Paikallisuutiset

Suomen suurin lumitykistö käy nyt täysillä – Etelärinne pyritään avaamaan jo marraskuun alussa

Levin rinteiden lumetus on parhaillaan käynnissä koko massiivisen kaluston voimin. Alpine Training Park on jo käytännössä viimeistyä vaille valmiina alppihiihtäjiä varten. Kuva: Janne Pussila

Levin lumitilanne on ajankohtaan nähden jopa erinomainen. Levi Ski Resortsin toimitusjohtaja Jouni Palosaari kertoo, että maailmancup-rinne Levi Black G.2. olisi jo avauskunnossa, mutta sinne tykitetään edelleen lisää lunta, jotta olosuhteet olisivat vieläkin paremmat, kun alppihiihtotähdet saapuvat.

Joukkueet pääsevät harjoittelemaan kisarinteessä vielä ”lokakuun puolella”. Naisten pujottelun maailmancup järjestetään Levillä 10.-12.11.

Alpine Training Park ja Eturinteiden sekä Gondolin välinen siirtymä on tarkoitus avata alppihiihtäjille jo ensi viikolla, eli viikolla 43.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Myös suurelle yleisölle on luvassa merkittäviä uutisia, sillä laajan käyttäjäkunnan suosima Etelärinne tullaan avaamaan todennäköisesti jopa kuukautta ennen avaustavoitetta 1.12.

– Etelärinnettäkin ammutaan nyt kuumeisesti, sillä varsinkin perheet viihtyvät siellä hyvin. Avauspäivä on näillä keleillä marraskuun kolmannen päivän kieppeillä, Palosaari kertoo.

Myös Levi West on prioriteettilistan kärkipäässä, joten sielläkin tultaneen laskemaan huomattavasti ennen avaustavoitetta 8.12.

Lumitykit luovat lunta:

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Video: Janne Pussila

Levitunturilla pöllyää tuore lumi, vaikka taivaalta sitä ei ole hetkeen tullutkaan. Lumimäärä lisääntyy koko ajan, kun Suomen suurin lumitykkiarmeija tuottaa tavaraa rinteisiin.

Itse asiassa Levillä on jo pelkästään automaattitykkejä enemmän kuin koko Suomessa yhteensä. Reilu 300 automaattitykkiä ja noin 100 perinteistä manuaalitykkiä näyttävät tekevän nyt töitä vuorokauden ympäri, ja tykkien ampuma lumiverho kimmeltää auringossa ympäri tunturia.

Onko koko kalusto nyt käytössä?

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Täysillä ammutaan, kun on näin lauha keli, Palosaari sanoo perjantaiaamuna, kun mittari näyttää yhdeksää pakkasastetta.

Tämä vaatii vähän avaamista.

– Lauhalla kelillä pitää laittaa enemmän tykkejä päälle, että tämä noin puolentoistatuhannen kuution maksimivesimäärä tuottaa halutun määrän lunta.

Lumen tekemisessä on monta muuttujaa, joista on opittu vuosien saatossa paljon. Sää ja olosuhteet vaikuttavat aina omalla tavallaan.

– Jos ilma tai vesi on kylmää, lunta tulee hyvin. Myös ilman kosteus vaikuttaa, sillä kuivalla lumi kiteytyy parhaiten, Palosaari sanoo.

Liian kuiva tai kova pakkanen ei kuitenkaan enää ole hyväksi lumen teossa.

– 15-20 asteen pakkasella tulee hyvin lunta. Jos pakkanen menee 30:n yli, niin vesi muuttuu jo höyryksi ja menee tuulen mukana.

Tuuli on erittäin ratkaisevassa roolissa, sillä se viihtyy hyvin tunturissa ja on aina arvaamaton.

– Huipulla tuuli on monesti ongelmana, kun vain myötätuuleen voidaan ampua.

Käytännössä kaikki noin 400 Levin lumitykkiä on nyt täydessä käytössä. Kuva: Janne Pussila

Eturinteillä on laskettu jo 6. lokakuuta lähtien, sillä Glacier-säilölumipohja luotiin jo viime talvikauden alussa. Tämän kauden avauksessa Glacier pääsi elementtiinsä, kun kausi päästiin käynnistämään varmasti ennalta määrättynä päivänä. Palosaari pitää projektia täydellisenä onnistumisena, joka on tuonut jo nyt Leville esimerkiksi freestyle-hiihtäjiä ympäri maailmaa, kun maailman ensimmäinen kumpareikko avattiin täällä.

– Tämä oli täydellinen läpimurto. Joinakin vuosina voi tulla huonommat kelit ja vesisateita, mutta siitä huolimatta tiedämme, että lumi tulee riittämään.

Levin talvikausi käynnistyy tulevaisuudessakin lokakuun alussa.

– Tämä tulee olemaan totuttu kaudenavauksen ajankohta. Kauppa käy kaikkialla paremmin, kun tiedämme, milloin kausi alkaa. Varmuus on se, mitä haemme, Palosaari sanoo.

Levillä on mittavia investointiohjelmia koko ajan käynnissä. Esimerkiksi tänä kesänä uusittiin 7.3 rinteen lumetusjärjestelmä automaattiseksi, kun rinteeseen asennettiin 12 uutta automaattitykkiä.

Lumen suhteen vallitsevaa tilannetta on vaikea viedä enää juuri pidemmälle.

– Jos lunta ei tule, niin sitä täytyy tehdä. Viime vuosina myös lumen varastoiminen ja säilöminen on noussut yhä merkittävämpään rooliin. En oikeastaan tiedä, mikä voisi olla seuraava askel tällä saralla, Palosaari sanoo.

Lumetusjärjestelmä

Lunta saadaan aikaan suihkuttamalla paineistettua vettä pakkasolosuhteissa ilmaan esimerkiksi puhaltimen tai pitkän paineilmapillin läpi, jolloin se kiteytyy lumeksi.

Levin rinteiden lumetuksen perusta on mittavassa lumetusjärjestelmässä, jonka putket kulkevat maan alla ympäri tunturia automaattitykeille. Vesi järjestelmään pumpataan pääosin Ounasjoesta.

Automatisointi säästää energiaa ja optimoi järjestelmän vedenkulutusta suhteessa lumetettuun pinta-alaan.

Automaattisille lumitykeille asetetaan raja-arvot, millaisessa pakkasessa tykki saa luvan käynnistyä ja millaisissa olosuhteissa sen tulee poistua käytössä. Niissä on myös sääsensorit, joiden tuottaman havaintodatan perusteella ne pystyvät optimoimaan mm. vedenpainetta ja sitä paljonko vettä lasketaan läpi. Tämä parantaa tuotetun lumen laatua ja säästää samalla vettä.

Lisää aiheesta

Ilmoita asiavirheestä