Levinyt!
 

Kroppa notkeammaksi faskiakäsittelyssä

01.09.2021

Toisenlaista kehonhuoltoa

Niskat jäykkinä, olkapäät jäätyneet, tai selkä vihoittelee ja kantapään luupiikki vaivaa tai muuten vain on kropassa tukala olo? Uutta apua voi vaivoihinsa etsiä nyt myös Hyvinvointikellari Levin tarjoamasta Acu Fascia® -käsittelystä tai akupunktiosta.

Hyvinvointikellari Levin palvelut ovat paikkakunnalla uutta, ja syyskuun alusta lähtien Laura Kokkonen hoitaa asiakkaita Könkäällä sijaitsevassa hoitohuoneessaan. Laura Kokkonen on käynyt aikaisemmin muutamia kertoja vuodessa Levillä opettamassa itämaista kehonhuoltoa ja havainnut, että täällä on asiakaskuntaa ja tarvetta.

LauraKokkonen

– Olen Levillä kolmen viikon jaksoissa ja sitten taas toiset kolme viikkoa työskentelen Tampereen Hyvinvointikellarissa. Ajanvaraus on netissä auki ja pianhan asiakkaat tottuvat tähän rytmiin. Hyvinvointikellari palvelee tiistaista torstaihin ajanvarauksella nyt ensimmäisellä jaksolla 16.9. asti.

Acu Fascia®, mitä se on?

Suomessa kehitetyssä Acu Fascia® -menetelmässä yhdistyvät faskiakäsittelyn ja akupainannan hyödyt yhdessä kokonaisuudessa. Tieteeseen pohjautuva Acu Fascia hyödyntää itämaista viisautta tuoden sen helposti ymmärrettäväksi tämän päivän ihmiselle. Kehotyöskentely ja hoitomuoto on kehitetty tukemaan toisiaan, mutta kerrallaan voi hyödyntää vain jompaakumpaa.

Lempeän dynaaminen kehotyöskentely muodostuu jännitteen ja rentoutuksen vastavuoroisuudesta. Kaikki liikkeet tehdään kehoa kuunnellen, jokaisen omaa luonnollista liikettä edistäen.

Acu Fascia® -hoidossa yhdistyvät faskiakäsittelyn ja akupainannan hyödyt. Suomessa kehitetty tieteeseen pohjautuva hoitomenetelmä avaa kosketuksen ja hengityksen avulla faskioita, aktivoi vagushermoa ja oksitosiinin eritystä. Rentouttava käsittely tehdään painelua, kiertoliikettä, venytystä, rapsuttelua ja tärinää hyödyntäen lattiatasossa futonilla, vaatteet päällä.

– Vaikka hoidot tekevät välillä kipeää, teen ne aina asiakkaan kehoa kuunnellen ja kunnioittaen. Joskus valitettavasti joudun kuljettamaan asiakkaan kivuliaidenkin kehokokemusten läpi, kun pitkäaikaiset jumit lähtevät aukeamaan.

Vahva osaaminen taustalla

Laura Kokkosella on laaja koulutus ja tutkintojen sekä kurssien nimikelista on pitkä, aina Kulttuurintuottaja amk:sta hyvinvointialalle. Hän on perehtynyt kiinalaiseen lääketieteeseen, suoritettuna on nelivuotinen 55 opintopisteen koulutus Tampereella Neijing-koulussa.

– Lisäksi on opinnot, kuten Terveydenhoidon perusopinnot (14op/Tredu), Lantionpohjan toimintahäiriöt (5op/Karelia amk), sekä Kuratomi Method & Jomon Shindo Leading Instructor -pätevyydet, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että olen yksi maan koulutetuimpia shindo-ammattilaisia. Kuratomi Jomon Shindoa opiskelin Suomen lisäksi Virossa ja Japanissa - myös itse kehotyöskentelymenetelmän kehittäjän, sensei Kazuko Kuratomin, johdolla.

– Olemme nyt useamman entisen shindo-ammattilaisen kanssa kehittäneet tieteeseen ja itämaiseen viisauteen pohjautuvaa Acu Fascia® -menetelmää. Lisäksi kouluttaudun jatkuvasti, hyödynnän ja seuraan aktiivisesti sekä länsimaisen, että itämaisen lääketieteen kentän uusinta tietoa.

Laura Kokkonen ei tekisi tätä työtä, ellei olis itse omakohtaisesti saanut kokea loppuun palamisen ja kehon pettämisen. Parannus ja valo löytyi japanilaisista venyttelyistä ja siinä yhtenä hoitomuotona käytetyistä faskiakäsittelyistä. Allergia ja astma hellittivät, paino keveni ja kaiken kaikkiaan elämänlaatu parani niin paljon, että entinen ahdistunut ja kiireinen nainen vaihtoi tyystin alaa.

Miten valmistaudun käsittelyyn?

Laura Kokkonen pyrkii aina hoitamaan asiakkaan vaivojen syytä oireiden sijaan.

– Usein kehon kipujen taustalla on myös emotionaalisia jumeja. Tarpeen vaatiessa ohjaan aina asiakkaan lääkärin tai psykologin vastaanotolle, sanoo Laura Kokkonen.

Hän suosittelee myös aina asiakkaan epäröidessä ihmistä ottamaan selvää omalta lääkäriltään, voiko yleensä ottaa aineenvaihduntaa kiihdyttäviä hoitoja.

Hoidon esteitä voivat olla raskaus ensimmäisen kolmanneksen aikaan, päällä oleva syöpähoito tai akuutti syöpädiagnoosi, flunssa tai muu tulehdus.

Yhteen Acu Fascia ® -käsittelyyn varataan aikaa yleensä 90 minuuttia. Akupunktioon puolestaan kannattaa varautua vähintään kolmen kerran kuuriin, joista ensimmäisellä kerralla on haastattelu ja hoito, ja sen jälkeen tiheään tahtiin kaksi perättäistä lisähoitokertaa, jolloin nähdään saatu vaste.

 

Jaspis Toivonen

 

Nettiajanvaraus:

https://varaa.timma.fi/customergroupsite/hyvinvointikellari

Akuuttiajat puhelimitse, p. 0500 303 561

 

Faskia eli sidekudoskalvo tai lihaskalvo, on kudosverkko, joka ympäröi elimistömme lihaksia, kudoksia, luita ja sisäelimiä. Laajimmillaan faskia tarkoittaa koko kehon ympäröivää sidekudosverkkoa, johon voi luetella kuuluvaksi lihasten ja kudosten lisäksi muun muassa jänteet ja nivelsiteet.

Faskia muodostuu sidekudosrakenteeksi erilaisista soluista sekä säikeistä (esimerkiksi kollageeni, elastiini ja solun ulkoinen väliaine). Sidekudosrakenteita on joka puolella kehoamme ja se yhdistää kehon rakenteita toisiinsa verkon lailla.

Faskiaverkko peittää kaikkia lihaksia, lihassolukimppuja ja lihassoluja. Nämä sidekudosrakenteet ja -ketjut kattavat myös esimerkiksi hermot sekä verisuonet.

 

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Etusivun näytteet

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2022
Nettitaivas