Ajanviete

Joulun hyväntekeväisyyskonserttiin saapuu huippuesiintyjiä

Kittilän kirkossa virittäydytään joulutunnelmaan 19. joulukuuta. Kuva: Miika Sirkiä

Kittilän kirkossa järjestetään torstaina 19. joulukuuta Joulukonsertti Kittilälle -konsertti, jota tähdittävät oopperalaulaja Mari Palo, muusikko Tomi Metsäketo, Kallion seurakunnan kanttori Tommi Niskala sekä emerituspiispa Eero Huovinen.

Konsertin taustalla on yksityinen lahjoittaja, ja maksuttomaan hyväntekeväisyyskonserttiin myydään ohjelmalehteä, jonka tuotto menee kokonaan Kittilän seurakunnan kautta vähävaraisille lapsiperheille.

Sopraano Mari Palo on yksi tämän hetken kysytyimmistä suomalaisista sopraanoista. Hän on esiintynyt Kittilässä aikaisemmin esimerkiksi osana Särestön kamarikonserttien ohjelmaa. Palo on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta. Hän on esiintynyt ympäri maailmaa liedlaulajana ja orkestereiden solistina. Suomen Kansallisoopperan vakiovierailijana Palo on esiintynyt vuodesta 1999.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tomi Metsäketo on esiintynyt urallaan niin Suomen Kansallisoopperassa kuin myös monissa musikaaleissakin. Musiikkia Metsäketo on opiskellut muun muassa Helsingin Konservatoriossa ja Sibelius-Akatemiassa.

Metsäketo on erikoistunut italiankielisiin kuolemattomiin serenadeihin. Hän julkaisi ensimmäisen joululevynsä Kuului laulu enkelten vuonna 2010. Hän on esiintynyt aiemminkin kirkkokonserttikiertueella yhdessä Mari Palon kanssa. Levillä Marian kappelissa häntä kuullaan Joulukonsertissa tiistaina 17. joulukuuta yhdessä pianisti Jukka Nykäsen kanssa.

Tilaisuudessa puheen pitävä Eero Huovinen toimi Helsingin hiippakunnan piispana vuodet 1991-2010. Huovinen valittiin vuoden puhujaksi vuonna 1994 ja hän on saanut muun muassa Jenny ja Antti Wihurin rahaston kunniapalkinnon vuonna 2005 sekä Lauri Jäntin säätiön kunniapalkinnon vuonna 2013.

Tommi Niskala on Kallion seurakunnan kuoronjohtajakanttori. Lisäksi Niskala on muun muassa Helsingin Filharmonisen kuoron ja Suomen Lähetysseuran Safarikuoron taiteellinen johtaja. Niskala valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 2011 ja esiintyy monipuolisesti pianistina, urkurina, tenorilaulajana ja kuoronjohtajana.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Niskala kertoo, että Kittilän konsertin anti on musikaalisesti korkealaatuinen — luvassa on monia tuttuja ja helposti kuunneltavia joululauluja pettämättömän laadukkaiden laulajien esittämänä.

Konsertti alkaa torstaina 19. joulukuuta kello 18. Käsiohjelmaa myydään ovelta ja ennakkoon lisäksi kirkkoherranvirastossa ja Marian kappelissa.

Ilmoita asiavirheestä