Urheilu

Suomen pohjoisin golfkenttä on valmiina omia ja vieraita varten

Yöttömän yön valo korvaa lyhyen kasvukauden, joten Levin golfkenttä kestää vertailun. Ruuhkaisen Ruska-ajan lähtöaikoja varataan jo.

Levi Golfin kausi käynnistyi 2. kesäkuuta. Juhani Hietalahden kauden ensimmäinen draivi meni suunnilleen sinne, minne sen pitikin mennä. Kuva: Janne Pussila

Levin golfkausi on täydessä käynnissä. Suomen pohjoisin täysimittainen golfkenttä avasi perjantaina 2. kesäkuuta kesägreeneille, vaikka vain hetki sitten lumi peitti maan ja viimeiset hiihtäjät lykkivät kentän reunalla.

Vuodenaikaan nähden kenttä on erinomaisessa kunnossa, Levi Golfin toiminnanjohtaja Tomi Tolsa kertoo.

Tolsan mukaan Levin golfkausi kestää yleensä lähes päivälleen neljä kuukautta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Jos 2. kesäkuuta avataan, niin 2. lokakuuta suljetaan. Viikolla enempää neljästä kuukaudesta se ei koskaan heitä.

Kenttä avattiin kesägreeneille, missä oli vielä lunta vain muutama viikko aikaisemmin. Eetu Tervala totutteli hitaiden greenien vaatimaan lyöntivoimaan. Kuva: Janne Pussila

Vaikka Levin golfkausi on tietenkin lyhyempi kuin etelässä, niin kauden lyhyyttä voi halutessaan paikkailla valoisina yöttöminä öinä, jolloin voi halutessaan pelata vaikka läpi yön. Sama syy vaikuttaa myös siihen, että lyhyestä kasvukaudesta huolimatta kenttä saadaan pidettyä hyvässä kunnossa.

– Kasvukausi on lyhyt, mutta voimakas. Kun auringonvaloa tulee 24/7, niin ruoho kasvaa hyvin täällä pohjoisessakin, Tolsa kertoo.

Pelkät pitkät päivät eivät vielä riitä golfkentän hoitoon. Tolsa kiitteleekin kenttämestari Ilkka Kutvosta, joka on ollut mukana kentän rakentamisesta saakka. 9-reikäinen kenttä avattiin kesäkuussa 2006. Toinen puolikas otettiin käyttöön elokuussa 2008.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Ilkka tuntee kentän metkut ja olosuhteet. Oppimisen ja virheidenkin kautta maaperän ominaisuudet ja tietyt haasteet ovat tulleet tutuiksi, ja sitä kautta ammattitaito on kehittynyt, Tolsa sanoo.

Levin 18-reikäinen golfkenttä on rakennettu luonnollisesti kauniille paikalle tunturimaisemiin Levitunturin ja Ounasjoen välimaastoon. Kentälle ominainen asia on myös vesi, sillä kenttäalueen sisällä sijaitseva Taalojärvi reunustaa useita väyliä ja imee varmasti kauden aikana ison säkin palloja.

Arkkitehti Pekka Sivulan suunnittelema vaihteleva ja laaja kenttä on rakennettu clubipelaajien tarpeita ajatellen.

Levin golfkentän yhtenä erityispiirteenä on vieraspelaajien suuri määrä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Noin 35 prosenttia pelaajista on paikallisia ja loput vieraspelaajia. Olemme siinä mielessä vähemmistöön kuuluva kenttä, kun pelaajien profiili on painottunut noin. Ei Suomessa montaa kenttää ole, missä suhdeluku on tällainen, Tolsa sanoo.

Kittilän kuntalaisilla on mahdollisuus käyttää kunnan omistamien golfosakkeiden pelioikeuksia 22 euron kierroshintaan. Alle 18-vuotialle kierroksen hinta on 5 euroa.

Levin golfkentän ruoho saa kasvaa alkukaudesta vähemmällä kulutuksella, sillä ruuhkahuippu on selkeästi syksyssä, kun etelässä vilkkain aika osuu kesäloma-aikaan.

– Ruskan aikaan on ihan täyttä ja siihen tuleekin jo varauksia. Elokuun viimeisen viikonlopun jälkeen kolmen viikon aikana tulee varmaan 3500-4000 kierrosta. Silloin kentällä saattaa olla yli 200 pelaajaa päivässä, Tolsa kertoo.

Erityistä eksotiikkaa näkyy myös paikallissäännöissä. Jos poro haittaa pallon lyömistä, pelaajan lyöntiasentoa tai on suoraan pelaajan pallon ja viheriön välissä, niin pelaaja on oikeutettu vapautumaan tilanteesta.

– Pelaajan ei tarvitse mennä bunkkeriin lyömään, jos siellä makaa poroja. Normaalisti porot lähtevät kyllä tieltä, mutta rykimäaikaan syksyllä jos osuu väärä porohirvas kentällä kohdalle niin se saattaa pitää sitä reviirinään, Tolsa valottaa.

Levi Golfin klubirakennuksessa on Pro Shop, toimisto- ja caddiemastertilat sekä Ravintola Draivi. Klubitalossa on myös pukeutumishuoneet peseytymistiloineen sekä saunallinen Member’s Club. Väylän 12 jälkeen Ounasjoen läheisyydessä taukopaikkana toimii paviljonki.

Juhani Hietalahti, Antti Takalokastari ja Eetu Tervala ovat paikallisina pelureina tuttu näky Levi Golfin väylillä. Kuva: Janne Pussila

Ilmainen ja kaikille avoin multigolfpuisto avataan tänä kesänä

Levillä pyritään madaltamaan kynnystä golfharrastuksen aloittamiseen. Golfkentän harjoitusalueen yhteyteen rakennetaan multigolfpuisto, missä kuka tahansa voi kokeilla ja harrastaa golfia ilmaiseksi ja ilman green cardia.

– Nurmi kylvettiin juuri, joten pari kuukautta menee. Tälle kesälle kuitenkin ehditään, Tomi Tolsa sanoo.

Harjoitusradan greenit ja lyöntipaikat rakennetaan tekonurmesta, joten ulkokautta saadaan pidennettyä ainakin kuukaudella.

Alueelle avautuu kolmen väylän mittainen par 3 -harjoitusrata sekä puistogolfrata, joka soveltuu futis-, piha- ja frisbeegolfin pelaamiseen. Kohderyhmä on laaja lapsista ikäihmisiin ja aktiiviharrastajista aloittelijoihin.

Multigolfpuiston toteuttaa Levi Golf ry -seura. Lapin ely-keskus on myöntänyt tukea hankkeen toteuttamiseen.

Kuva: Janne Pussila
Ilmoita asiavirheestä