Levinyt!
 

PUOti kiinni ja TILA myyntiin – Jukka Puotila ajassa

14.02.2019

Jukka Puotila nähdään Levillä 21.2.

Suomen tunnetuimpiin näyttelijöihin, koomikoihin ja imitaattoreihin jo yli 40 vuotta kuulunut näyttelijä Jukka Puotila lähtee tammi-huhtikuussa 2019 kiertueelle ympäri Suomen esityksellään PUOti kiinni ja TILA myyntiin.

Esityksessä Puotila imitoi ilmiömäisellä taidollaan runsaslukuista joukkoa suomalaisia julkisuuden henkilöitä. Mukaan mahtuu myös paljon Jukka Puotilaa itseään ruotimassa oman elämänsä käänteitä. Esitys päivittyy jatkuvasti ja siinä käsitellään lisäksi aina päivänpolttavia puheenaiheita Jukka Puotilan ainutlaatuisella humoristisella otteella.

– Olen nyt uuden elämän vaiheen alussa, kun yli 35 vuotta kestänyt urani Kansallisteatterissa on tullut päätökseen. Se on osaltaan vapauttanut aikaa muille projekteille ja olen pystynyt keskittymään aiempaa paremmin myös elämään ja työhön teatterin ulkopuolella, jonka asettamat aikataulut ovat ajoittain olleet varsin rajoittavia kaikelle muulle.

– Pian käynnistyvä kiertue on siten nyt entistäkin isompi fokuksen keskipiste, ja uskon, että esitys onkin hioutunut nyt sisällöltään ehkä paremmaksi kuin koskaan. Se jää toki yleisön päätettäväksi, jonka kohtaamista odotan innolla, kertoo Puotila.

Järvenpäästä 24.1. käynnistyvä ja yhteensä 32 esitystä käsittävä kiertue päättyy 12.4. Porvoossa.

Viimeinen iso kiertue

Kiertueen nimi on varsin enteellinen, sillä kyseessä todella on Puotilan viimeinen valtakunnallinen iso kiertue. Suomea viidellä eri vuosikymmenellä kiertäneelle Puotilalle ajatus viimeisestä kiertueesta kypsyi hiljalleen.

– Edellisen kerran lähtiessäni kiertueelle vuonna 2016 olin vielä selkeästi toipilaana sairauteni jäljiltä. Tuolloin yleisöltä saamani tuki oli uskomattoman suurta ja sillä oli varmasti oma positiivinen vaikutuksensa parantumiseeni. Silloin en kuitenkaan ollut täydessä fyysisessä kunnossa toisin kuin nyt, jonka takia palan halusta päästä lavoille ympäri Suomen vielä kerran, kertoo Puotila.

 

Levi Summitissa Puotilan show nähdään 21. helmikuuta klo 19. Ovet aukeavat 45 min ennen näytöstä. Esityksen kesto n. 1 h 50 min, sisältäen väliajan.

Lippujen hinnat toimituskuluineen: 35 € (norm.), ja 32 € (opiskelijat, eläkeläiset ja min. 20 henkilön ryhmät).

Liput ovat myynnissä Ticketmasterilla.

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2019
Nettitaivas