Levinyt!
 

Lapin mystiikka kohtaa joogan Taivaanvalkeissa

18.12.2019

Vuoden alussa hyvä hetki keskittyä itseensä

Tonttulan elämyskylä, Taivaanvalkeat ja BohOm Yoga tuovat 24.–26. tammikuuta Hotelli Taivaanvalkeisiin ja Tonttulaan Mystisen jooga- ja elämysviikonlopun.

– Vuoden alku on menneestä irti päästämisen aikaa, oman elämän voiman löytämistä sekä sisäisen palon vahvistamista. Sen myötä irrottaudumme kaikesta, joka ei enää palvele meitä, puhdistamme kehoa, mieltä ja sielua, ja luomme tilaa uudelle jooga- ja mindfullness-harjoitusten, puhdistavan turvesaunan sekä rumpumeditaation avulla, sanoo retriitin joogaohjaaja Jonna Monola.

jonnamonola

Jonna Monola palasi marraskuun lopulla Meksikosta, jossa hän oli pitämässä joogaretriittiä.

– Olin ennen Meksikoa myös Panamassa, ja kummassakin maassa minua kiinnostivat alkuperäisasukkaat, intiaanit ja heidän luonnonuskontonsa. Nyt on hienoa päästä tällä Lapin retriitillä vähän lähemmäksi meidän lappilaista mystiikkaa, uskomuksia sekä myös saamelaisuutta.

Monola opettaa joogaa Helsingissä Saga Yogan eri studioissa sekä matkustaa ympäri maailmaa ohjaamassa eri retriiteillä. Jonna Monolan osaamista on Vinyasa Flow, Slow Flow sekä Yin jooga.

Monola on myös ammattivalokuvaaja, joka tekee kuvaustöitä Studio Skaalan riveissä ja hän on hoitanut monien tunnettujen brändien tuotekuvauksia.

Joogatreenit

Slow Flow -harjoituksissa liikutaan lempeästi kehoa tunnustellen virtaavan joogan avulla, jossa haastetaan itseä hitaudella. Tällä viipyilevällä, mutta voimakkaalla tunnilla, keskitytään kuuntelemaan kehoa syvemmin tietoisen hengityksen ja asanoiden eli jooga-asentojen kautta.

Hoitava ja uudistava Yin joogaharjoitus sukeltaa syvälle kehon eri kerroksiin. Rentoudutaan ja päästetään irti. Harjoituksessa käytetään apuna puhtaita ja luonnollisia aromaöljyjä osana hoitavaa ja voimistavaa kokemusta.

Aiempaa kokemusta joogasta ei tarvita, sillä tunnit sopivat kaiken tasoisille. Retriitille minimi osallistujamäärä on 12 ja maksimi 20 henkeä. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

– Retriitin päiväohjelma koostuu yhteisistä aamu- ja iltaharjoituksista, elämyksellisistä ruokailuhetkistä sekä järjestetystä vapaa-ajan ohjelmasta. Kaikki ohjelma on täysin vapaaehtoista, voi halutessaan lähteä vaikka ladulle tai rinteisiin, jos tuntuu siltä, sanoo Monola.

Retriitin alustava ohjelma

• Perjantai klo 15.00 saapuminen ja tervetulomalja, vapaata.

17.00–19.00 Mystinen Illallinen Revontulikodassa; Shamaanin Lapinkaste.

Klo 19.30–20.30 Hyvän yön Yin jooga.

Klo 20.30 – Iltasauna puulämmitteisessä rantasaunassa.

• Lauantai: 9.00–10.30 Lempeän herättelevä aamujooga Slow Flow.

Klo 10.30–11.30 Aamiainen, jonka jälkeen vapaata ohjelmaa.

Klo 14.00 Keittolounas.

Klo 15.30–16.30 Luento luonnon hoitavista yrteistä ja miten käyttää niitä arjessa.

Klo 17.00–18.30 Hemmotteleva Yin jooga

Klo 20.00 Illallinen, Taivaalliset pidot.

• Sunnuntai: 9.00–10.30 Uudistava ja energisoiva Aamujooga Slow Flow.

10.30–11.30 Aamiainen.

 

Hinnat ja muut tarkemmat tapahtuman tiedot: Facebook/ Mystinen jooga- ja elämysviikonloppu Levillä

Sitovat ilmoittautumiset jonna.monola@studioskaala.fi

 

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2020
Nettitaivas