Urheilu

Karvoilla ylös ja laudalla alas

Rinteiden ulkopuolella kulkevat skinnailureitit on merkitty keltaisin kyltein. Levillä kulkee viisi nousureittiä. Levin hiihtokoulun skinnailukurssi kapusi ykkösreitin. Kuva: Aapo Laakso

Suursuosioon kasvanut splittilautailu tuo lumilautailuun vapautta ja kuntoilua. Levillä tunturiin voi nousta lihasvoimin myös ohjatusti.

Splitboard eli splittilauta on lumilauta, jonka nimensä mukaisesti saa keskeltä halki kahteen osaan. Laudan siteet irroitetaan normaalista lumilautailuasennosta ja kiinnitetään syntyneiden puoliskojen keskelle. Lopputuloksena on sukset, joilla voi hiihtää ylämäkeen.

Splittilauta laskuasennossa. Siteiden pohjalevyt ja laudan keskellä olevat hakaset pitävät laudan puolikkaat yhdessä. Levillä splittilautoja voi vuokrata Zero Pointin vuokraamosta. Kuva: Aapo Laakso

Hiihtohissittömissä maastoissa liikkuminen lumikengät jalassa ja lumilautaa selässä kantaen on hyvin raskasta verrattuna laskettelusuksilla ja touring-siteillä hiihtämiseen. Tätä ongelmaa ratkomaan kehitettiin varhaiset splitboardit jo 1980-luvun lopulla.

Siteet irroitetaan pikakiinnityksestään ja laudan saa kahteen osaan. Siteet kiinnitetään hiihtoa varten hiihtosaranoihin. Kuva: Aapo Laakso

Varsinaiseen suursuosioon splittilautailu on noussut muun vapaalaskutouhun mukana Suomessa noin viiden viime vuoden aikana.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ylämäkeen mentäessä splittilaudan pohjaan kiinnitetään nousukarvat eli skinit, jotka pysyvät paikallaan omalla liimapinnallaan ja laudan päihin kiinnitettävillä metallihakasilla. Kuva: Aapo Laakso

Skinnailu, hiihto-touring tai randoilu tarkoittavat kaikki suunnilleen samaa asiaa, eli lihasvoimin mäen ylös nousemista tarkoituksena laskea se lasketteluvälineillä alas. Se on oleellinen osa merkittyjen rinteiden ulkopuolella offareilla tai takamaastoissa tapahtuvaa vapaalaskua.

Skinnailuun tarkoitettuja reittejä on rakennettu ja merkitty myös Leville. Lajin pariin voi tutustua ohjatusti Levin hiihtokoulun Skinnaten ylös tunturiin -kurssilla, jota järjestetään vielä 14. ja 21. huhtikuuta. Kolmetuntiselle kurssille voi osallistua vapaalaskusuksilla tai splittilaudalla.

Splittilautailuista kuten muistakin vapaalaskun lajeista enemmän innostuvien on ehdottoman suotavaa perehtyä myös lumiturvallisuuteen esimerkiksi FINLAV LT1 -kurssin muodossa.

Ennen laudan kasaamista laskuasentoon nousukarvat irrotetaan. Levin hiihtokoulun opettaja Elias Koli neuvoo skinnauskurssille osallistunutta Vilja Wallea oikeassa tekniikassa. Kuva: Aapo Laakso
Siteet irroitetaan hiihtoasennosta. Kuva: Aapo Laakso
Lauta kasataan laskukuntoon kiinnittämällä puolikkaat hakasilla toisiinsa. Kuva: Aapo Laakso
Lopullisen jämäkkyytensä lauta saa, kun siteet työnnetään ja lukitaan paikoilleen laskuasentoon. Teleskooppisauvat pakataan vielä reppuun ja sitten kamat on valmiina alamäkeen. Kuva: Aapo Laakso
Kapuamisen jälkeen alas tunturista tullaan helpohkoja reittejä rinteiden ulkopuolella. Kuva: Aapo Laakso
Olosuhteiden ja osallistujien taitotason salliessa voidaan kurssilla pyyhältää myös metsäreittejä. Opettaja Elias Koli näyttää tietä. Kuva: Aapo Laakso
Ilmoita asiavirheestä