Urheilu

Toimittaja veti 20 vuoden tauon jälkeen Myllylä-mallin monot jalkaansa, nieli ylpeytensä ja lähti etsimään luistelupotkua

Toimittaja laittoi murtomaasukset jalkaan ensimmäistä kertaa 20 vuoteen.

- Nämä ovat sitten tällaista mallia "Mika Myllylä".

Totta tosiaan. Päätoimittajan ojentamat täyteläisen kelta-punaiset monot herättävät esihistoriallisia muistoja television ääreltä.

Puna-mustat Atomicin luistelusukset tuntuvat kevyiltä kuin styroxista tehdyt, kun kannan niitä varastosta juhlallisesti kohti latua.

Mitä helv... mikä tässä nyt on? Miksi ei mene? Vaikka kuinka huolellisesti asettelen monon kärkitappia siteeseen, muljahtaa se aina sivuun.

Paluu suksivarastoon. Väärät siteet. Atomicit vaihtuvat likaisen neonvihreisiin Fischereihin. Parikymmenvuotiaat viheriäiset tuntuvat hieman enemmän suksilta kuin formula-auton osilta.

Myllylät ja Fischerit liittyvät yhteen ja kädet löytävät kolmannella yrityksellä oikean läven sauvojen remmeihin. Lähden laskemaan pientä alamäkeä kohti järven jäätä ja puristan jalkojani varovaiseen v-auraukseen kuin henkeni riippuisi siitä. Ylpeydestä ei ole etua tässä vaiheessa.

Mäki loivenee jäälle ja työnnän vauhtia. Toisen työnnön jälkeen olen matkustaja ja liu’un edetessä lakoan persukselleni keskelle luistelubaanaa. Olen maassa yhtä pihisevää nauruhepulia.

Viimeksi hiihdin murtomaata kutosluokan keväällä vuonna 2003. Siihen asti kamppailin koulujenvälisissä kilpailuissa menestyksekkäästi sijoista 27–35, ja kyläsarjan mittelöissä olin ikäluokkani toiseksi paras. Ikäluokkani koostui minusta ja vuotta vanhemmasta Janista, joka hiihti piirinmestaruustasolla oikeassa seurassa. Minä hiihdin, kun ei sitä kukaan ollut vihaamaankaan opettanut.

Hiihto on kuntoiluharrastuksena tällä hetkellä erittäin suosittua. Arviot vaihtelevat, mutta hurjimmillaan hiihtoharrastajien määräksi veikataan lähes kahta miljoonaa. Sen sijaan kilpahiihto alkaa olla suossa syvemmällä kuin itse Myllylä Hannes Heikuran klassikkovalokuvassa. Hiihto kilpailee miljoonan muun jännittävämmän ajanvietteen kanssa ja nuoriso vähenee maaseudulla, jossa kilpahiihtäjät on perinteisesti tehty. Hiihdosta on tullut keski-ikäisten kaupunkilaisten kamppailua aikaa vastaan. Ei sekuntikelloa, vaan omaa elämänvieteriään.

Löydän luistelupotkun, ja kadotan sen pian taas uudestaan. En muistanut, että kantapäät ovat monoissa näin matalalla. Kunnon etunoja tuntuisi jotenkin luontevammalta, kuten luistimilla luistelussa. Päätoimittaja täsmentää, että tässä ei ole kyseessä voimalaji, vaan homman ytimessä tasapaino ja liuku. Potkaisen oikealla ja liu'un vasemmalla. Mitä pidempään annan vasemman suksen mennä, sitä enemmän tuntuu gravitaatio imevän takapuoltani kohti maata. Jos liukua yrittää venyttää liikaa, meinaa kaatua.

Hiihdän aina kolme-neljäsataa metriä ja pysähdyn läähättämään. Jalkani ovat mustissa toppahousuissa kuin paistopussissa. Tässä hetkessä hiihto ei ole parasta, mitä voi tehdä housut jalassa. Mieluummin olisin ilman housuja.

Puikkaamme jäältä metsään ja mitä olemattomin ylämäki laittaa sykkeen tappiin. Hikihöyry peittää aurinkolasit sisäpuolelta. Riisun pipon ja saan hetken helpotusta. Sitten tukka jäätyy, vaikka pää tuntuu yhä tulikuumalta. Pipo päähän ja takki pois. Villapaidan läpi painava ajoviima tuntuu vihdoin sopivalta.

Yksityöntöinen kuokkahiihto alkaa sujua. En kuolemaksenikaan muista, opinko ikinä varsin hiihtämään kaksityöntöistä wassbergia. Yritän sitä vähän matkaa, mutta homma tuntuu monimutkaiselta kuin d-beatin soitto rummuilla. Aurinko hymyilee ja niin hymyilen minäkin, kun lykin kuokkaani halki järven jään.

Viiden kilometrin lenkki alkaa olla täynnä. Viimeisissä rantanousuissa iskee näyttämisenhalu. Ylävartalo kiertyy kuokkatyönnöissä ja pää painuu kenoon kuin Harri Kirvesniemellä. Koko kroppa tekee töitä ja mäki tottelee. Kun viimein pysähdyn, varjot vaanivat näkökentän reunoilla ja syke tuntuu nielussa.

Kun ajan kotiin, sihisee tuore happi aivoissa koko matkan. Perillä simahdan hyvin sikeille päiväunille. Seuraavana aamuna yläselässä tuntuu lihaksia, joita en tiennyt olevan olemassa.

Hiihtovehkeitä saa kuulemma lainaan toisenkin kerran.