Paikallisuutiset

Levin lasku- ja hiihtokausi alkaa perjantaina – Säilölumiladusta tulee alkuun kilometrin mittainen

Levin eturinne alkaa olla laskukunnossa. Kuva keskiviikkoaamulta. Kuva: Janne Pussila

Levin laskettelu -ja maastohiihtokausi starttaa suunnitellusti perjantaina 4. lokakuuta.

Eturinteen hiihtohissit pyörähtävät käyntiin kello 9.30. Samaan aikaan avautuu myös säilölumilatu Draivilla.

Rinteistä avataan Levi Glacier ja Eturinteen parkki sekä kumparerata. Hisseistä avataan Glacier Express, North ja Eturinteen mattohissi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Levi Ski Resortin reittivastaava Jouko Majava kertoo, että kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan ja perjantaina päästään hiihtämään noin kilometrin mittaisella säilölumiladulla.

– Lumet on melkein levitetty ja torstaina ajetaan latu hiihdettävään kuntoon, Majava sanoo.

Levi Six -tuolihissin työmaan takia säilölumilatu ei totutusta poiketen ulotu Draivilta viitoshissille saakka.

– Työmaa rajoittaa sen verran, koska sinne tarvitaan esteetön kulku, joten ainakaan tässä vaiheessa siihen ei ajeta säilölunta. Draivilta Ounasjoelle päin tulee noin kilometrin latu suuntaansa. Siitä lähdetään liikkeelle, Majava kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Levin säilölumilatu avataan perjantaina kilometrin mittaisena. Kuva: Janne Pussila

Avajaisviikonloppuna on muutakin ohjelmaa kuin vain laskemista ja hiihtämistä. Niin perjantaina kuin lauantainakin kello 11.00–16.00 Zero Pointin vieressä on Levin ohjelmapalveluyrittäjiä esittelemässä talven toimintojaan.

Perjantaina kello 18.00 on luvassa Zero Point Brand Storen muotinäytös. Afterit Café Zerolla ja jatkot Ihkussa.

Lauantaina ohjelmassa on muun muassa Levi World Cup retropujottelukisa kello 12.00. Lauantaina kello 14.00–15.00 on kaikille avoimet leikkimieliset sprinttikisat säilölumiladulla. Kisan avaa Riitta-Liisa Roponen, joka tulee hiihtämään sprinttiin pohja-ajan.

Lauantaina kello 18.30–20.30 järjestetään Snappyboarder leffan ensi-ilta Levi Summitissa. Tapahtumassa nähdään myös muita elokuvia. Leffailta on ilmainen ja 50 ensimmäistä saavat ilmaiset popparit ja limpparit leffojen katseluun. Viralliset after partyt järjestetään Cafe & Bar Kodassa!

Ilmoita asiavirheestä