Levinyt!
 

The Shoppi palvelee joka päivä

16.12.2020

Mettänväki Outdoors ja Tokka Safaris perustivat yhteisen myyntipaikan 

Kaksi leviläistä talvi- ja kesäaktiviteetteja asiakkailleen tarjoavaa yritystä laittoivat niin sanotusti hynttyyt yhteen ja perustivat yhteisen The Shoppi -myyntikonttorin Break Sokos Hotel Levin kivijalkaan eli osoitteessa Tähtitie 5 myydään nyt molempien tuotteita.

shoppi

Moottorikelkkojen vuokraukseen ja safareihin erikoistunut Tokka Safaris ja erilaisiin retkiin, vaelluksiin sekä varusteiden vuokraukseen erikoistunut Mettänväki Outdoors myyvät nyt omia tuotteitaan kätevästi ihan Levin ytimessä. Toiminnan uskotaan olevan myös asiakkaalle päin varsin joustavaa, sillä aika viime hetkessäkin saattaa vielä päästä mukaan vaikkapa kelkkasafarille, jos vain on tilaa, ja sehän selviää yleensä nopsasti puhelulla yritysten kesken.

The Shoppi on avoinna päivittäin, kannattaa siis poiketa aktivoimassa itsensä leviläiseen lomamoodiin.

Retkiä ja transfereita

Jan Alatalo sanoo, että vaikka Tokka Safariksen toimipaikka sijaitsee Leviraitilla, reilun puolen kilometrin päässä, on se kuitenkin sen verran kaukana Levin ydinkeskustasta, että sinne ei niinkään ohikulkeissa poiketa. Nyt on näppärä piipahtaa varaamassa kelkkasafari tai jokin muu retki The Shopista.

– Mehän välitämme muutakin kuin vain safareita. Tokka Safaris vie esimerkiksi koiravaljakoille, ja meillä on myös oma kummikoira alaskanhusky Amanda All Huskies -tarhalla, jonne voidaan matkata joko kelkoilla Leviltä ja yhdistää kelkkailuun koiravaljakkoretki, tai sitten teemme tarhavierailun ja ajelut matkaamalla kohteeseen autolla. Tulossa on myös tiettyinä viikonpäivinä esimerkiksi reissu Jerisjärvelle arktiseen saunamaailmaan. Vuokraamme lisäksi kylpypaljuja mökeille.

Tokka Safaris hoitaa esimerkiksi lentokenttätransfereita. 8-hengen bussi hakee matkustajat ja kamppeet ja vie haluttuun majoitusosoitteeseen.

Panttipulkat saatavilla

Mettänväki Outdoorista Jukka Laapotti kertoo, että talven uutuus on tunturin ensimmäinen panttipulkka.

– Kympin panttia varten saa käyttöönsä lasten muovipulkan päiväksi tai jopa viikon ajaksi, ja kun pulkka palautetaan ehjänä takaisin, saa pantin takaisin. Samalla tehdään jopa ympäristöteko, sillä enää ei toivottavasti loju kymmeniä muovipulkkia pitkin lumikasoja ja maita ja mantuja kevään tullen.

Porotilaretket suunnataan Eanan Levin poroille. Potkukelkkoja on vuokrattavissa ja niillä tehdään myös safareita. Pilkki- ja lumikenkäretkiä tehdään ja välineitä on myös vuokrattavissa.

Jaspis Toivonen

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2021
Nettitaivas