Paikallisuutiset

Matkailun vaikutus Kittilälle on merkittävä – ”Levillä rakennetaan koko ajan”

Levillä on kävi viime kaudella ennätysmäärä laskettelijoita ja kasvu vain kiihtyy. Kuva: Janne Pussila

Visitoryn tekemä Matkailun tulo- ja työllisyystutkimus osoittaa matkailun olevan Kittilässä merkittävässä asemassa.

Tutkimuksen mukaan Kittilän lisäksi matkailusta maanlaajuisesti eniten hyötyviin kuntiin kuuluvat myös Kolari ja Inari.

Kittilän saama välitön matkailutulo oli vuonna 2023 205 miljoonaa euroa, josta majoitus- ja ravitsemistoiminnan osuus kattoi 121 miljoonaa euroa, polttoaineiden myynti ja vähittäiskauppa 46 miljoonaa euroa, liikennepalvelut 8 miljoonaa euroa ja virkistys- ja muiden palvelujen määrä 30 miljoonaa euroa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Matkailutulo asukasta kohden oli viime vuonna 30 943 euroa ja sen osuus kaikkien toimialojen liikevaihdosta 23,81 prosenttia.

Kaikkien toimialojen työllisyydestä matkailu ylsi 37,59 prosenttiin.

Välittömiä palkkatuloja matkailuun työllistyneet saivat 30,6 miljoonan euron edestä ja kunnallisverotulot olivat välittömistä palkkatuloista 2,3 miljoonaa euroa.

– Tutkimustulos herättää iloisia ja positiivisia ajatuksia vaikka tiedämme ennestäänkin kuinka merkittävä toimiala matkailu on tällä alueella. Koska tulos on maanlaajuisesti vertailukelpoinen, niin matkailun merkittävyys on tutkimuksen kautta entistä helpompi osoittaa todeksi esimerkiksi silloin, kun keskustellaan Visit Finlandin määrärahoista, Visit Levin toimitusjohtaja Satu Pesonen kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Matkailu on hyvä työllistäjä ja verojen lähde kunnalle. Tutkimuksen paras anti on, että se tuo näitä asioita näkyviin valtakunnallisesti.

Pesonen näkee Levin ja Kittilän matkailun tulevaisuuden valoisana, mutta muistuttaa samalla, että kasvun tulee olla hallittua ja sillä pitää olla aina myös sosiaalinen lupa.

Erityistä tyytyväisyyttä hänessä herättää tulevan talven edellisvuotta edellä oleva myynti, hiihtokauden päättävän ja loppukevääseen sijoittuvan pääsiäisen myöhäinen ajankohta sekä Kittilän ympärivuotisen kansainvälisen lentomahdollisuuden toteutuminen.

– Se, mitä nyt julkaistu tutkimus ei kerro, ovat matkailun kerrannaisvaikutukset, jotka ovat todella merkittäviä. Samaan aikaan, kun puhutaan esimerkiksi rakennusalan taantumisesta, niin Levillä rakennetaan kokoajan. Sirkassa on noin tuhat ympärivuotista asukasta, mutta täältä löytyy kymmenkunta kampaamoa ja kauneushoitolaa, Pesonen listaa ja huomauttaa matkailun vaikutusten olevan Kittilän kunnalle tutkimustulosta moninkertaisemmat.

Ilmoita asiavirheestä