Kolumnit
Päätoimittajalta: Riskejä ja riemua
Päädyin rinteessä tilanteeseen, missä kaukaa saapunut vieras oli kiipelissä suksiensa kanssa. Kipu oli aitoa ja huuto tuskaista. Kielimuuri ei ollut esteenä sen viestin ymmärtämisessä.
Kun avasimme umpisolmulle suksiensa kanssa kietoutuneen kiinalaisen, niin paatuneena valelääkärinä diagnosoin heti tuoreeltaan polven ristisidevamman, mutta ihan viralliset paperit omaava väki lienee tehnyt omat arvionsa. Olen aika varma, että se oli sama.
Tärkeintä oli, että kovia oppirahoja maksanut nuorukainen saatiin nopeasti kelkalla alas ammattilaisten hoidettavaksi. Rinteessä apu on aina lähellä.
Pariskunnan toinen osapuoli sen sijaan oli vaarassa päätyä samaan tilanteeseen, mutta onneksi seurassani oli hiihdonopettaja, joka ohjasi ensikertalaisen alas klassisella french fry and pizza -tyylillä.
Suosittelen vahvasti kaikille ensimmäisiä kertoja suksilla seisoville ammattilaisen opetusta.
Itsekin sain samalla reissulla arvokasta opetusta ja valmennusta turvallisemman, nopeamman ja mikä aina tärkeintä, komeamman laskutaidon kehittämisessä. Matka on pitkä, mutta aina se palkitsee, kun huomaa matkan myös edistyneen.
Seuraavana päivänä keräsin oppia ja kokemusta itselleni tyypillisemmällä tavalla ihan omin päin. Aurinkoinen sunnuntai oikein kirkui kiireetöntä maastohiihtolenkkiä. Kun tietyn firman suksilla oli vieläpä luvassa ilmaisia munkkikahveja latukahviloissa, niin laji- ja suksivalinta oli selvä.
Uutta lunta oli satanut paljon ja Aakenuksen lenkki käytännössä vain pari kertaa ajettu, joten latupohja oli selkeästi pehmeä. Siitäpä olisi voinut päätellä, että ei se latukaan välttämättä ihan kaikkea vielä kestä. Edellisen hiihtäjän murtamalta ladulta päädyin laskussa kiskoilta ulos, mikä johti nopeaan ketjureaktioon. 35 kilometrin tuntivauhdista puuterilumeen pöllähtäminen oli jopa hauska kokemus, koska mitään ei sattunut. Tunsi elävänsä.
Puuhun osuminen tai suksien kanssa solmuun joutuminen vaikkapa polven kustannuksella olisi ollutkin sitten toinen juttu. Siellä perukoilla apu ei ole ihan lähellä. Jälkeenpäin kävi mielessä myös epätodennäköinen skenaario pää edellä puuterilumeen päätymisestä. Paha sieltä olisi omin voimin kivuta pois.
Juuri tuollaisia hautautumisasioita pääsin opettelemaan lumiturvallisuuskurssilla. Tai oikeastaan siellä opeteltiin tulkitsemaan maastoa niin, että ei koskaan hautautuisi lumeen ja tarvittaessa osaisi auttaa muita, jos heille niin pahasti pääsisi käymään. Se oli tärkeää ja silmiä avaavaa oppia.
Monissa iloa tuottavissa asioissa on omat riskinsä. Turvallisuus on syytä ottaa vakavasti, olipa homma mikä tahansa. Sen jälkeen on ikuisesti jatkuvan puntaroinnin paikka, mikä on turhaa pelkoa ja mikä järkevää riskien hallintaa suhteessa saatuun riemuun tai hyötyyn.
Hyviä päätöksiä ja hienoja päiviä kaikille!
