Paikallisuutiset

Levillä kappeli ja baari pärjäävät sovussa vieretysten – perjantai-illan tunnelmat olivat rakastavat kummallakin puolella

Tietyllä tavalla ajateltuna täydellisesti epäonnistunut juttukeikka Hääyö-tapahtumaan kertoi jälleen siitä kuinka Levillä kaikille on tilaa.

Kirkkoherra Päivi Helén vihki kaksi paria Marian kappelin ensimmäisessä Hääyö-tapahtumassa. Kuva: Janne Pussila

Marian kappelin ympärille on kasvanut neljännesvuosisadassa Levin kansainvälinen hiihto- ja huvittelukeskus, joten kappelin sijainti on kieltämättä mielenkiintoinen ja jopa herkullinen.

Levin kevätsesongin perjantai-illan huuma on juuri pientä puhallusta vailla liekkeihin roihahtamista, kun Marian kappeliin suuntaa vihkipari Kittilän seurakunnan Hääyö-tapahtumaan. Ihan Las Vegas -tyyliin paikalle ei voi vain astua vihittäväksi hetken mielijohteesta, sillä esteettömyystodistukset on pitänyt toimittaa ennakkoon.

Mikähän pariskunnan sai astelemaan avioon juuri Levillä?

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jännittynyt vihkipari selvittää ystävällisesti, että he eivät halua mitään julkisuutta vihkimiselleen. Itse asiassa edes lapsille ei ole vielä kerrottu. Ymmärrän, ei tehdä tästä numeroa.

Tunteroisen päästä on kuulemma tulossa toinen vihkipari, joten kyllä tässä vielä jutulle päästään.

Odotellessa joutaakin katsomaan Kärppien peliä lähibaariin, jonne mittaan askelin matkan alttarilta baaritiskille olevan linnuntietä noin 25 metriä. Tämä on se Levin ominaispiirre ja hienous, kun kaikille on tilaa ja jokaiselle on tarjolla jotakin. Ja hyvin pärjätään ihan vierekkäin.

Baarissa on leppoisa tunnelma. Jotkut ovat vielä pitkän laskupäivän jälkeisillä juomilla, kun osa väestä on käynyt jo vaihtamassa juhlavampaa ja antavampaa ylleen – heille ilta on vielä nuori. Syödään ensin, että jaksaa sitten. Synttäreitäkin vietetään ja onnittelulaulu lauletaan, vaikka päivänsankari ajatusta kepeästi ja vailla vaikutusta vastustaakin. Kovin tuntuu olevan rakastava ilmapiiri täälläkin. Jopa ventovieraat vaihtavat keskenään luontevasti muutaman sanan, vähän kuin ulkomailla olisi. Saattaa olla, että Kärpät menee pitkällekin, eipä sitä tiedä, toivotaan parasta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kipaistaanpa takaisin Herran huoneeseen. Samaan suuntaan on verkkaisesti askeltamassa käsi kädessä toisilleen hymyilevä nuoripari. Vaikka ehkä tiedänkin vastauksen, niin kysäisen silti, että ovatko he kenties matkalla Hääyö-tapahtumaan? Hitusen rohkaisua nauttinut nuori mies innostuu ajatuksesta, mutta mahdollinen tuleva vaimo vielä vähän vastustelee, ehkä viiden vuoden päästä. Ja ehdottomasti Levillä, tänne tullaan!

Alttarilla jo odotteleekin hääpari ja mukana on myös toisilleen hiljakseen jutustelevaa perhettä. Ilta on kaikille tärkeä ja ihmiset ovat selkeästi läheisiä. Tämäkään hääpari ei kuitenkaan halua julkisuutta, joten annetaan Hääyö-jutun olla, aina ei voi onnistua.

Ihan haaskioon juttureissu ei kuitenkaan mennyt, sillä jälleen kerran voi todistetusti todeta, että hyvä mieli täällä tuntuu kaikilla olevan.

