Paikallisuutiset
Ruskan väriloisto hurmaa matkailijat, mutta mitä ruska oikeastaan on?
Ruska houkuttelee matkailijoita joka vuosi, vaikka ruskaa ei välttämättä aina synny. Ruskan muodostumiseen vaikuttaa sateen määrä, lämpötila ja päivän pituus.
Lapin ruska on yksi suosituimpia syitä matkustaa pohjoiseen. Oranssin ja punaisen eri sävyissä hohtavat varvikot ovat kuin satumaisesta maalauksesta.
Levillä ruska-aika sijoittuu yleensä syyskuun puoleen väliin. Revontulia voi nähdä jo elokuussa, kun illat alkavat hämärtyä.
Mistä kasvit saavat tuon kauniin syksyisen puvun ylleen?
Helsingin luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti Henry Väre kertoo, että ilmaston olosuhteet, kuten lämpötila ja valon väheneminen aiheuttaa kasveissa värin muutoksen.
– Syksyn tullessa kasvit hajottavat lehtivihreän pienemmiksi molekyyleiksi ja ottavat ennen kaikkea typpeä talteen siirtäen sen kasvin runkoon, oksistoon ja jopa juuristoon saakka. Silloin muut väriaineet paljastuvat, eli nämä punaiset antosyaanit ja keltaiset ksantofyllit.
Tarkkaa tietoa siitä, miksi kasvit toimivat näin, ei ole. Kirkas väri saattaa kuitenkin auttaa esimerkiksi tuhohyönteisiltä suojautumisessa.
Lämpötila ja valon väheneminen aiheuttavat myöhemmin myös lehtien putoamisen.
– Lehtiruodin tyveltä kuolee muutama solukerros, jolloin sienet tai bakteerit eivät pääse kasvin sisälle lehtien pudottua. Tämä on aivan yhtä tärkeää kuin itse ruska. Jos sitä ei tapahtuisi, lehdet jäisivät puihin talven yli, Väre sanoo.
Ydinruska kestää noin viikon verran. Ruska alkaa pohjoisimmassa Lapissa yleensä syyskuun puoliväliin mennessä ja siirtyy asteittain etelään. Ruska etenee noin 500 kilometriä viikossa.
Väre huomauttaa, ettei ruskaa välttämättä tule joka vuosi.
– Tavallisimmillaan ruska tulee niinä vuosina, kun etenkin loppukesä on kuiva, päivän pituus lyhenee riittävästi ja ensimmäiset pikkupakkaset tulee kuivien jaksojen perään. Silloin on kaikista parhaimmat olosuhteet ruskan synnylle.
Kasvit voivat muuttaa väriään muutenkin kuin ruskan takia, ja voi olla vaikea tietää onko kyse ruskasta.
– Etenkin märkinä kesinä ja syksyinä puut usein ruskistuvat ja niissä on paljon sienitauteja. Tämä muuttaa puut likaisen ruskean sävyisiksi, mikä ei ole ruskaa, vaikka se voi näyttää siltä, Väre kertoo.
Ruskaa voi nähdä koko Suomessa, mutta Lapissa erikoisuutena on maaruska. Maaruskan värimaailma on myös hyvin laaja. Juolukat on hyvin violetteja, mustikat ja puolukat punaisia ja riekonmarja hohtavan kirkkaan punainen. Ruska Lapissa onkin erityisen kaunis sen kasvillisuuden takia.
– Ruskassa on kaksi komponenttia maaruska ja puuruska. Maaruska alkaa 4–5 päivää aikaisemmin kuin puuruska, ja tämä oikeastaan pidentää ruskan aikaa. Lapissa lisäkomponenttina on myös jäkäliköt, mikäli ne ovat säilyneet poroilta. Maaruskan ja jäkälikön kombinaatio on aivan fantastinen.