Levinyt!
 

Koronatestiin kannattaa mennä matalalla kynnyksellä

03.03.2021

Testiin pienilläkin oireilla

Kittilässä koronatestejä tehdään kunnan terveyskeskuksessa ja lisäksi Levillä kahdella yksityisellä lääkäriasemalla. Levin Lääkäriasema Benellä tehdään nyt kiihtyvällä tahdilla päivittäin antigeeni- eli pikatestejä.

Lääkäriaseman vastaava lääkäri anestesiologian erikoislääkäri Aki Lumme kertoo, että pikatestien tekemiseen vaadittu lupa kesti Fimean käsittelyssä yllättävän kauan, mutta nyt luvat ovat viimeistä piirtoa myöten kunnossa.

Levin lääkäriasema Benen ensihoitaja Veikka Ylitalo ja vastaava lääkäri Aki Lumme suosittelevat kaikille maskin käyttöä ja käsidesiä, jota on nyt joka paikassa saatavilla. Käsidesi tehoaa, eikä sitä voi käyttää liikaa, lisäksi maski ja käsien desinfiointi ovat edullinen tapa välttää tautia. Siivousvinkkinä ovenkahvojen ja painikkeiden pyyhkiminenkään silloin tällöin ei ole turhaa työtä, varsinkaan yleisissä tiloissa.

– Antigeenitestin vastaus saadaan meillä 15–20 minuutissa. Jos sitten testin tulos on positiivinen ja osoittaa koronaepäilystä, niin asiakas ohjataan PCR-testiin varmistukseen ja vastaava tartuntatautilääkäri ottaa tapauksesta kopin. Kannattaa siinä vaiheessa jo, ja jopa ennen testiin tulemista, pysytellä karanteeninomaisissa oloissa, jos on vähäisiäkään oireita. Yleensäkin suosittelemme matalalla kynnyksellä nyt testausta. Se on paras ja tehokkain tapa pysäyttää taudin eteneminen, oli sitten kyse lapsista tai aikuisista.

Koronaan sairastumista eli covid-19 -tautia voi epäillä, kun ilmenee esimerkiksi alahengitystieoireita, kuten yskää ja hengenahdistusta, lisäksi voi tulla maku- ja hajuaistimuutoksia, ripulia tai kuumetta.

(Hengitystiet jakautuvat ylähengitysteihin ja alahengitysteihin. Ylähengitysteihin kuuluvat nenäontelo sivuonteloineen, nielu ja kurkunpää. Alahengitysteihin kuuluvat henkitorvi ja keuhkoputket.)

 

Keuhkovaurioita saattaa jäädä muistoksi

Anestesialääkäri Lumme on hoitanut covid-potilaita TAYS Valkeakosken sairaalan ensiavussa ja vuodeosastolla sen jälkeen, kun epidemia sulki sairaalan elektiivisen leikkausosaston viime keväänä. Kuluneen vuoden aikana on saatu kokemusta ja tietoa viruksesta melkoisesti.

– Esimerkiksi kaikki alahengitystieoireiset kannattaa kuvata röntgenillä. Tauti on salakavala ja teholle on joutunut jopa tapauksia, jotka on todettu PCR-testillä ns. terveiksi ja purettu jo covid-eristys. Keuhkokuvissa on kuitenkin löytynyt kaikilta yksi ja sama löydös, joka kertoo viruksen jylläämisestä. Ikävintä on se, että korona usein jättää vaurioita potilaan keuhkoihin, paraneminen saattaa viedä pitkään tai vauriot jäävät jopa pysyviksi.

– Testaaminen on kuitenkin halpa ja nopea tapa hidastaa leviäminen. Kesä parantaa yleensä epidemioita, mutta nyt ei siihenkään kannata täysin luottaa, kun on näitä nopeasti tarttuvia virusmuunnoksia liikkeellä. Tällä hetkellä olisi paras testata kaikki Suomeen ulkomailta tulevat, samoin suosittelisin isoissa työyhteisössä jatkuvaa testausta, samoin terveydenhuollon alan työntekijät pitäisi testata usein eli kaikki, jotka ovat taudin kanssa tekemisissä.

Lumme muistuttaa, että suomalaisten aikuisten kannattaisi nyt syödä lisäksi ainakin D-vitamiinia, sitä ei muutenkaan näin talvikaudella Suomessa saada riittävästi ravinnosta tai auringosta. D-vitamiini kuuluu sitä paitsi vakiotoimena koronapotilaiden sairaalahoitoon.

Koronatestaus on Levillä ilmaista, sillä lääkäriasema on tehnyt Kittilän kunnan kanssa maksusopimuksen, jolla saadaan testi ilmaiseksi kuntalaisille ja alueen matkailijoille. Ja niin sanottu testin ulosmyyntihintakin on ollut edullinen, 55 euroa/kpl, jos sen nyt jostain syystä joutuu maksamaan itse.

Jaspis Toivonen

benefinlandia.fi

 

 

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Etusivun näytteet

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2021
Nettitaivas