Levinyt!
 

Reidarin Ruija vitriininäyttelyssä

14.02.2019

Reidar Särestöniemen (1925–1981) elämään ja taiteeseen vaikuttivat vahvasti hänen pohjoiset juurensa, jotka ulottuivat Ounasjoen varresta Ruijan rannoille.

Reidarin äiti Alma Andersen syntyi 1800-luvun lopulla Norjan Vesisaaressa alueella, jossa kohtasivat tuohon aikaan monenlaiset ihmiset Norjan, Ruotsin ja Venäjän alueelta. Eri kielten ja uskontojen sekamelskassa suurin yhtenäinen ryhmä olivat kveenit eli suomalaisperäinen väestö.

Alma kasvoi kansainvälisten vaikutteiden keskellä ja kertoi myöhemmin lapsilleen tarinoita Arkangelista ja Pietarista, mistä rannikolla seilaavat pomorit eli venäläiset kauppa-alukset toivat kuulumisia ja tavaroita. Myös Reidar Särestöniemen isä Matti vietti Norjassa kolme vuotta ”kotivävynä” avioiduttuaan Alman kanssa vuonna 1913. Perheen asetuttua lopullisesti Kaukosen Särestöniemen Ruijan rannat olivat läsnä muistoissa ja esineissä, joita Vesisaaresta tuotiin. Siellä myös vierailtiin ja Norjassa asuvat sukulaiset olivat myös totuttuja vieraita Särestöniemessä.

Ateljeen vitriiniin kootussa näyttelyssä on esillä Norjaan liittyviä kuvia ja esineitä Särestöniemi-museon kokoelmista. Näyttely taustoittaa Reidarin sukujuuria sekä sivuaa niiden merkitystä hänen taiteessaan. Reidar kuvasi teoksissaan toistuvasti Ruijaa, ikään kuin yhtenä henkisenä kotina.

Vanhempiensa kuoltua 1970-luvun alussa Reidar maalasi teoksen, jossa näiden haudat on sijoitettu norjalaiseen kirkkomaahan, isovanhempien hautojen viereen. Jäämeren rantaan sijoittuu myös toiveikas, Särestöniemi-museon Galleriassa esillä oleva teos, Rakastuneet hylkeet (1972), jossa hehkuvien värien ympäröimänä kaksi viiksekästä hyljettä makaa toisiinsa kietoutuneina merenrantakalliolla.

Kalastajakylä kuvattuna ilman sen asukkaita oli Reidarin tauluissa yleinen teema. Toisinaan kylä vain oli sijoitettu vihertävien maininkien rannoille ja matalat talot ja veneet paljastivat myös, että nyt ollaan Ounasjoen törmän sijasta Ruijan rannalla.

Näin Reidar kuvasi työtään Kylä vuonon rannalla (1975):

”Se on äitin kertomus. Tästä se näki itte unia ja täällä se elil monhen kerthaan ja Saalin Alpertista puhu. Ja tuol on anterseenit ja Saalin Alpertin talo ja kaikki sielä on. Tuo laiha kirkkokin. Ja ryytimaa. Samala se on hautuumaa. Ja iankaikkinen meri huljuu tuossa omine kråkepollineen* iankaikkisessa liikheessä.”

*merisiili

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2019
Nettitaivas