Levinyt!
 

Suolaisia tai makeita pannareita ja hyviä palanpainikkeita

04.12.2019

Hyrynsalmelta Leville

Levin Pannukakkutalo vaihtoi kesällä omistajaa, ja uudet yrittäjät, isä ja poika, Roope ja Samuli Määttä aukaisivat yrityksen ovet kesätauon jälkeen Levin ruskaan syyskuun kuudentena.

– Pannukakkutalo on ollut minulle tuttu jo Oulusta, kävin siellä asiakkaana jo opiskeluaikaan. Nythän Pannukakkutaloja on tällä hetkellä toiminnassa täällä Levillä sekä Oulussa. Yritys toimii franchising-konseptilla ja lisääkin yrittäjiä maahan mahtuisi, kertoo Samuli Määttä.

Pannaripojat

 

Määtät ovat lähtöjään Kainuusta ja viimeiset viisi kesää he ovat pitäneet kesäisin Seitenjärven grillikioskia 5-tien varressa kahdeksan kilometriä Hyrynsalmelta etelään.

– Se on ollut mukava paikka, mutta talvisin suljettu, kun turistikausi hiljenee siellä. Aloimme etsiä tarkoituksella täältä päin Lappia paikkaa, jossa voisi talvella pyörittää yritystä ja sattuman kautta huomasimme viime talvena, kun Levin Pannukakkutalo tuli myyntiin. Nyt on ympäri vuoden tekemistä, pohtia pitää toki ensi kesän ohjelma, todennäköisesti Levi jää kesäpaussille, kun avaamme Seitenjärvellä.

Työnjako toimii siten, että Roope Määttä työskentelee pääosin keittiössä ja Samuli sinkoilee keittiöstä salille. Vakituisena työntekijänä on aloittanut myös Laura Räsänen.

Levillä suosikkipannarissa on poroa

Levin Pannukakkutalon lista on laaja, sillä asiakas voi myös itse säveltää haluamansa pannarin koostumuksen annetuista täytevaihtoehdoista. Kuitenkin Samuli sanoo suolaisista ykköstuotteen olevan poropannarin, makealta puolelta sitten maistuu banaani-kinuskin yhdistelmä.

– Erityisesti norjalaiset tykkäävät syödä päivällä makeita pannareita, suomalaiset taas syövät viikolla enemmän suolaista ja viikonloppuisin sitten makeaa.

Pannukakkutalossa on tarjolla myös rovaniemeläisen Arctic Ice Cream Factoryn jäätelöitä. Lisäksi on laajennettu juomapuolelle, muun muassa lappilaisia pienpanimoiden tuotteita kuten Lapin Panimon ja Tornion Panimon oluita löytyy. Talviseen pakkaseen lämmikkeeksi on esimerkiksi minttukaakaota tai kuumia drinkkejä, ja viiniä sekä kuohujuomia on listalla.

pannari_laura

– Joulun ajaksi tulee tarjolle parikin omaa sesonkipannaria, kuten aina sesongeilla on omat erityispannarit. Me valmistamme täällä myös laktoosittomat, munattomat ja gluteenittomat pannarit, mikäli tarvitaan, ja pannari paistetaan vasta asiakkaan tilattua; mitään ei tehdä etukäteen varastoon, vaan suoraan pannulta pöytään.

Levin Pannukakkutaloon saavat muuten myös nelijalkaiset ystävät tulla asiakkaiksi isäntineen. Ja täältä voi varata tilat kokouksiin tai pitää juhlia. Keväällä auringon kohotessa avataan asiakkaille myös pannaritalon terassi.

Pannukakkutalon ajankohtaiset aukioloajat löytyvät Facebookista ja myös yrityksen omilta nettisivuilta.

Jaspis Toivonen

 

https://pannukakkutalo.fi/ravintolat/ravintola-levi/

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2020
Nettitaivas