Levinyt!
 

Laviinikisa kruunasi kolmipäiväisen lumivyöryetsintäleirin

10.04.2019

Levillä mainiot harjoitus- ja kisaolosuhteet

Suomen historian toiset laviini- eli lumivyörykisat järjestettiin Levillä 4-5.4 heti kolmipäiväisen laviinileirin perään. Leirille osallistui 24 koirakkoa ja kisastartteja oli reilut parikymmentä. Tapahtuman järjestäjänä toimi FRF K9 yhdistys, joka ylläpitää ja kehittää kansainvälistä operatiivista pelastuskoiratoimintaa.

laviinietsintä

– Leiri sujui mainiosti ja kiitosta on tullut IRO:n (International Search and Rescue Dog Organisation) koulutuspäällikköä myöten. Kisoissa tehtiin upeita suorituksia ja osa sai tuloksellaan osallistumisoikeuden lajin MM-kisoihin, kertoo kisoissa kaikkien luokkien ratamestarina toiminut kittiläläinen Tiina Auer.

Rodulla ei väliä, mutta hyvä kunto ja vietti ihmisen perään tarvitaan

Lumen alle kadonneita ihmisiä etsivä laviinikoira voi olla minkä rotuinen tai kokoinen tahansa, pääasia, että sillä on motivaatiota työskennellä haastavissa olosuhteissa. Hyvä kunto ja rohkeus liikkua lumessa ovat laviinikoiran tärkeitä ominaisuuksia, ja oikeissa lumivyörytehtävissä toimivalla koiralla tulee olla myös sään kestävä turkki.

Levin tapahtumassa oli edustettuna yli 10 rotua, ja suurin osa leirille osallistuneista tähtää koulutuksessaan Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Vapepan hälytyskelpoisuuden saamiseen, jota laviiniharrastus tukee.

– Suomessa ei ole vielä hyväksyttyä koejärjestelmää, jonka suorittamalla koirakko voisi saada valtuudet toimia oikeissa lumivyöryissä, mutta Pelastuskoiraliiton talvietsintätyöryhmä on rakentamassa sellaista. Oikeisiin tehtäviin osallistuminen edellyttää myös riskialueella asumista, koska lumivyöryyn jääneen selviytymismahdollisuudet laskevat radikaalisti 15–20 minuutin jälkeen.

Tiina Auerin mukaan Lapin ja Rukan alueella lumivyöryt ovat todellinen uhka, ja hän on osallistunut Norjassa Norske Redninghunderin koulutuksiin hankkiakseen Suomeen lisää tietotaitoa laviinitoiminnasta.

Paikalliset yrittäjät innokkaasti tapahtumassa mukana

Levin laviinitapahtuma sai hyvää palautetta, ja Tiina Auer on kiitollinen tapahtumaan osallistuneiden paikallisten yhteistyökumppaneiden panoksesta.

– Levin olosuhteet ja tapahtuman järjestelyt saivat paljon kehuja. Siitä suurin kiitos kuuluu paikallisille yrityksille, jotka olivat tukemassa tapahtumaa. Pitkät ja työntäyteiset päivät päätettiin osallistujien kesken yhteisellä illallisella Levin kattavassa ravintolatarjonnassa. Yhtenä iltana veimme keskieurooppalaiset kouluttajat ja tuomarit Lammaskurun kodalle makkaranpaistoon ja maisemia ihailemaan.

Tapahtuman mahdollistivat Kittilän kunta, joka antoi luvan käyttää Muuntotiellä sijaitsevaa tonttia harjoitusalueena, Hettula Oy luovuttaen bajamajan alueelle ja Levi Ski Resort rakentamalla alueelle lumikasat, suojaverkot ja palkintopallit, sponsoroiden lumiliukukengät ohjaajien käyttöön sekä antaen Lammaskurun kodan osallistujien käyttöön illaksi.

Virpi Kallio

http://frfk9.org/index.html

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2019
Nettitaivas