Levinyt!
 

Levi Wellness Club inspiroi liikkeelle eri teemoin

11.03.2020

Talvikisa vaihdettiin tammikuulle

Kesäkuntoon pääseminen ole ainakaan vaihtoehdoista kiinni, sillä Levi Wellness Clubin keväässä on tarjolla muhkea setti vaihtoehtoja liikkumiselle. Kahden kuntosalin rinnalla tarjolla ovat muun muassa erilaiset ryhmäliikuntatunnit, joogat, venyttelyt ja kehonpainotreenit – sekä valikoima tapahtumia, joissa hiki ei jää varmasti haaveeksi.

Arctic Challenge -sarjan talviversio käynnisti Levi Wellnessin tapahtumavuoden tammikuussa 2020. Kävijöitä tapahtuma keräsi vajaat 500 osallistujaa, saman määrän kuin aikaisemmat talven kisat. Ajankohdan siirto maaliskuulta tammikuulle sai Levi Wellness Clubin yrittäjän, tapahtuma pääjärjestäjän Laura Peipon mukaan myönteistä palauteta.

arcticchall

Arctic Challenge winter 2020. Kuva Virpi Kallio

– Tammikuussa Leviltä löytyi osallistujille hyvin majoitusta. Myös paikallisilta yhteistyökumppaneilta tammikuu sai kiitosta, heillä oli hyvin aikaa olla mukana tapahtumassa, kun se järjestettiin ennen kiireisintä kevätkautta.

Heinäkuussa 2020 kesän Arctic Challenge eli tunturiin sijoittuva estejuoksuhaaste tulee olemaan jälleen uniikki kokemus. Kisassa koetellaan osallistujien henkisiä ja fyysisiä voimavaroja. Koko kisan ajan joukkueen mukana kulkee kisalle ominaisesti lappilainen pölli – eli oikea iso pala puuta, johon joukkueen kisanumero on merkitty.

– Radalla pölliin muodostuu uskomaton viha-rakkaussuhde, ja maalissa mielesi tekee pilkkoa pölli samointein takkapuiksi, mutta samaan aikaan haluat nukkua tulevan yön pölli kainalossa, Laura Peippo kuvailee tapahtuman ydintä.

Tanssia, joogaa, shittiä...

Erilaiset tapahtumat ja tempaukset ovat jo Levi Wellness Clubin tavaramerkki. Tälle keväälle luvassa on muun muassa oikotie onneen – tai niin ainakin tanssinystäville luvataan Let’s Dance -työpajasta 15.3. Aikaisempaa tanssitaustaa ei tarvita, vaan on mahdollisuus nauttia tanssista eri tyyli- ja rytmimaailman avulla. Hauskuutta ja vauhtia on luvassa, kun navat sheikataan tiukaksi ja pakarat piukoiksi lattarirytmien tahtiin. Tunneilla opetellaan eri tanssien lajityypilliset askelperusteet, oikea rytmitys sekä helppo koreografia.

Juhannuksen jälkeisellä viikolla 25.–28.6. on luvassa uusi Tuntureita ja joogaa! -tapahtuma, joka syntyi ajatuksesta yhdistää kaksi täydellistä elementtiä, tunturin ja joogan, ja lisätä siihen vielä mahdollisuus istua tunturin huipulle kuksan kanssa ihailemaan henkeäsalpaavia maisemia.

Tarkoitus on tutustua Levin lähistöllä olevaan neljään tunturiin neljässä päivässä Laura Peipon opastuksella. Jokaisella tunturilla pysähdytään nauttimaan hetkestä, hengittämään ja hurmaantumaan Lapin lumosta.

– Tunturissa pää tuulettuu tavalla, jota et ole ennen kokenut, jos et ole ennen pysähtynyt tuntureiden tuuliin, Peippo lupaa.

wellness

Porrastreenit kuuluvat myös kuvioihin, kuten elokuussa 2019 This is the real sh*it -tapahtuman lomaan. Kuva Jaspis.

Elokuussa tunturiin pärähtää jo legendaariseksi muodostunut This is the real Sh*t -viikonloppu 29.–30.8. Sarjassaan neljäs tapahtuma on suunniteltu huikeammaksi kuin koskaan. Pohjoiskalotin inspiroivin, liikuttavin, suurin, hauskin ja aidoin liikuntatapahtuma, jossa puhutaan hyvinvoinnista ja liikutaan superammattilaisten ohjauksessa. Luvassa on luentoja, treenejä, workshoppeja ja bootcamppejä.

Teksti: Nina Willman

 
What do you want to do ?
New mail
 
What do you want to do ?
New mail

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Etusivun näytteet

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2020
Nettitaivas