Levinyt!
 

Ski patrolit esittäytyivät 112-päivän kunniaksi

17.02.2021

Hätänumeropäivää vietettiin Leevilandiassa

11. helmikuuta vietettiin Euroopan hätänumeropäivää, jonka tarkoituksena on arjen turvallisuuden parantaminen ja yleisen hätänumeron 112 tunnetuksi tekeminen. Suomessa 112-päivää on vietetty vuodesta 1997 lähtien. Levillä etelärinteen Leevilandiassa hätänumeropäivän kunniaksi esittäytyivät rinne-ensiavun lisäksi ski patrolit.

skipatrolit

Aurinkoisena torstaina etelärinteessä käy melkoinen vilske, vaikka hiihtolomakausi ei ole vielä edes startannut. Koronatilanteen takia suomalaiset matkailevat innokkaasti kotimaassa, ja rinteissä viilettää niin konkareita kuin aloittelijoitakin ja myös niitä, joilla edellisestä laskukokemuksesta on saattanut vierähtää jo vuosia tai jopa vuosikymmeniä.

– Aloittelijoille tai pidemmän tauon pitäneille suosittelen hiihtokoulua sekä Levi Resort App -sovelluksen lataamista. Virtuaalisen hiihtokeskuskierroksen avulla voi etukäteen tutustua rinteisiin ja näin voi välttää esimerkiksi liian vaativia rinteitä. Rinnesäännöt on myös hyvä kerrata, toteaa Levi Ski Resortin turvallisuuspäällikkö ja ski patrol Heikki Saarensalmi.

 

Retrovälineet vaihtoon tai vähintäänkin huoltoon

Vanhat välineet ovat Saarensalmen mukaan riskitekijä ja ne on hyvä huoltaa ja säätää ennen rinteeseen menoa. Kollega Sami Siira on samoilla linjoilla.

– Vuokraamossamme myös laskijoiden omat välineet säädetään veloituksetta, vinkkaa Siira.

Välineitä on syytä myös aika ajoin uusia, sillä esimerkiksi monon muovi haurastuu vuosien saatossa. Voi syntyä todellinen vaaratilanne, kun mono murtuu tai jopa räjähtää laskutilanteessa. Myöskään turvavälineitä, kuten kypärää ei pidä unohtaa.

– Kypärä on pelastanut monta päätä. Onneksi yli 90% käyttää kypärää, mutta aina välillä näkee pelkkä pipo päässä laskevia, Saarensalmi toteaa.

Mikäli laskijan kypärä tai pipo on vinossa alkoholin takia, ski patrolit ohjaavat henkilön välittömästi pois rinteestä. On sanomattakin selvää, että alkoholi ja rinteet eivät kuulu yhteen.

– Otetaan vasta hiihtopäivän jälkeen ne drinkit, Saarensalmi painottaa.

 

Snow parkeissa muistettava riittävät turvavälit

Levillä on kolme snow parkia, kaksi etelärinteellä ja yksi eturinteellä. Saarensalmi ja Siira toteavat, että näillä erikoissuorituspaikoilla syntyy helposti vaaratilanteita, kun lasketaan liian lähellä toisia. Kovassa vauhdissa ei välttämättä ehdi reagoimaan ajoissa toisen laskijan äkkinäiseen liikkeeseen tai kaatumiseen.

– Suosittelemme, että snow parkissa ensimmäinen kerta mennään hitaasti läpi ja tutustutaan rauhassa hyppyreihin ja esteisiin. Pidetään riittävät välit toisiin laskijoihin. Korostamme myös, että vanhemmilla on vastuu opettaa lapsia toimimaan parkissa oikein, ski patrolit muistuttavat.

Virpi Kallio

 

Yleinen hätänumero 112.

Lataa myös 112 Suomi -sovellus.

Ski Patrol Levi p. 040 667 2501,

Levin rinne-ensiapu p. 044 367 4278

www.levi.ski/talvi => rinnesäännöt, Levi Resort App

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Etusivun näytteet

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2021
Nettitaivas