Levinyt!
 

Levin ensimmäinen gastropub Kota pitää kansan hengissä

06.03.2019

Kodasta saa maistuvaa ruokaa

Syksyn aikana on uudistunut täysin entinen Cafe & Bar Kota Levin eturinteiden juurella. Nykyisin paikkaa voi hyvällä syyllä nimittää gastropubiksi. Ennenkin jo oli selvää, että Kodasta saa hyviä drinkkejä, sillä baarin tiskin takaa löytyy monivuotinen Levin baarimestaruus -tittelin voittanut Jarno Kosonen.

Päivisin Kodassa tarjoillaan ruokaa eli joka päivä on tarjolla lounasta kello 11–16, lounasruokalistan voi tarkistaa ravintolan omilta nettisivuilta. Iltaruokaa on tarjolla kello 17–22 ja iltalista elää niin tarjottavan kuin keittiömestarinkin ideoiden mukaan. Nyt jo ovat ainakin talon burgerateriat lyöneet itsensä asiakkaiden makuhermoon. Ilta jatkuu puolestaan Kodassa viihtyisänä pubravintolana aina klo 02 saakka, ja Kodan stagelle kiipeää välillä myös live-esiintyjiä.

Ihan vain kahvillekin voi piipahtaa, sillä vitriinissä on itse leivottuja kahvileipiä, suolaista ja makeaa, erikoiskahvien rinnalla nautittavaksi.

kota_sami

– Täällä tarjoamme niin sanottua pubiruokaa, ei mitään jättiannoksia, mutta kuitenkin sellaisia, että nälkä lähtee ja tyyli on maistuvaa ja mutkatonta, tiskiltä tilataan samalla kuin juomatkin, annokset toki tarjoillaan pöytiin. Kun olemme pubissa, emme ota liioin pöytävarauksia, mutta aina tilaa löytyy. Tässä tullaan myös asiakkaiden kanssa tutuiksi, kun paikka on aika pieni, joten kuuntelemalla ruokailijoita kehittyy tarjottavakin, sanoo keittiömestari Sami Salonen

– Vuodenaika näkyy eli kauden raaka-aineet ovat pääosassa. Parhaillaan meillä on muun muassa pohjoisen riistaa eli jänistä ja hirveä sekä kaloista kuhaa tarjolla. Menu vaihtelee ja vegaaniruokaakin täällä tehdään, hän kertoo.

kotabar_menu

Iltalistalta löytyy tällä haavaa sellaisia herkkuja kuin jänisrisotto, katkarapu ja savulohi skagen, on bratwurstia Kodan oman coleslawn ja Myrttisen suolakurkkujen kera, suppilovahverokeittoa yhdessä poron kuivalihan kanssa, ja toisinaan tarjotaan hirvipataa.

Salonen sanoo, että tilanteen mukaan Kota toimittaa ruokaa tilauksesta asiakkaan mukaan.

Kämppä kutsuu kellariin

Kun astuu Kodan ovesta sisälle, avautuu ovi samalla todelliseen viihdekeskukseen. Samaan yritysryppääseen nimittäin kuuluu keilahalli LeviBowling, sen Kaatobaari ja pelihalli, jossa on muun muassa biljardipöytä.

kota_mopo

Syksyllä rakennettiin Kodan alakertaan kellariravintola Kämppä, joka on keskittynyt oluisiin, siidereihin ja viskiin. Viinilistalla löytyy myös punaista, valkoista ja kuplivaa ilman sen kummempia krumeluureja.

Yksilöllinen, intiimi ja sisutukseltaan hyvin mielenkiintoinen Kämppä on avoinna päivittäin kello 15-17. Ulkoa johtavat Kodan ja Marian kappelin välistä portaat alas kellariin, ja myös sisäkautta eli keilahallin pelitilan kautta pääsee Kämppään.

Mielenkiintoinen työmaa

Keittiömestari Sami Salonen päätyi Bar Kotaan melkeinpä vastoin parempaa tietoaan eli Jarno Kosonen ja Tommi Salonen olivat päättäneet värvätä miehen luotsaamaan Kodan keittiötä ja laittamaan baarin ruokapuolen kuntoon. Työt alkoivat siten uudessa paikassa viime elokuun alussa.

– Meillä oli varsin nopeasti yhteinen visio siitä, mitä tarjotaan ja miten se tehdään, ja ennen kaikkea, mitä mielestämme Levin tarjonnasta puuttui. Nyt olemme vasta alussa eikä yhtään voi sanoa, missä ollaan tämän tuotteen kanssa parin vuoden päästä. Mutta tässä on hyvä tiivis työyhteisö, joka on ennen kaikkea kiinnostunutta ja innostunutta.

Sami Salonen siirtyi Kotaan Hotelli Panoramasta, jonka keittiö tuli tutuksi viimeisen viiden vuoden aikana. 45 vuotta sitten Helsingissä syntynyt ja kasvanut mies on asettunut Leville pysyvästi, ja kesäisin hänet voi bongata esimerkiksi keräämässä villiyrttejä Levin rinteiltä ja lähimetsistä.

– Lapissa on luonnossa paljon hienoja raaka-aineita, joita voidaan käyttää myös kuivattuina. Perusfilosofiana on, että maustetaan suolalla ja pippurilla sopivasti eikä peitetä ruokien omia makuja. Pyrimme ravintolassa tekemään myös mahdollisimman paljon kaikki itse, siinä määrin kuin on järkevää. Ja esimerkiksi kaikki juurekset tulevat kuoripäällisinä, silloin maut ovat parhaat. Lappilaisista juureksista yksi parhaista muuten on nauris, sitä suosimme mekin.

Jaspis Toivonen

www.cafebarkota.com

www.levibowling.fi

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Etusivun näytteet

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2019
Nettitaivas