avattiin ruskalle, talvisesongille luvassa valokuvanäyttely

15.09.2021

Latukahvilasta ympärivuotiseksi kahvittelupaikaksi

Kuulaana syyspäivänä Levin Ympärystiellä sijaitsevan Lomakurun laavulla taukoileva iloinen pyöräporukka huikkaa heipat, ja Eanan Levin yrittäjät, Lomakurua pyörittävät Janita Kenttälä ja Víctor Jové Pérez valmistelevat kahvilaa ja sen pihapiiriä tulevaa talvisesonkia varten. Laajennetussa aitauksessa porot märehtivät jäkälää ja odottelevat ruska-asiakkaita ja talven safareita.

Uudet tuulet puhaltavat Lomakurussa, ja kahvila avattiin ruskalle ensimmäistä kertaa sen historiassa. Kahvilan menua on uudistettu, ja anniskeluoikeudet saadaan talvisesongille.

Eanan

– Käytämme raaka-aineina muun muassa poroa, kinkkua, kanaa, tonnikalaa ja kasviksia. Listalla on suolaisia vohveleita ja paahdettuja leipiä. Makeannälkään on tarjolla esimerkiksi mustikkakuppikakkua, vohveleita hillolla tai suklaalla ja tietysti suomalaisten kestosuosikkia, munkkia, jota saa myös vegaanisena ja gluteenittomana, kertoo kahvilan tuotteet suunnitteleva ja valmistava Janita Kenttälä.

Kenttälä haluaa vahvasti latukahvilan maineessa olevan Lomakurun ympärivuotiseksi kahvilaksi, jonne on mukava poiketa istuskelemaan ja nauttimaan herkkuja joko sisätiloihin tai pihapiirissä olevalle laavulle.

– Olisi mukava, jos myös paikallinen väki löytäisi kahvilamme. Meille voi tulla vaikka tekemään hetkeksi etätöitä ja nauttia samalla kupin kahvia suolaisen tai makean herkun kera. Kahvilan voi varata myös yksityiskäyttöön, ja pihalla olevaa laavuakin voi vuokrata. Nuotiopaikkoja on tulossa lisää. Haluaisin järjestää Lomakurussa myös tapahtumia kuten vaikkapa musiikillisia grilli-iltoja, Kenttälä suunnittelee.

 

Valokuvanäyttely kertoo tämän päivän poronhoidosta

Talvisesongilla Lomakurussa voi nauttia myös valokuvanäyttelystä, kun kahvilan seinät ja katto täyttyy Kenttälän parin viime vuoden aikana otetuista poroaiheisista valokuvista.

– Olen kuvannut poronhoitoa, poroerotuksia ja vasojen kesäleikkuuta. Kuvatuotteet ovat ostettavissa ja ne ovat sen kokoisia, että niitä on helppo kuljettaa kotiin.

Kenttälä haluaa tuoda ihmisten tietoisuuteen, mitä poronhoito on tänä päivänä.

– Poronhoito on muuttunut paljon vuosien varrella. Ihmisillä voi olla mielikuva vanhasta, rähjäisestä poromiehestä, joka kulkee yksin metsässä, mutta nykypäivänä mukana on naisia, nuoria ja jopa lapsia. Ennen mentiin jalkaisin etsimään poroja, nyt käytössä ovat autot, moottorikelkat ja mönkijät. Poroilla on tutkapannat kaulassa ja tietokoneelta näkee, missä ne milloinkin menevät. Poronhoito on nykyään myös hyvin järjestelmällistä, kaikki dokumentoidaan.

Kenttälä suunnittelee, että ensimmäisen valokuvanäyttelyn aiheena on poronhoito, ja seuraava teema voisi olla naiset poronhoidossa. Myös eri vuodenajat tulevat näkymään näyttelyssä.

– Kuvien avulla voimme havainnollistaa vuodenkiertoa asiakkaille, jotka osallistuvat järjestämillemme porosafareille, Kenttälä toteaa.

Lomakurun kodan kahvila on syyskuussa avoinna päivittäin klo 12–16, ja porosafarit starttaavat marras-joulukuussa.

 

Virpi Kallio

 

www.eananlevi.com

 

 

 

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2021
Nettitaivas