Kirkko keskellä kylää

Vanhan sananlaskun mukaan kirkko on keskellä kylää. Ennen kylä tosiaan rakentui kirkon ympärille, joten kylän keskustan sijainti oli selkeä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Myös Sirkan kylän aivan keskipisteessä sijaitsee kirkko, joka ei kuitenkaan ole kirkko vaan kappeli. Käytännön toiminnassa nimellä ei ole juuri merkitystä, sillä kappelia voitaneen kuvailla sivukirkoksi. Sirkan kyläkin oli jo hyvässä kasvuvauhdissa, kun Marian kappeli rakennettiin eturinteen juurelle 26 vuotta sitten.

”Tämä on juuri oikealla paikalla bisneksen ja biletyksen välissä”

Syyskuussa Kittilän kirkkoherrana aloittanut Päivi Helén on osallistunut Hääyö-tapahtumaan Vantaalla, missä parhaimmillaan illan aikana on vihitty 50 paria. Tapahtumasta on tarkoitus tehdä vuotuinen Sirkassakin. Myös ensi vuonna ajankohta on sama eli viikon 12 perjantai.

Helén pitää Marian kappelin sijaintia parhaana mahdollisena.

– Tämä on juuri oikealla paikalla bisneksen ja biletyksen välissä, ihan elämän pelipaikoilla, Helén sanoo.

Kappelia rakennettaessa järjestettiin nimikilpailu. Ehdotuksia olivat muun muassa Levin kappeli ja Immelkappeli Levi- ja Kätkätunturien välissä sijaitsevan Immeljärven mukaan. Sana Immel merkitsee saamenkielessä Jumalaa.

Marian kappeli -nimeen liittyy kaksi ajatusta: Se kertoo Jeesuksen äidistä, Mariasta. Se kertoo myös 1800-luvulla eläneestä köyhästä lapintytöstä, Mariasta eli Milla Clementsdotterista. Tämä Lapin Maria oli Lars Leevi Laestadiuksen rippiäitinä ja julisti hänelle synnit anteeksi.

Kappelia toivottiin ja puuhattiin pitkään. Sirkan kylän seurakuntapiiri aloitti vuosina 1945-46 keräyksen rukoushuoneen tai kyläkappelin rakentamiseksi Sirkkaan. Kappelin hopeinen alttariristi on hankittu näillä rahoilla.

Alunperin kappeli oli tarkoitus rakentaa Atrin alueelle, mutta kunnan päättäjät olivat sitä mieltä, että kappelin täytyy olla keskellä kylää.

Marian kappelin on suunnitellut arkkitehti Hannele Arantola. Perusajatuksena oli pyhyyden tunnelman luominen. Hän on suunnittelussa yhdistänyt nykyaikaisen rakentamisen ja vanhan harmaakivikirkoissa käytetyn tynnyriholvirakenteen ja Lapin kodan, joka näkyy erityisesti kappelin ulkoasussa.

Kappelin värit liittyvät Lapin luontoon. Niissä toistuvat arktinen sini, lumi, ja jää. Sininen ja valkoinen ovat samalla Marian värit.

Helluntaikello soittaa aikamerkkiä tasatunnein joka päivä kello 9-19. Pienin eli joulukello lyö puolelta kerran. Kello 20 kaikki kellot soittavat kappelin iltasoiton. Lauantaina soivat ehtookellot kello 18.00. Lisäksi kelloja soitetaan kappelin tapahtumien yhteydessä.

Marian kappelin pääsiäinen

Torstai 28.3. kello 19.00 Kiirastorstain messu

Perjantai 29.3. kello 17.00 Ruotsinkielinen pitkänperjantain

hartaushetki

Perjantai 29.3. kello 19.00 Pitkäperjantain iltakirkko

Lauantai 30.3. kello 12.00 Pääsiäisleivonnaisten myyjäiset

Lauantai 30.3. kello 23.00 Pääsiäisyön messu

Ilmoita asiavirheestä