Paikallisuutiset
Menossa marjametsälle? Poimi talteen poliisin neuvot eksymisen välttämiseksi
Vuosittain keskimäärin kolmisenkymmentä marjastajaa eksyy maastoon Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla.
Oulun poliisi kehottaa tiedotteessaan marjastajia valmistautumaan ja varustautumaan marjastukseen siten, että he osaavat omin avuin maastosta pois.
Myös läheisten kannattaa olla kiinnostuneita marjastajan suunnitelmista ja lähteä hänen mukaansa, jos mahdollista.
Marjastuskauden alkaminen tietää Oulun poliisilaitokselle maastoetsintöjä, sillä vuosittain keskimäärin kolmisenkymmentä marjastajaa eksyy maastoon Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla.
Poliisi toivookin, että marjastajat eivät luottaisi liikaa omiin suunnistuskykyihinsä. Eksyneet marjastajat ovat usein hyvin kokeneita, ja kokemus voi tuoda liiallisen varmuuden tunteen omasta jaksamisesta ja osaamisesta.
– Moni eksynyt marjastaja aikoi vain käväistä lyhyen reissun jossain pelkkä sanko mukanaan, ja sinä aikana jotain menikin pieleen, ylikomisario Jyrki Kivirinta Oulun poliisilaitoksesta huomauttaa.
Poliisi neuvoo, että kaikenikäisten marjastajien on syytä varautua eksymiseen etsintöjä ja selviämistä helpottavilla toimenpiteillä.
Kerro marjaan lähdöstä läheisillesi. Kerro minne olet menossa ja mihin jätät mahdollisen kulkuneuvosi. Kerro myös, milloin olet suunnitellut palaavasi. Yritä saada joku seuraksesi.
Lepää, syö ja pysy lämpimänä. Helteessä ja raskaassa maastossa liikkuminen saattaa hyydyttää kovakuntoisenkin marjastajan. Pidä lepotaukoja ja ota maastoon mukaan riittävästi juotavaa ja syötävää. Älä unohda välttämättömiä lääkkeitäsi. Jos eksyt ja sinulta loppuvat eväät tai juoma apua odottaessa, syö keräämiäsi marjoja energian ja nesteen saamiseksi. Pakkaa mukaan varusteet tulentekoon ja lämpimänä pysyttelemiseen.
Erotu maastosta. Pukeudu värikkäästi. Jonkinlainen huomioväri vaatteissa auttaa etsijöitä löytämään sinut. Jos eksyt, hakeudu odottamaan apua avaralle paikalle.
Pysy rauhallisena. Jos huomaat olevasi eksyksissä, asetu aloillesi ja mieti rauhassa. Tuumaustauko rauhoittaa hätäisen mielen ja saattaa asettaa ilmansuunnat kohdilleen.
Hyödynnä teknologiaa, mutta myös perinteisiä välineitä. Ennen maastoon lähtemistä lataa 112-sovellus älypuhelimeesi, jos sinulla on sellainen. Kun hätäkeskukseen soittaa 112-sovelluksen kautta, hätäkeskus saa tiedon tarkasta sijainnistasi. Ota maastoon mukaan täyteen ladatut matkapuhelin sekä sille varavirtalähde.
Älä jätä suunnistamista pelkän muistin, puhelimen karttasovelluksen tai GPS-paikantimen varaan. Ota kompassi ja paperikartta mukaan siltä varalta, että muisti tai teknologia pettävät.
Jos varautumisesta huolimatta huomaat eksyneesi, soita aivan ensimmäisenä hätäkeskukseen, mieluiten 112-sovelluksen kautta. Hätäpuhelun jälkeen odota poliisin soittoa ja ohjeita.
Jotta neuvot tavoittaisivat mahdollisimman monen marjastajan, kannattaa niitä jakaa tuntemilleen marjastajille. Ole kiinnostunut marjastajan suunnitelmista, tai lähde hänen seurakseen, jos mahdollista.
– Siinä ei menetä mitään, jos vähän jakaa marjastajalle hyviä neuvoja ja tarjoaa apua. Marjastajan eksyminen sen sijaan on usein ikävä ja ahdistava tilanne myös hänen läheisilleen, joten koetetaan yhdessä vähentää eksymisiä ja helpottaa etsintöjä, ylikomisario Kivirinta pyytää.