Paikallisuutiset

Tallitoimintaa ja hevosretkiä tunturimaisemissa

Säyseät islanninhevoset johdattavat kokemattomankin ratsastajan hevosten maailmaan.

Innokkaat harrastajat ratsastavat vielä muutaman kierroksen tallin kentällä. Edessä Salla Mäkinen Glo-hevosen kanssa, takanaan sisko Eve ja Loki. Kuva: Miia Korhonen

Keskipäivän aikaan kuuluu kapioiden kolinaa soratieltä — retkeläiset ovat saapumassa takaisin tallilleen. Joukon edessä on vaikuttava vanha ravihevonen Allu sekä ohjaaja Helmi Honkanen.

Lapin Saaga -tallilla Sirkassa ratsastusretki oli mennyt hyvin, vaikka alkuun oli pitänyt palata tallille vaihtamaan hevosta pienen kolhun vuoksi.

– Kaikki suoriutuivat todella hyvin, ohjaaja Honkanen kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Innokkaat harrastajat ratsastavat vielä muutaman kierroksen tallin kentällä.

Ensin mennään tölttää eli pehmeää ja tasaista tahtia, jonka jälkeen Honkanen ohjeistaa harrastajat laukkaan ympyrässä. Vauhdikkaan laukan jälkeen hevoset muodostavat vielä rivin, jotta ryhmän vanhemmat saavat kuvat muistoksi.

Kaikki ryhmästä ovat käyneet ratsastamassa jo vuosia, sisarukset ovat innostaneet toisiaan ratsastamaan.

Työ on edelleen hevosten parissa, mutta täällä on aivan eri tunnelmansa. Helmi Honkanen
Kaksoset Sofia ja Sara Hyvärinen jakavat yhteisen intohimon hevosiin äitinsä Satun kanssa. Kuva: Miia Korhonen

Pohjois-Karjalasta tulleet 14 -vuotiaat Hyvärisen kaksoset Sofia ja Sara kertovat ratsastuksen olevan rentouttava ja mukava harrastus. Siskokset ovat itse viihtyneet ratsuilla jo neljä vuotta. Äiti Satu Hyvärinen kertoo innostuksen huokuneen jo varhain.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Itsekin on tullut harrastettua ratsastusta nuorempana. Aktiivisesti on tullut käytyä talleilla ja leireillä. Varmasti, kun Lappiin tullaan, niin tänne poiketaan taas ratsastamaan, Satu sanoo.

– Parasta tässä harrastuksessa on, kun pääsee olemaan heppojen kanssa, Sara toteaa.

Hevosharrastajat Sofia ja Sara kuvailevat retkeä kivaksi. Vaikka itikoita riitti, niin maisemat olivat sitäkin huikeammat.

Lapin Saagan talli tarjoaa perheille erilaisia aktiviteetteja, kuten yhteisiä ratsastusretkiä ja tutustumiskierroksia tallilla, joissa pääsee oppimaan hevosten hoidosta ja islanninhevosten erityispiirteistä. Kuva: Miia Korhonen

Hyväristen tavoin myös Seinäjoelta tulleet Mäkisen siskokset ovat tyytyväisiä retkeen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Yksitoista vuotta on tullut harrastettua ratsastusta. Innostus hevosiin lähti kotoa, kun koko lapsuuden oli ympärillä hevosia ja muita eläimiä, Salla Mäkinen kertoo.

– Jo kolmas vuosi, kun täällä talleilla ollaan käyty. Talvella viimeksi käytiin, Ari Mäkinen toteaa.

Ari kertoo hänen kotonaan olevan ravihevosen ja pari ponia. Leviltä mökin ostettuaan hän löysi onnekseen paikkakunnalta tallin, jossa voi toteuttaa rakasta harrastustaan.

– Tasaisesti ratsasti Loki ja pääsi mukavasta laukkaakin, Eve Mäkinen tuumaa ja kertoo innostuneensa hevosista vuosia ratsastusta harrastaneen siskonsa kautta.

Salla Mäkinen on harrastanut ratsastusta 6-vuotiaasta asti. Hänen intohimonsa hevosia kohtaan on peräisin kotoa, jossa on ollut aina eläimiä. Kuva: Miia Korhonen

Islanninhevonen on erityinen rotu, joka on sopeutunut pohjoisiin olosuhteisiin. Näiden pienten, mutta vahvojen ja säyseiden hevosten kanssa on oiva työskennellä. Hevoset ovat tottuneet työhönsä, joten aloittelevillekin ratsastajille ne ovat hyvä vaihtoehto.

Ohjaaja Helmi Honkanen on ensimmäistä kesää talleilla töissä. Hän kertoo tehneensä tallityötä 16-vuotiaasta asti. Aikaisemmin Honkanen on opiskellut kengittäjäksi ja toimi aikoinaan tallimestarina Lahdessa. Lappiin hän päätyi uuden kokemisen toiveissa. Kuva Lapista oli rauhaisa ja luonnonläheinen, joka sai Honkasen hakemaan töitä talleilta.

– Työ on edelleen hevosten parissa, mutta täällä on aivan eri tunnelmansa. Pääsee itsekin ratsastamaan enemmän retkien kautta, Honkanen toteaa.

Lapin Saagan talleilla on kaksikymmentäkaksi hevosta, joista kahdeksan lähti kesäksi yrityksen toiseen toimipisteeseen Ouluun. Kaikki tallilla olevat hevoset ovat aiemmin ravihevosena ollutta norjankylmäveristä Allua lukuunottamatta islanninhevosia.

– Vanhoilla päivillään Allu vetää rekeä talvisin. Hän on reipas ja siitä lähtee iso liike. Monesti menen ravia kärjessä ja islanninhevoset pääsevät laukkaamaan samaa tahtia mitä Allu ravaa, Honkanen kertoo.

Tallimestari Helmi Honkanen ja norjankylmäverinen vanha kilpahevonen Allu. Kuva: Miia Korhonen

Tällä hetkellä Lapin Saagalla on myynnissä puolentoista tunnin ja kahden tunnin vaellusretkiä hevosten kanssa. On aamuvaellus, joka lähtee kello 10, päivävaellus kello 13 ja näiden lisäksi yöttömän yön iltavaellus, joka taas lähtee kello 21. Syksylle on suunnitteilla pidempiä retkiä.

– Näin kesällä on hieman hiljaisempaa kuin talvella, mutta se taitaa päteä kaikkeen, kun ollaan sesongin ulkopuolella. Kuitenkin joka päivälle on ollut ainakin yksi retki, ja tallille on löydetty tasaiseen tahtiin, Honkanen toteaa.

Leirit ovat olleet suosittuja — alkukesästä oli alkeistason leiri, jonne tuli 8-12-vuotiaita lapsia. Maanantaista perjantaihin opeteltiin perusjuttuja. Loppuviikosta toimittiin jo itsenäisesti hyvin.

Honkasen itse suunnittelemalla leirillä keskityttiin hevosen käsittelyyn, kuten hoitamiseen ja varustamiseen. Lisäksi leirillä oli ratsastuksen alkeita ja maasta käsittelyä, eli taluttamista, jonka avulla päästään luomaan hevosen ja ratsastajan suhdetta ennen satulaan kiikkumista. Viikon edetessä päästiin harjoittelemaan agilityä.

Leirejä oli sekä aloitteleville, että kokeneemmille.

– Taluttaminen on erityisen tärkeä osa koulutusta, Helmi Honkanen sanoo.

Utelias Rölli-hevonen tervehtimässä toimittajaa ennen retkeläisten saapumista. Kuva: Miia Korhonen
Ilmoita asiavirheestä