Paikallisuutiset

Leville saadaan viimein uusi skeittiparkki

Activity Parkiin rakennetaan monien vaiheiden jälkeen kokobetoninen skeittiparkki.

Samu Mikkonen herätteli skeittausharrastusta pitkän talven jäljiltä. Kuva: Janne Pussila

Kittilän kunta rakentaa skeittiparkin Levin Activity Parkiin.

Skeittiparkin suunnittelu toteutettiin yhteistyössä paikallisten skeittaajien kanssa, jotta skeittiparkki vastaisi mahdollisimman hyvin harrastajien toiveita ja näkemyksiä.

Hanke sai alkunsa jo vuonna 2018 skeittausharrastajan tekemän kuntalaisaloitteen myötä. Aloitteen mukaan Kittilässä oli huonot olosuhteet rullalautailuun, ja Levillä sijaitsevan skeittiparkin vaneriset rakenteet olivat jo silloin heikossa kunnossa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Skeittiparkkiprojekti viivästyi, kun kilpailutuksesta tehtiin kunnanhallitukselle oikaisuvaatimus ja lopulta valitus markkinaoikeuteen. Erinäisten kiemuroiden ja vaiheiden jälkeen nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, että uusi skeittiparkki lopulta rakennetaan, mikäli kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta heltiää lupa.

Tarkistuskierros skeittiparkkiin kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina vahvistaa tiedon, että vaneriset rakenteet ovat aivan tiensä päässä.

Siitä huolimatta laudat kolisevat ja skuutit pyörivät, kun parkissa on pikkupoikia Kittilästä ja isompia poikia Leviltä.

Rikki mennyt skuutti korjataan yhteisöllisesti ja pyhäpäivän leppoisat touhut voivat jatkua.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Leviläinen Samu Mikkonen on lautansa kanssa parkissa ensimmäistä kertaa pitkän talven jälkeen. Siitä huolimatta homma palautuu mieleen nopeasti. Mikkonen otti uutisen uudesta parkista ilolla vastaan.

– Onhan se hieno juttu. Itse pärjäisin kyllä näilläkin rakenteilla, kun harvemmin käyn, mutta onhan tämä tärkeä juttu varsinkin junnuille, jotka täällä enemmän harrastavat.

Samu Mikkonen skeittasi Levin Activity Parkissa

Video: Janne Pussila

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kittilän kunnanhallitus vuokraa Levi Ski Resortilta Activity Parkin alueelta noin 0,27 hehtaarin suuruisen alueen uuden kokobetonisen skeittiparkin rakentamista varten. Maan vuokrahinta on sata euroa 50 vuodelta.

Skeittiparkkihankkeelle myönnettiin toukokuussa 80 000 euron suuruinen liikuntapaikkarakentamisen valtionavustus.

Skeittiparkin rakennusurakka hankitaan ainoan tarjouksen jättäneeltä Concrete Proofilta. Hankinta sisältää parkin toteutuksen täysin valmiiksi. Hankintasopimuksen arvo on 369 000 euroa.

Ilmoita asiavirheestä