Kolumnit

Kolumni: Mäessä liukuminen on turha etuoikeus ja syy pelastaa ilmasto

Liukumisen lyhyt historia menee kutakuinkin näin:

Ihmiset ovat liukuneet pääosin työ- ja selviytymisperäisistä syistä tuhansia vuosia. Näissä yhteyksissä huomattiin, että liukuminen tuntuu hyvältä. Paikallisesti alettiin liukua myös vapaa-ajalla.

Varsinainen ilmiö liukumisesta tuli 1800-luvun lopulta alkaen, kun aristokraatit ja muut muiden työllä vapaa-aikansa ansainneet hurahtivat siihen.

Sotien välisessä tarmon puuskassa liukujat kehittivät erilaisia hinauslaitteita, joilla päästiin eroon fyysisistä rasitteista. Siihen asti liukumista oli usein edeltänyt kärsimystä aiheuttava kiipeämisosuus.

Liukuminen räjähti käsiin. Puut kaadettiin ja maat myllättiin tuhansista liukumiseen sopivista paikoista ympäri maailman. Liukumisen liepeille rakennettiin kokonaisia kaupunkeja, joissa istuttiin liukumisen jälkeen terassilla juomassa viinaa ja retostelemassa päivän liukumisilla.

Nyt liukuminen on kuitenkin uhattuna. Onnistunut liukuminen vaatii kylmyyttä, jotta liukumiseen tarvittava vesi pysyy kaltevalla pinnalla. Kuivalla maalla ei voi liukua.

Maapallon mittakaavassa vapaa-ajan liukuminen on täysin turhaa toimintaa. Kuten 1800-luvulla, on liukumisen äärelle pääsy yhä hintava ja aikaa vievä etuoikeus, johon kaikilla ei ole mahdollisuutta.

Minä olen liukumiseen etuoikeutettu, kuten luultavasti sinäkin. Meillä on tässä hyvin konkreettinen syy kamppailla ilmaston lämpenemistä vastaan. Jotta liukuminen voi jatkua, on jo erittäin korkea aika alkaa pohtia, miten elämme omat elämämme siten, että mahdollisuudet tähän tähän nautinnoista suurimpaan säilyisivät myös tuleville sukupolville.

Liukumisen tulevaisuuden puolesta töitä tekee esimerkiksi Protect Our Winters -järjestö.

Pitkiä liukuja toivottaen.