Levinyt!
 

Muutoksia Luvattumaa-Kumputunturi-Keulakkopää moottorikelkkareitillä

24.02.2021

Loukisen vanha ylityspaikka on suljettu ja uusi linjaus tehty

Agnico Eagle Finlandin Kittilän kaivokselta rakennettu purkuputki otettiin käyttöön joulukuussa 2020 ja tämän vuoksi Loukinen ei pysy jäässä vanhan kelkkareitin ylityspaikassa, joten joen ylittävä moottorikelkkareitti on jouduttu sulkemaan.

Suljetulla reitillä ei saa ajaa.

kelkka

Reitistä on kuitenkin nyt tehty uusi linjaus purkuputken yläpuolelta ja se sijoittuu kokonaisuudessaan valtion omistamille kiinteistöille, joita Metsähallitus hallinnoi. Kittilän kunnanhallitus päätti tiistaina 16.2.2021 kokouksessaan hyväksyä vuokrasopimuksen Metsähallituksen kanssa koskien moottorikelkkareitin Luvattumaa- Kumputunturi-Keulakkopää siirtoa Loukisen ylityspaikalla.

Lisäksi kunnanhallitus päätti, että vuokrasopimus allekirjoitetaan ennen päätöksen lainvoimaisuutta. Perusteena on reittimuutoksen kiireellisyys ja reittimuutos koskee ainoastaan kunnalle vuokrasopimusta esittäneen Metsähallituksen maa-aluetta. Kaivosyhtiö vastaa puolestaan kokonaisuudessaan reittimuutoksesta aiheutuvista kustannuksista.

Kunta hakee vuoden 2021 aikana reitinpitäjänä muutosta koskevaa reittitoimitusta Maanmittauslaitokselta tai sopimukseen perustuvan reitin merkitsemistä kiinteistörekisteriin.

– Kelkkareitti on nyt suljettu noin 6 km matkalta risteysnumeron 24 ja 33 väliltä. Uuden reitin rakentamistyöt aloitetaan viikon 8 alussa ja tavoitteena on, että uusi reittiyhteys olisi kelkkailijoiden käytössä jo viikon 9 alussa, kertoo Kittilän kunnan maanmittausteknikko Veli-Matti Virtanen.

 

Virpi Kallio

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2021
Nettitaivas