Urheilu

Levin maailmancup-avaus sai sinettinsä – miesten kisassa nähdään poikkeuksellisen kiinnostavia nimiä ja asetelmia

Marcel Hirscher tavoittelee jatkossa Levin kisan voittoa ja palkintoporoa Hollannin väreissä.

Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS) vahvisti torstaina ensi kauden alppihiihdon kisakalenterin. Kuten jo ennakkoon tiedettiin, avaa Levi pujottelun maailmancupkiertueen niin miesten kuin naistenkin osalta.

Levillä kilpaillaan pujottelun maailmancup-pisteistä marraskuun 15.-17. päivä.

Miehet kilpailivat Levillä maailmancupissa edellisen kerran kaudella 2018-19.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Levillä nähdään nyt naistähtien lisäksi myös miesten suurnimet. Kaksinkertainen olympiavoittaja ja seitsemän MM-kultaa voittanut Marcel Hirscher tekee paluun kilpailuihin Levillä, joten alppihiihtomaailman mielenkiinto Levin kisaa kohtaan on valtavaa.

Vuonna 2019 kisauransa päättänyt 35-vuotias Hirscher edusti urallaan Itävaltaa, mutta laskee nyt äitinsä kotimaan Hollanin väreissä.

– On hienoa, kun Levi on jälleen maailmancupin avauskisana. Henkilökohtaisesti minulla on vain positiivisia muistoja paikasta, kisasta ja ainutlaatuisesta tunnelmasta, Hirscher sanoo kisajärjestäjien nettisivulla.

Myös Lucas Braathen tekee vastaavan tempun kuin Hirscher. Norjalainen Braathen lopetti shokeeraavasti uransa viime syksynä jo 23-vuotiaana, kun suhteet Norjan hiihtoliittoon tulehtuivat pahasti. Kaudella 2022-23 pujottelun maailmancupin voittanut Braathen palaa kuitenkin maailmancup-kiertueelle Levillä, mutta jatkossa hän edustaa äitinsä kotimaata Brasiliaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Norjalainen Henrik Kristoffersen iloitsee Levin kisasta, sillä hän on viihtynyt Levillä hyvin. Kristoffersenin toiveena on voittaa palkintoporo pojalleen.

– Miesten paluu Leville on mahtava uutinen. Pärjäsin siellä viimeksi hyvin, kun saavutin ensimmäisen palkintopallisijoitukseni. Olin viime vuonna Levillä harjoittelemassa ja nautin ajastani siellä, Kristoffersen sanoo kisajärjestäjien Instagram-tilin videotervehdyksessään.

Ilmoita asiavirheestä