Levinyt!
 

Joona Kangas on sulavan laskutyylin taituri

21.04.2021

South Parkin suunnittelussa mukana

Parivuotiaana ensikosketuksensa rinteisiin saanut freeski-laskija Joona Kangas on tuttu näky Levin snow parkeissa. Nuorten MM-kullan slopestylessä vuonna 2014 voittanut Kangas viihtyy parhaiten Levin South Parkissa ja 13-hissin kurussa.

Levillä 8-vuotiaasta asti asunut Kangas on ollut suunnittelemassa yhdessä lumilautailija ja parkkilaskija Zenja Potapovin kanssa South Parkia. Kangas on tyytyväinen lopputulokseen.

joonakangas

– 13-hissin parkki siirtyi etelärinteelle muutama vuosi sitten. Zenjan ja minun ideoita on otettu parkin suunnittelussa huomioon, ja tampparikuskit ovat tehneet tosi hyvää työtä, Kangas kiittelee.

Olympialaisissakin Suomea edustanut Kangas on kiertänyt maailmaa ja laskenut lukemattomissa upeissa parkeissa ja rinteissä, mutta kolme kohdetta nousee ylitse muiden.

– Tykkään erityisesti Sveitsin Laaxista, jossa kävin tänä talvenakin. Muita suosikkejani ovat Yhdysvaltojen Mount Hood ja Ruotsin Riksgränsen.

 

Yksin laskiessa räppi soi kuulokkeissa

Joona Kangas kuvailee omaa laskutyyliään sulavaksi ja vaivattoman näköiseksi. Tyyli hioutuu laskiessa.

– Laskutyyli kehittyy vuosien myötä, ja jokaisella se on omanlaisensa. Yleensä tunnistaa tyylistä tosi kaukaakin, kuka laskee.

Kangas kertoo laskijoiden olevan erilaisia, mutta tietynlaista rohkeutta vaaditaan kaikilta.

– Toiset ovat hurjapäisempiä, ja toiset opettelevat asioita rauhallisemmin. Laji vaatii sinnikkyyttä, sillä tempun opettelemisessa saattaa kaatua aika monta kertaa. Ei saa luovuttaa, vaan pitää jaksaa yrittää. On hyvä opetella perusasiat ja siirtyä pikkuhiljaa vaikeampiin temppuihin. Kannattaa myös miettiä ennakkoon, mitä laskiessa pitää tehdä. Itse olen maltillinen laskija ja tykkään luoda omia temppuja.

Kangas harjoittelee sekä yksin että porukassa, ja molemmissa on hyvät puolensa.

– Kavereilta saa inspiraatiota, kannustusta ja palautetta. Mutta myös yksin harjoitteleminen on tärkeää, koska silloin keskittyy paremmin. Analyyttisyydestä on hyötyä, ja itselle kannattaa antaa palautetta, toteaa Kangas, joka laskee mielellään 90-luvun hip hopin tahdissa.

Freeski on laji, jossa ei voi välttyä loukkaantumisilta, ja myös Kangas on saanut vuosien varrella murtumia, varsinkin nuorempana.

– Loukkaantumisista ei jäänyt mitään pelkoja, oikeastaan päinvastoin, olin niiden jälkeen parempi laskemaan, sillä otin opikseni.

Kaatumisten syynä voi olla inhimillisten virheiden tai huonon tuurin lisäksi myös vaikkapa univaje, energian puute tai heikot lihakset.

– Nykyään kiinnitän huomiota asioihin, jotka auttavat siinä, että on energiaa laskea. On tärkeää, että on hyvä vireystila, jotta keskittyminen ei herpaannu. Rinnepäivän aikana on muistettava juoda vettä ja syödä eväitä.

 

Opintojen tiimoilta filosofisia väläyksiä

Freeski täyttää pitkälti Joona Kankaan elämän, mutta mies ehtii tehdä muutakin.

– Harrastukseni ovat pääosin lajia tukevaa urheilua kuten lihaskuntoa, kestävyysliikuntaa ja kehonhuoltoa. Tykkään myös ruoanlaitosta sekä kuvaamisesta ja editoinnista.

Kangas tunnetaan maailmallakin laskufilmeistään, ja hän voitti vuonna 2020 yhdessä Keeshlife Crewin kanssa International Freeski Film Festivalilla "Amateur Film Of The Year" -sarjan.

– Lasketteluelokuvien tekeminen kiinnostaa minua, ja olen hakenut Lapin yliopistoon audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelmaan. Haluan jatkaa hommia laskettelun parissa ja toivon, että voin opintojen avulla tehdä tästä ammatin vielä paremmin.

Opiskeluun Kangas on saanut kosketuksen kuluneen vuoden aikana, sillä hän suoritti avoimessa yliopistossa filosofian perusopinnot.

– Se on ollut hyödyllistä, olen viisastunut! Olen oppinut kirjoittamaan akateemisesti, lukemaan kirjoja ja saan filosofisia väläyksiä, Kangas nauraa.

 

Virpi Kallio

 

"Freeski (Slopestyle / Big Air / Half-Pipe) on freestylehiihdon laji sekä olympialaji, jonka suorituspaikkoina toimivat erilaiset hyppyrit, lumikourut ja kaiteet. (Ski Sport Finland)"

 

 

 

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Etusivun näytteet

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2021
Nettitaivas