”Reidarista kirjoitettiin puolieläimellisenä taruolentona” – Noora Vaarala halusi selvittää, kuka Särestöniemi oikeasti oli
Reidar Särestöniemen syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Kittiläläislähtöisen Noora Vaaralan uutuusteos tuo uusia näkökulmia tunnettuun mutta ristiriitaisesti kohdeltuun taiteilijaan.
Reidar Särestöniemestä on kirjoitettu paljon, mutta etenkin lehtikirjoittelun pohjalta syntyneet mielikuvat myyttisestä ”Lapin shamaanista” ovat monin tavoin harhaanjohtavia. Näin toteaa kirjailija ja toimittaja Noora Vaarala, jonka kirjoittama elämäkerta Sarviini puhkeaa lehti – Ihmeellinen Reidar Särestöniemi julkaistiin maaliskuun alussa.
Särestöniemen tavoin myös Vaarala on kotoisin Kittilästä, mutta tutustui toden teolla taiteilijaan ja hänen teoksiinsa vasta aikuisiällä. Vuonna 2016 hän vieraili Särestöniemi-museossa Kaukosessa, missä museon näyttely sekä erityisesti sen yhteydessä esillä olleet katkelmat Särestöniemen ja runoilija Yrjö Kaijärven kirjeistä pysäyttivät.
– Ne olivat todella koskettavia. Ensin järkytyin siitä, miten vähän olin tiennyt Reidarista, ja sitten ajattelin, että jos minä, Kittilässä kasvanut kulttuuritoimittaja, en tiennyt hänestä melkein mitään, niin varmasti moni muukaan ei tiedä, Vaarala kertoo.
Elämäkerta onkin paitsi tarkkaan taustoitettu, myös selkeä kannanotto. Jo hyvin varhaisessa vaiheessa kirjaprojektia Vaaralalle selvisi, kuinka vääristyneitä mielikuvat Särestöniemestä olivat ja miten huonosti suuri yleisö hänet lopulta tunsi.
– Reidarista on jäänyt näkemättä hänen herkkyytensä ja tavallaan myös hänen ihmisyytensä. Hänen julkisuuskuvaansa ovat tiivistyneet kaikki Lappi-stereotypiat ja hänestä kirjoitettiin puolieläimellisenä taruolentona, Vaarala kuvailee.
Ensin järkytyin siitä, miten vähän olin tiennyt Reidarista, ja sitten ajattelin, että jos minä, Kittilässä kasvanut kulttuuritoimittaja, en tiennyt hänestä melkein mitään, niin varmasti moni muukaan ei tiedä, Vaarala kertoo.
Elämäkerta sisältää myös ennen julkaisemattomia otteita Särestöniemen ja Kaijärven kirjeenvaihdosta. Osa Suomen Kirjallisuuden Seuran arkistossa säilytetyistä kirjeistä vapautui tutkimuskäyttöön vasta viime syksynä, ja ne osoittautuivat keskeisiksi kirjan kannalta.
Vaaralan mukaan kirjeet paljastavat myös Särestöniemen kirjallisen lahjakkuuden.
– Hänen tekstinsä ovat todella vaikuttavia ja myös hyvin vilpittömiä. Koska olen muodostanut kaikki omat käsitykseni hänestä jälkikäteen, erityisen arvokasta on ollut se, mikä on suoraan Reidarilta eikä toisen käden tietoa.
Kirjeistä käy ilmi, että Särestöniemi oli koonnut lähes valmiin runokäsikirjoituksen, jota Kaijärvi oli kommentoinut kirjeissään. Valitettavasti käsikirjoitus ja suuri osa Särestöniemen muista teksteistä tuhoutui sähköoikosulusta syttyneessä ateljeepalossa uudenvuodenyönä 1977.
– Se on todella iso sääli, sillä häneltä säilyneet tekstit ovat huikeita. Ja huomaahan sen myös hänen maalaustensa nimistä, että hänellä oli myös kirjallista lahjakkuutta, Vaarala toteaa.
Särestöniemen juhlavuosi on tuonut mukanaan yleisöryntäyksen eri puolilla Suomea järjestettyihin näyttelyihin. Myös Särestöniemi-museossa on rikottu kävijäennätyksiä. Silti Vaarala kokee, että Reidar Särestöniemen taide odottaa vielä taidepiirien varauksetonta hyväksyntää.
– Edelleenkään hänen taiteensa arvoa ei ymmärretä ihan täysin. Nytkin on tullut semmoisia puheenvuoroja, joissa Reidaria kommentoidaan aivan täsmälleen samalla tavalla kuin 70-luvulla. Se on todella häkellyttävää, Vaarala toteaa.
Hän muistuttaa, ettei Särestöniemi sopinut silloisiin taiteilijoille asetettuihin muotteihin: hän oli liian värikäs, liian kaupallinen, liian erilainen.
Vaikka Särestöniemi ei hakenut taidepiirien hyväksyntää, silti sen puuttuminen satutti häntä.
– Hän kaipasi tosi paljon kollegoiden tunnustusta. Taidepiirien hyväksyntä olisi ollut hänelle tärkeää.
Myös Kittilässä suhtautuminen Särestöniemeen oli ristiriitaista. Vaaralan mukaan kylillä puhuttiin ”Särestön hullusta pojasta” ja voivoteltiin hänen kohtaloaan. Kaikeksi onneksi Särestöniemellä oli pohjoisessa oma taiteilijayhteisönsä, jossa hän sai olla oma itsensä ja tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi.
Lappi nähdään helposti satumaana, resurssina tai eksoottisena kuriositeettina. Mutta se on ihan oikea paikka, jossa asuu tavallisia ihmisiä, joilla on oikea elämä.
Vaarala halusi kirjassaan oikaista myös Lapista luotuja mielikuvia.
– Lappi nähdään helposti satumaana, resurssina tai eksoottisena kuriositeettina. Mutta se on ihan oikea paikka, jossa asuu tavallisia ihmisiä, joilla on oikea elämä, hän toteaa.
Elämäkerta Reidar Särestöniemestä syntyi hitaasti, usean vuoden aikana, lyhyiden apurahajaksojen, päivätyön ja ruuhkavuosien lomassa. Myös koronapandemia vaikeutti taustatyön tekemistä.
Ajoitus osui loppujen lopuksi siltikin juuri kohdilleen ja Vaarala on iloinen, että kirja ilmestyi juuri nyt: Reidar Särestöniemen juhlavuonna.
