Paikallisuutiset
Yhä jatkuvat juhlat alkoivat 26 vuotta sitten, kun kylän ensimmäiset kaljahanat ja karaoke asennettiin – legendaarinen ravintola Wanha Hullu Poro kiillotti sarvensa
Jos alkuperäisen Hullu Poron seinät osaisivat puhua, olisi niillä mehukas tarina jos toinenkin kerrottavanaan viimeisen kolmen vuosikymmenen ajalta. Monet lienevät ihan tyytyväisiä, että tapahtumat elävät vain alati muokkautuvissa muistoissa vailla tarkempia todistajalausuntoja.
Itse asiassa Wanha Hullu Poron seinät on juuri uusittu, joten siinäkin mielessä jotkut meistä voivat jopa huokaista helpotuksesta. Toisaalta Hullu Poro on ollut myös vaikkapa monien aviopuolisoiden tapaamispaikka, minkä lisäksi paljon muutakin hauskaa ja kaunista on tapahtunut näiden seinien sisäpuolella.
Uudistuksista huolimatta sama tuttu henki elää alkuperäisessä Hullu Porossa edelleen vahvana. Remontin myötä uusituilla seinillä on kuvia, lehtileikkeitä ja mainoksia vuosikymmenten varrelta eikä missään nurkassakaan käy mielessä, että paikka olisi joku muu kuin juuri se alkuperäinen ja legendaarinen Hullu Poro.
– Kaikilla on tästä paikasta niin paljon muistoja, että uudistamisessa piti olla tarkkana. Pinnat olivat jo tosi kuluneet, mutta ei tähän voinut ostaa mistään katalogista uusinta ja trendikkäintä tyyliä. Koko ajan piti liikkua siinä menneen ja uuden rajapinnassa, että tunnelma säilyy, Hullu Poro -yhtiön luova johtaja ja omistajaperheen jäsen Pirita Laru kertoo.
Vaikka pinnat on uusittu, niin historia ja tunnelma on edelleen olemassa.
– Sisustus on uusittu vanhaa kunnioittaen uudella twistillä. Ihana tästä tuli. Ihmiset käyvät täällä paljon myös ihan vain katsomassa, koska paikka on heille entuudestaan tuttu ja tärkeä, ravintolapäällikkö Eevis Suomalainen kertoo.
– Tämä oli enemmänkin sellaista poron sarvien kiillotusta, Laru lisää.
Laru on Päivikki Palosaaren tytär, joka muutti takaisin kotikylille viime syksynä. Hänelle Hullu Poro oli lapsuudessa myös leikkipaikka. Myös vieraille paikka on ollut tärkeä.
– Remonttivaiheessa löytyi tosi paljon esimerkiksi vanhoja lentolipun kantoja ja sellaisia Make&Kaija 4ever -tyyppisiä lappuja, mitä ihmiset olivat laittaneet seinän koloihin. Olemme säästäneet viestejä, liekö joskus saavat paikkansa Wanhan seiniltä, Laru kertoo.
”Tämä oli ensimmäinen paikka, missä sai revitellä toisella tavalla.”
Hullu Poron viihderavintolatoiminta alkoi vuonna 1998, jolloin asennettiin kylän ensimmäiset kaljahanat. Karaoke ja menot alkoivat, eivätkä ne ole loppuneet.
– Silloin oli tapana, että tuntureissa oli vain naistentansseja ja muuta sellaista. Tämä oli ensimmäinen paikka, missä sai revitellä toisella tavalla. Ei ollut pukukoodia tai perunajauhoja lattialla, Laru kertoo.
2001 valmistui Hullu Poro Areena, jonka jälkeen alkuperäistä paikkaa alettiin kutsua nimellä Wanha Hullu Poro.
Mutta sitä drinkkitikulla silmään, joka vain wanhoja muistelee.
Uudistunut Wanha Hullu Poro tuottaa edelleen ilmeisesti ikuisuuden eläviä, ja matkan varrella muuttuvia, tarinoita.
Uusitussa ravintolassa vanha tanssilattia on muuttunut Syntisten pöytä -alueeksi. Pöytä on Larun ja Suomalaisen mukaan ”ehkäpä Levin isoin ja massiivisiin”, missä saa tietenkin myös tanssia.
DJ-paikka ja bändi-stage on varustettu nykyaikaisella tekniikalla.
– Investoimme todella mittavasti ääniin ja valoihin, Laru kertoo.
Wanha Hullu Poron kevään esiintyjäkattauksesta voi huoleti sanoa, että siinä on tarjolla jokaiselle jotakin, kun listalla komeilee sulassa sovussa muun muassa Korelon, Maustetytöt, CatCat ja Coitus Int 50 Revival, missä Juice Leskisen ja Alatalo-Rinteen klassikoita kuullaan uusina versioina. Ohjelmistossa on myös muun muassa lasten discoja.
– Tämä on kuin olisi irtokarkkihyllyltä kerätty parhaimpia ja yllättävimpiä juttuja, Laru kuvailee.
Esiintymisille on nyt huomattavasti paremmat puitteet myös muuten kuin tekniikan osalta.
– Purimme yhden pienen seinänpätkän, mikä avarsi tilaa huomattavasti. Toimistossa puhummekin tästä jo pikku areenana, Laru sanoo.
Myös ruokapuoli on uudistunut. Tarjolla on Soul Food buffet päivittäin kello 14-17 ja listalta saa ruokaa myöhäiseen iltaan saakka.
– Pöytävarauksia ei tarvitse tehdä, eikä haittaa, vaikka tulee suoraan mäestä tai kelkkailemasta. Tarjolla on kaikkia hyviksi havaittuja lemppariruokia. Sekin on otettu huomioon, että aktiviteettipäivinä tarvitaan paljon energiaa, Laru vinkkaa.
Maaliskuussa avautuu pihan yökammi, missä voi vaikkapa laulaa karaokea hyvinkin eksoottisessa tilassa ja ilmapiirissä.
– Se on oma pieni maailmansa Lappi-fiilistä, missä on sesonkina lähes päivittäin poropeijais-kattauksia, Suomalainen sanoo.