Levinyt!
 

Aron tulkitsee tunteella Elviksen tunnetuksi tekemää gospelia

28.04.2021

Kappelissakin on lupa jammailla

Huhtikuisena sunnuntai-iltana Marian kappeliin on kokoontunut koronarajoitusten mukainen määrä yleisöä. Kappeliin astelee mustavalkoiseen asuun sonnustautunut Elvis Presleyn musiikin tulkitsijana tunnettu Aron, ja esitys käynnistyy Elviksen vuonna 1973 julkaisemalla Welcome to my world kappaleella. Reilun tunnin mittaisessa konsertissa kuullaan laaja kattaus Elviksen tuotantoa gospelkappaleista keveisiin rock and roll -ralleihin ja country-vivahteisiin kappaleisiin.

Yleisö on sen verran ujolla tuulella, että kukaan ei tohdi osoittaa suosiotaan kappaleiden välillä ennen, kun Aron naurahtaa, että kappelissakin on lupa taputtaa. Ja kun kuullaan klassikot, Love me tender ja My way, taputuksista ei meinaa tulla loppua. Letkeä Treat me nice kappale saa sekä yleisöön että Aroniin vipinää.

aron

 

Elviksen ääni c-kasetilla ihastutti

Elvis on Aronin eli ylöjärveläisen laulajamuusikko Juha Leppäsen musiikillinen ykkösesikuva. Leppänen tutustui Elviksen tuotantoon jo nuorena poikana.

– Sain ala-asteen loppupuolella Elviksen c-kasetin, ja Elviksen ääni teki heti vaikutuksen. Innostuin tuolloin myös muusta 1950–60-lukujen musiikista, mutta Elvis on se, joka on aina kulkenut mukanani.

Yleisurheilussa ja hiihdossa nuoruudessaan kilpaillut Leppänen innostui musiikista isänsä innoittamana opiskeluaikanaan.

– Otin laulutunteja, ja eräässä työpaikan pikkujoulussa oli ensimmäinen keikkani. Sain siitä hyvää palautetta, ja innostuin. Keikkoja alkoi tulla. Ensimmäisillä keikoilla esitin Rauli Badding Somerjokea, Olavi Virtaa, Topi Sorsakoskea ja Elvistä.

 

Gospelkeikkoja jo vuodesta 2011

Vuonna 2011 Aron aloitti bändinsä Cool Companyn kanssa Elvis Gospel ja Elvis Christmas -aiheisten kirkkokonserttien tekemisen, ja tekee niitä edelleen joko soolona, bändin kanssa tai joskus pelkästään kitaristin tai kosketinsoittajan kanssa. Elviksen tuotanto istuu hyvin kappeleihin, jotka ovat toki tunnelmaltaan erityyppisiä keikkapaikkoja kuin vaikkapa perinteiset kuppilat.

Aron keikkailee ympäri Suomen ja monenlaisilla lavoilla, ja Lappi on miehelle tuttu jo kilpaurheiluvuosilta.

– Kävin aikoinaan paljon Oloksella ensilumenleirillä. Nyt käyn pohjoisessa kevättalvella sekä ruskan ja joulun aikaan. Tällä kiertueella esiinnyn Levin Marian kappelin lisäksi Äkäslompolon ja Saariselän kappeleissa. Normaalisti teen myös ravintolakeikkoja, mutta nyt korona-aikana niitä ei ole.

 

Aron on keikkaillut myös ulkomailla

– Olen esiintynyt Virossa, Latviassa, Saksassa ja USAssa. Pietarissa esiinnyin Jagger-klubilla, jossa on nähty maailmantähtiä, ja olen ollut keikalla myös Etelä-Koreassa eräässä blues-baarissa, listaa Leppänen kaukaisia keikkapaikkojaan.

Viime aikoina Aron on keikkailun ohessa työstänyt uutta albumiaan. Suomenkielinen levy ilmestyy alkukesästä.

– Levylle tulee runsaasti tunnettujen lauluntekijöiden käsialaa olevia uusia ja ennen julkaisemattomia biisejä, ja tämä iskelmä-kantri-rokki -vivahteinen albumi ilmestyy lähiaikoina, Aron lupaa.

Virpi Kallio

 https://www.aron.fi/

 

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2021
Nettitaivas