Muualta Lapista
Igluautoilu on vaarallista
Liikenneturva muistuttaa, että auto tulee puhdistaa lumesta ja jäästä kattoa myöden ennen liikenteeseen lähtöä
Tien päälle ei pidä lähteä iglussa istuen. Auto tulee puhdistaa lumesta ja jäästä kattoa myöden ennen liikenteeseen lähtöä. Liikenneturva muistuttaa, että pelkkä kurkistusluukku tuulilasissa ei riitä. Liikenneturvan kyselyn perusteella reippaasti yli puolet suomalaisista pitää ongelmana sitä, että lumia ei putsata kunnolla.
Liikenneturvan tuoreen selvityksen mukaan 64 prosenttia suomalaisista pitää todella tai melko suurena turvallisuusongelmana sitä, että auton ikkunoita ja kattoa ei putsata lumesta kunnolla.
Sama osuus kertoo putsaavansa lumen ja kuuran kunnolla auton ikkunoista aina ennen ajoon lähtöä. Loput tekevät sen yleensä, joskus tai harvoin.
Kunnollisen putsaamisen tekemättä jättäminen saattaa aiheuttaa vaaratilanteen, kun lumi pöllähtää auton katolta takana ajavan tuulilasiin. Pahimmassa tapauksessa katolta saattaa lentää isompi jäälevy, joka vaurioittaa takana tulevaa.
Jos lumiharja ei heilu, jätä auto kotiin
Pakkanen ja runsas lumentulo kuuluu talveen. Suunnittele aikataulusi huolella, kun pyryttää tai keli painuu miinukselle. Varaa aikaa auton puhdistamiselle. Esilämmitys auttaa auton putsaamiseen lumesta ja jäästä.
– Ajoissa ja hyvin putsatulla autolla lähteminen vähentää stressiä ja tekee elämän helpommaksi, mutta ennen kaikkea turvallisemmaksi tien päällä. Lumiharjaa on siis käytettävä ahkerasti, muistuttaa koulutusohjaaja Sami Kivilä Liikenneturvan tiedottessa.
Opettele sisäpuhaltimien asetukset etukäteen. Niiden käyttö ehkäisee lasien huurtumisen ajon aikana.
Jos auton puhdistus tuntuu hankalalta, kannattaa miettiä onko autolla asiaa liikenteeseen ollenkaan. Teleskooppivartiset lumiharjat helpottavat auton katon puhdistamisessa.
Kiire ja liikenne ovat huono yhdistelmä. Ajajan stressitaso lisääntyy entisestään, kun yhtälöön lisää vielä puhdistamattomat ikkunat.
– Varaudu myöhästymisiin, kun keli on huono. Liikkeellelähtö ei saa koskaan olla niin kiireinen, ettei autoa ehdi puhdistaa kunnolla, huomauttaa Kivilä.
Esilämmitä auto. Se ehkäisee lasien jäätymistä ja huurtumista, mutta helpottaa useimmiten myös lumen ja jään putsaamista.
Putsaa auto huolellisesti lumesta ja jäästä ennen liikkeellelähtöä.
Ehkäise kosteuden kertymistä sisätiloihin pudistelemalla lumet kengistä ja vaatteista ennen autoon istumista.
Huolla ilmanvaihtojärjestelmä säännöllisesti. Se vähentää ikkunoiden huurtumista.
Kytke auton varsinaiset ajovalot päälle, jos huomiovaloautomatiikka ei sitä tee. Varmista, että etu- ja takavalot on putsattu myös lumesta