Levinyt!
 

Lainiolla lumilinnassa pienikin on suurta

17.02.2021

Säätila määrää lumirakentajan työtahdin

Talvi on lumirakentamisen kulta-aikaa, vaikka välttämättä ei aina materiaalin hankinta ole ihan yksinkertaista. Vastoin luuloa ei yksin taivaalta satava luonnonlumi hommaa pelasta, tarvitaan sähköä, tykkilunta ja jäätä. Viime syksy teki tepposiaan ja oli lauhaa, talventulo ei meinannut millään käynnistyä.

Lainiolla Lapland Hotels Snow Villagessakin töiden alkaminen viivästyi, vaikka säilölunta oli varastossa ja viime talven jokijäitä pakkasessa, niin vesisateella ei linnaa vaikuta alkaa pystyttämään, kun rakenteet eivät jäädy eli kiinnity toisiinsa.

Snow Villagen tuotantopäällikkö Janne Pasma on tiiminsä kanssa rakentanut Lainiolla linnoja jo 19 vuotta, nyt on menossa 20. talvi ja tuore linna uusin teemoin on valmiina ottamaan vieraat vastaan.

jannepasma

– Pääsimme alkamaan rakennustyöt marraskuun 24. päivänä ja loppiaiseen asti on linnaa kasattu. Nyt ovat viimeisetkin veistokset viimeistelty, sähkötyöt kaapelointeineen vedetty ja linna on avoinna päivittäin 20.2.–11.4. klo 10–21.

 

Koronaturvallisuus huomioitu

Tämän vuoden linna on viimevuotista pienempi, pinta-alaa on noin 3 000 neliömetriä ja hotellihuoneita on tehty tälle vuodelle 9, aikaisemmin niitä oli 16.

– Oli hienoa, että pääsimme tekemään linnan ja pääosin nyt se on suunnattu kotimaan yleisölle. Olemme ajatelleet perheitä ja lapsia, niinpä veistokset ovat tänä vuonna selkeitä ja esittäviä konkreettisia aiheita. Mikroskooppisen pienestä on nyt tehty suuri makromaailma, täällä voi tuntea itsensä pieneksi, kertoo Janne Pasma.

lumibaari

Linnan teeman takana on aivoriihi, johon kuuluvat Pasman lisäksi Kurtakon veljekset Rami, Tomi ja Tuomas. Sieltä nousee vuosittain ideoita, ja varsinainen napakymppihän oli muutaman vuoden takainen Game of Thrones, jolla saatiin koko maailma innostumaan. Oli myös vielä aika ennen koronaa, joten kansainvälistä matkailijaa riitti koko sesongiksi. Vuosi sitten keväällä linnassa oli illuusiomaailma ja vilkkaana alkanut sesonki, joka sitten päättyi kuin seinään, ja nyt mennään koronan luomin säännöin.

– Olemme rakentaneet tänne ilmastoinnin ja lisäksi linnassa kuljetaan nyt yksisuuntaista reittiä myöten, vastaantulijoita ei siis ole. Kappelia emme rakentaneet tänä vuonna, mutta lasten leikkimaailma on, samoin kuin elokuvateatteri. Jäinen 70-paikkainen ravintola palvelee tilausruokailijoita ja jääravintolassa on tälle sesongille rakennettu Chef´s Table -kabinetti, jossa Mielen keittiökoneet toimivat uutuusteknologialla. Ravintolassa ja muuallakin voidaan säilyttää hyvin asiakkaiden turvavälit.

Jääravintolan seinän takana palvelee lisäksi hirsiravintola Krouvi.

 

Veistäjät tuttuja entuudestaan

Tämän talven linnan lumi- ja jääveistoksista ovat vastanneet entuudestaan tutut puolalaiset, liettualaiset ja latvialaiset veistäjät sekä suomalaiset Tuomas Kurtakko ja Kirsi Väisänen. Lisäksi muoniolaiset eräopaskurssilaiset saivat viettää parin viikon harjoittelujakson linnassa tutustuen lumirakentamiseen. Eräoppaat tekivät yhden huoneen valmiiksi ja koristelivat sen hillankukin ja marjoin.

lumi_orava

– Meidän venäläisvahvistukset eivät voineet koronan takia matkustaa tälle talvelle Suomeen lainkaan. Ulkomaalaisia veistäjiä on ollut jo monena vuotena ja heidän kanssaan onkin ollut hyvä toteuttaa ideoita, kun jo tunnemme toistemme ajatusmaailman.

Lainion Snow Villagessa riittää vielä muutakin työtä, sillä ensi vuotta varten aloitetaan säilölumen teko varastoon ja Lainiojoesta nostetaan taas jäitä pakkasvarastoon. Huhtikuussa kausi päättyy ja linnan purku alkaa kesälämmön hoitaessa sitten lopullisen sulatuksen.

Jaspis Toivonen 

Lisätietoja:
Laplandhotels.com/snowvillage

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2021
Nettitaivas