Kulttuuri

Levillä esiintyvän Movetronin Päivi: “Ysärimusiikki on tullut jäädäkseen”

Kuva: Central Line Entertainment handout

Kotimaisen eurodancen kruununjalokivi Movetron soittaa uudet ja vanhat hitit Levillä.

Hei, Movetronin laulaja Päivi Lepistö! Täytyy kysyä yksi itseäni vaivannut asia tässä alta pois. Lausutaanko Movetron niin kuin kirjoitetaan, vai hienommin muuvtron?

– Se on juuri niin kuin sen ensin sanoit, eli ihan Movetron vaan, kuten se kotikutoisesti lausutaan.

Mitäs yhtyeelle kuuluu tällä hetkellä?

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Töitähän on painettu, nyt viikonloppuna kävimme Himoksella. Hetki sitten tuli myös uusi sinkku pihalle. Biisi Mitä mielessä liikkuu on tehty jo 1995, mutta siitä tehtiin nyt uudempi versio. Ja uutta musiikkia on tekeillä, täytyy itsekin tuossa alkaa sanoja kirjoitella.

Teiltä tuli viime vuonna uusi versio Meiju Suvaksen jättihitistä Pure mua, jonka uudelleen tekemistä taisit fiilistellä pidempäänkin.

– Joo, Timo Löyvän kanssa olemme olleet Meiju-faneja jo vuosikausia. Meiju on sen verran konkarimpi, että olen häntä kuunnellut jo teiniplikkana. Pure mua -biisi täytti viime vuonna 30 vuotta ja saatiin Meiju tuohon uuteen versioon mukaan, ja Poju myös. Se on ollut hyvä keikkabiisi.

Onko mielessä muitakin biisejä, joita himottaisi päästä versioimaan?

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Onhan niitä tossa, mutta en mä nyt niitä kerro. Tanttarin Jukalle laitan aina viestiä, jos tulee radiosta joku vanha hyvä kipale. Itse tykkään paljon kasaribiiseistä. Nythän tuntuu ulkomaalaisilla artisteilla joka biisi olevan versio jostakin vanhasta.

Levillä kävitte keikalla myös viime keväänä. Onko paljon tullut nähtyä Lappia?

– Lomamatkailumielessä ei ollenkaan, mutta keikkojen puolesta 1990-luvulla pyörittiin siellä alueella välillä montakin päivää putkeen. Se oli ihan järkevääkin, kun yksittäisillä pistokeikoilla ei kerkeä oikein maastoa nähdä. On kyllä ollut mielessä, että pääsisi käymään muutenkin kuin työmielessä. Kersoilla kun olisi koulusta vapaata, niin mielellään ottaisi koko pesueen mukaan koiria myöten.

Onko jotain konsteja, joilla mielenkiinto keikkailua kohtaan pysyy yllä?

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kun seuraa, mitä muuallakin maailmassa tapahtuu, niin se pysyy yllä. Ei voisi kuvitella, että me ei tehtäisi uutta musiikkia. Henkilökohtaisesti en jaksaisi yhtään veivata pelkkää Romeo ja Juliaa ja Ristinollaa. On ollut hyvä huomata, että yleisö osaa uudempienkin biisien sanoja, ja keikoille on tullut hyvin paljon nuorempaakin yleisöä.

Viime vuosikymmenellä alkaneessa ysäribuumissa tuntuu olevan vähän toinen aalto jo menossa.

– Joo. En oikeastaan tiedä, onko se enää edes buumia, vaan tuntuu, että ysärimusiikki on tullut jäädäkseen genrenä. On iskelmät, rokit, räpit ja muut, ja sekaan on tullut sitten ysärimusikki. Toivoisin, että tulisi enemmänkin bändejä, jotka soittaisi sillä staililla.

Millainen on teidän täydellinen keikka?

– Täydellinen keikka on ainakin sellainen, että siellä ainakin 5–10 ihmistä tykkää keikasta... No ei vaan, ei se vaadi välttämättä mitään hirveää väkimäärää, vaan se tunnelma voi olla muutenkin intensiivinen. Nyt kun on tämä kevät ja allergikkona äänihomma on tosi haastavaa, niin täydellisellä keikalla myös ääni kestäisi hyvin alusta loppuun ja seuraavatkin keikat. Ja jaksaisi hyppiä tasajalkaa korkokengissä koko keikan. Se on toistaiseksi vielä onnistunut!

Movetron Hullu Poro Areenalla lauantaina 22. huhtikuuta.

Ilmoita asiavirheestä