Paikallisuutiset

Kelekkamies ei kyllästy lajiin ikinä – katso video Levin moottorikelkkareitiltä

Siinäpä sitä vain istuskellaan pehmeällä sohvapenkillä selkä suorana ja väännetään kaasukahvasta vauhtia, niin koneet laulaa ja maisema vaihtuu.

Ihan noin se ei mennyt, kun pääsin kokeilemaan moottorikelkkailua modernilla kelkalla todellisen kelekkamiehen kanssa.

Puhutaan ensin kelekkamiehestä, jollainen Matti Kurula täysin kiistatta on. Ikänsä Kittilässä asunut Kurula aloitti kelkkailun jo poikasena, mikä ei jäänyt vain tutuissa nurkissa pörryyttelyksi, sillä hän osallistui myös snowcross- ja endurokilpailuihin.

Hieman yli 30 vuotta sitten moottorikelkkailusta tuli hänelle myös ammatti ja lopulta elämänura, kun hän perusti veljensä Kaukon kanssa Perhesafarit-yrityksen Leville, jonka toimialana oli moottorikelkkojen vuokraus.

Kylällä näytti silloin hyvin erilaiselta, kun Perhesafarit aloitti toimintansa. Nykyään firman päämaja on samassa Levimarketin pihapiirissä, missä kaikki myös alkoi pienessä punaisessa mökissä vuonna 1993. Kelkkoja oli kymmenkunta, kun nyt niitä on noin 70. Pian vuokraamotoiminta laajeni myös safareiden järjestämiseen, mikä on nykyään selkeästi suurempi bisnes kuin pelkkä vuokraaminen.

– Kyllä täällä jo muutama kelkkavuokraamo oli, mutta kysyntää tuntui olevan ja se vain lisääntyi, Matti Kurula muistelee.

Moottorikelkkailua Levillä:

Video: Janne Pussila

Kauko Kurulan vaimo Marja-Liisa toimii perheyrityksessä toimitusjohtajana. Marja-Liisa kertoo, että tällä hetkellä Perhesafareiden asiakkaista noin 80 prosenttia on ulkomaalaisia.

– Tänä keväänä on huomannut, että suomalaisia on ollut vähemmän, mikä tuntuu olevan yleinen trendi. Ulkomaalaisia on enemmän ja asiakaskunta on kansainvälistynyt entisestään. Brittien lisäksi meillä on käynyt tällä kaudella paljon myös itävaltalaisia, saksalaisia, belgialaisia ja hollantilaisia, Marja-Liisa Kurula sanoo.

Mutta sitten itse asiaan eli moottorikelkkailuun. On mahtavaa huomata, kun Matti Kurula silmin nähden innostuu kelkkailusta vuosikymmentenkin jälkeen.

– Kelkkailu on ollut aina hauskaa ja rentoa ajanvietettä, ei siihen kyllästy. Varsinkin kun vapaa-ajalla pääsee ajamaan, niin se on ihan erilaista kuin safariporukan johtaminen, Kurula sanoo.

Lähes ensikertalaiselle alku on hieman mitään sanomatonta pomppuutusta, sellaista ”ihan kivaa, mutta...”.

Ajellaan nyt kuitenkin, että saadaan kuvat otettua ja juttu tehtyä. 45 kilometrin mittaisella Kätkätunturin kiertoreitillä luvassa on myös munkkikahvit Hanhipirtin erätuvalla, minkä Kurulat ostivat muutama vuosi sitten.

Hetkeksi suojan puolelle lämmennyt keli on pehmittänyt kelkkaurat montuille, mutta nykyaikaisen kelkan jousitus jopa hämmästyttää tehokkuudellaan. Ehkä tässä jotain on.

– Samalla tavalla siellä on kaksi suksea ja kela kuin aikoinaankin, mutta kyllä nämä ovat kehittyneet aika rajusti. Iskarit ja geometria ovat kohdallaan. Myös moottorit ovat kehittyneet paljon. Ennen oli kaksitahtiset koneet, kun nyt mennään nelitahtisilla, Matti Kurula sanoo.

– Ennen kun kaksitahtisella oli ajettu 16000 kilometriä niin se oli paljon, kun nykyään vasta 60000 on paljon ajettu. Jousitukset ovat myös parantuneet huomattavasti, Kauko Kurula vertaa.

”Ylivoimaisesti parhaat reitit täällä on. On näissä ajamista.”

Kelkan kiihtyvyys yllättää ja voin ymmärtää kuinka helposti vauhti kiihtyy ylinopeuden puolelle.

Moottorikelkan suurin sallittu nopeus kelkkareiteillä on 60 kilometriä tunnissa. Esimerkiksi kylän lähettyvillä ja vaarallisissa paikoissa nopeusrajoitus on 30 km/h. Nämä rajoitukset eivät ole vain suosituksia vaan poliisi valvoo nopeuksia säännöllisesti ja sakot ovat aivan samalla kaavalla laskettuja kuin tieliikenteessäkin.

Turistien suosimilla moottorikelkkasafareilla käytetään harjoitusavainta eli nopeusrajoitinta, mikä vie kiihtyvyyttä ja mahdollistaa korkeintaan neljänkympin huippunopeuden. Monet tekevätkin niin, että käyvät ensin ohjatulla safarilla ja seuraavalla kerralla lähtevät reiteille omin päin vuokrakelkalla hyvin opastettuina ja varustettuna muun muassa gps-paikantimella.

Tällä kertaa rajoittimet jätettiin konttorille, joten pääsemme ajamaan lain sallimissa rajoissa. Aika pian huomaan ottavani edessä ajavasta Kurulasta mallia ja nostan takapuolen penkistä sekä käytän jousituksen lisäksi myös raajojani. Kelkka liikkuu alla vapaammin ja kyyti käy tasaisemmaksi. Kurvissa voi näköjään myös kallistaa painoaan. Tämähän on vähän kuin maastopyöräilyä!

Pian on jo paita märkänä ja suu virneessä, kun kurvaamme tunnelmallisen Hanhipirtin pihaan. Ymmärrän pointin, mukavaa hommaa.

Levin moottorikelkkareitit saavat Matti Kurulalta kiitosta. Häneltä löytyy kokemusta ja vertailukohtia muihin tunturikeskuksiin, mutta tietenkään täysin objektiivinen mielipide tämä ei ole:

– Ylivoimaisesti parhaat reitit täällä on. On näissä ajamista.