Levinyt!
 

Terttu Junttilan sivellin kulkee tunteella

09.10.2019

Rovaniemen kirjaston Lapponica-salissa on parhaillaan esillä kittiläläisen Terttu Junttilan taidenäyttely otsikolla Elämän evakko.

– Kautta aikojen ihmiset ovat joutuneet lähtemään pois kodeistaan, tahtoen tai tahtomattaan. Se muovaa näkemystä elämästä ja maailmasta. Kuinka me kohtelemme sitä kaikkein pienintä ja vähäpätöisen oloista? Ystävällinen sana, pieni huomionosoitus, kuppi lämmintä kahvia ja auttava käsi hädän hetkellä merkitsee paljon ja kannattelee vuosien päähän. Valoisat muistot pimeyden keskellä antavat toivoa paremmasta ja uskoa elämään, sanoo Terttu Junttila.

– Maalaan mielelläni maisemaan ihmisiä ja kuvaan heidän kohtaloitaan. Näyttelyni kertoo lähtemisestä, raskaista taakoista, luonnon voimasta ja lempeistä muistoista. Aina lopulta me pääsemme turvaan.

Terttu Junttila, s. 1937, on taiteilija Einari Junttilan tytär ja hän on perustanut Einari Junttila -taidemuseon sekä myös edelleen hoitaa sitä Kittilän kirkonkylällä.

Kuvataiteellisen työnsä ohella Terttu Junttila on kirjailija, jonka viimeisin teos vuodelta 2018 oli Mediapinnan julkaisema Muistelmia taiteilija Einari Junttilasta ja hänen perheestään.

Yksityisnäyttelyitä Junttila on pitänyt vuodesta 1979 lähtien, joista ensimmäinen oli niin ikään Lapponica-salissa, mutta 40 vuotta sitten. Lisäksi häneen töitään on ollut mukana monissa yhteisnäyttelyissä aina vuodesta 1973.

Terttu Junttila kuvailee olevansa itseoppinut taitelija, kirjailija, museonhoitaja ja perustaja.

Terttu Junttilan näyttely Elämän evakko Rovaniemen kirjaston Lapponica-salissa 1.–27.10.

 

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2019
Nettitaivas