Kulttuuri

Levillä esiintyvä Sara Siipola ponnisti pieneltä kylältä isoille lavoille – “En uskaltanut sanoa, että haluan artistiksi”

Viime keväänä unelmansa toteuttanut Sara Siipola sijoittui Uuden Musiikin Kilpailussa toiselle sijalle. Artisti nähdään Levillä Hullu Poro Areenalla syyskuun lopulla.

Moi Sara Siipola! Mitä sulle kuuluu tällä hetkellä?

– Tosi hyvää! Olen teasannut uutta sinkkua somessa ja teemme toista albumia kovaa vauhtia. Tämän tulevan sinkun on tarkoitus olla viimeinen sinkku ennen seuraavaa albumia. On paljon kaikennäköistä, mutta kivaa!

Oletko aiemmin käynyt Levillä?

– En ole käynyt esiintymässä koskaan, mutta oon kyllä käynyt Levillä. Haluaisin osata lasketella ja oon lasketellutkin vissiin kerran. Se oli kivaa, mutta koen, että saatan olla ehkä vähän vaaraksi muille, niin en ole uskaltanut enää mennä. Mutta tykkään kyllä Levistä ja oon tulossa sinne innoissani bändin kanssa!

Levin ruskalla tunnelma on tunnetusti katossa. Mitä odotat tältä reissulta ja yleisöltä?

– Olen itse Pohjanmaalta ja koen, että siinä on vähän jotain samaa. Siellä on semmoinen aitous ja tietynlainen maanläheisyys. Uskon, että yleisö tulee olemaan lämmin ja vastaanottavainen. Semmoinen fiilis mulla on.

Onko sun keikoilla jotain biisejä, mitä yleisö aina odottaa ja laulaa mukana?

– Kyllä ne on ehdottomasti nää viimeisimmät Paskana ja Juostaan. Olin ehtinyt julkaista ennen Uuden Musiikin Kilpailua jo kokonaisen albumin, mutta toi UMK oli semmoinen, mistä löytyi paljon uutta yleisöä. Kyllä sen huomaa keikoillakin, että ne on ne biisit, mitkä on ihmisille semmoisia super. Ja niin mä olen ajatellutkin. Olen enemmän yllättynyt, jos jotkut laulaa niitä vanhempia biisejä mukana. Se on itselle semmoinen, oi että kaikki ei olekaan tullut UMK:n mukana, vaan jotkut on kuunnellut aikaisemminkin.

Noniin, pääsimmekin tähän UMK-aiheeseen. Mistä tää Paskana-biisi kertoo?

– Toi Paskana-biisi kertoo semmoisesta ehkä vähän vaietummasta fiiliksestä, mikä ihmisillä voi tulla, kun sattuu jotain kamalaa tai on surullinen. Se on ehkä vähän semmoinen itkupotkuraivareihin verrattavissa, että hitto, että miksi mulle käy näin?! Että mun maailma on pysähtynyt ja kaikki muu vaan liikkuu täällä. Kaikki ärsyttää ja kukaan ei ymmärrä mua, vaikka ne haluis ymmärtää. Kaikilla on kuitenkin niiden omat jutut ja mulla on tää suru. Se on semmoinen vähän itsekäs ja lapsellinen suruvaihe.

Millainen kokemus UMK oli sulle?

– Siis ihan paras. En usko, että missään Suomessa tehdään noin isolla. Se oli ihan kansainvälistä meininkiä ja oli ihan semmoinen hitsin super-stara fiilis, kun siellä oli niin paljon tyyppejä, jotka on sua varten siellä. Ihan niin paljon, että jossain kohtaa itseä alkaa hävettämään suomalaisena, että älkää nyt mun takia. Ja uralle se antoi enemmän, kun uskalsin edes toivoa. Henkisesti se oli tosi rankka reissu varsinkin, kun tämän maailman tilanteen takia pitäisi olla vastaus kaikkeen. Mutta se oli kaiken sen arvosta, ehdottomasti.

Et uskaltanut nuorena sanoa ääneen haluavasi artistiksi. Klassinen urheilukysymys, miltä nyt tuntuu, kun olet toteuttanut tämän haaveen?

– Todella hyvältä. Musta tuntuu, että se tuli kaikille, mun kavereillekin ja ehkä jopa perheellekin vähän yllätyksenä, että haluan artistiksi. He tiesivät, että rakastan laulaa ja esiintyä, mutta en ollut koskaan uskaltanut sanoa sitä, että haluan olla artisti. Tai ehkä joskus ala-asteella oon sanonut silloin, kun ei koe vielä mitään häpeää tai paineita ja voi sanoa vaikka, että musta tulee supersankari! Yläasteella oli kunnon teiniangsti päällä ja mikään ei kiinnostanut. Musa kiinnosti kyllä aina, mutta ei siitä kehdannut puhua ääneen pienellä paikkakunnalla, ettei joutuisi enemmän silmätikuksi. Kyllä se tuntuu tosi hyvältä, että on uskaltanut lähteä kohti omia unelmia.

Niin, mitä haluaisit sanoa nuorille, ketkä kamppailee samojen ajatuksien kanssa, mitä sulla on ollut?

– Niin kliseistä kuin se onkin, mutta että lähtee kohti omia unelmia. Ja myös, että älkää naurako muiden unelmille. Just sen takia mä en uskaltanut puhua siitä, jos mulle naurettaisiin ja sit mä epäonnistun. Olisi niin ihanaa, että olisi semmoinen ilmapiiri, että kannustettaisiin tai jos ei halua kannustaa niin sitten on vaan hiljaa. Että ihmiset uskaltaisivat puhua vapaammin omista unelmista.

Sara Siipola Hullu Poro Areenalla 21. syyskuuta.