Paikallisuutiset

Rinneturvallisuus on parantunut – “Vakavat päävammat ovat vähentyneet radikaalisti”

Levin pääsiäinen sujui ilman suurempia rinneturmia, kuten koko kausi on selvitty, mutta pienempiä haavereita sattuu väkisinkin.

Levin rinteissä oli pääsiäisenä jopa lähes 8000 laskijaa päivässä. Kaikki mahtuivat hyvin, sillä 23 hissiä ja 44 rinnettä jakoivat väkeä pitkin tunturia. Kuva: Janne Pussila

Levillä oli pääsiäisen pyhinä parhaimpina päivinä yhtä aikaa rinteillä jopa lähes 8 000 laskijaa. Maanantaina rinteissä oli jo rauhallisempaa.

Vaikka väkeä oli runsaasti liikkeellä, niin kaikki sujui onnellisten tähtien alla ja vakavilta onnettomuuksilta vältyttiin.

Ylläksellä löydettiin perjantaina rinteestä tajuton mies, joka oli ilmeisesti kaatunut ja lyönyt päänsä. Rukalla hyppyrissä kaatunut nuori laskija kuljetettiin sunnuntaina helikopterilla jatkohoitoon.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Levin turvallisuuspäällikkö Heikki Saarensalmi kertoo, että Levillä ollaan selvitty koko kausi ilman vastaavia suuremman luokan onnettomuuksia.

– Koputetaan puuta, mutta tänä talvena kaikki on mennyt tosi hienosti ilman vakavampia tapaturmia. Yleensä sellaisia sattuu 2-3 kauden aikana. Usein ne ovat isoimmissa hyppyreissä tapahtuneita kaatumisia, sillä siellä myös riskit ovat isommat.

Vaikka Levillä ei ole kirjattu tänä talvena vakavia onnettomuuksia, niin pienempiä vammoja syntyy lähes päivittäin, kun liikkeellä on tuhansia laskijoita.

– Kiivaimpana päivänä meillä on noin parikymmentä keikkaa. Jalka- ja käsivammat ovat yleisimpiä. Osa tapauksista on ihan säikähdyksiä, mutta tietenkin haemme kaikki pois ja toimitamme jatkotutkimuksiin, jos tilanne sellaista vaatii, Saarensalmi sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mikäli suuremman luokan onnettomuuksia sattuu, niin sellaiset käydään aina tarkasti läpi ja pohditaan olisiko hiihtokeskus voinut tehdä jotain onnettomuuden välttämiseksi. Esimerkiksi rinteiden kunto on aina oma riskitekijänsä varsinkin tähän aikaan vuodesta, kun aurinko lämmittää iltapäivällä jo kunnolla.

– Rinteet kesti hyvin, vaikka oli niin lauhaa. Etelän puolella vähän pehmeni, mutta yleisvaikutelma rinteistä oli hyvä, Saarensalmi kuvailee.

Turvallisuuspäällikkö Heikki Saarensalmi on viihtynyt itsekin suksilla yli puolen vuosisadan ajan. Kuva: Janne Pussila

Saarensalmi oli itsekin pääsiäisen pyhät suksien päällä ski patrol -joukoissa. Myös turvallisuuspäällikkö koki ja näki yleisilmeen iloisena ja leppoisana.

– Pääsiäisen pyhät oli ihan huippupäiviä. Ihmiset olivat hyvällä tuulella ja käyttäytyivät hyvin. Siellä oli rinteiden reunoilla piknikkejä ja pieniä ryhmiä, kun ihmiset nauttivat auringosta. Kävimme heitä puhuttamassa ja toivoimme, että roskat lähtevät mukaan, mikä on aina se isoin huoli. Mitään isompia häiriöitä ei ollut, joku ihan pikku juttu.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pitkät pyhät saivat hanat auki, mutta ylilyönnit olivat harvassa. Kuva: Janne Pussila

Pääsiäisen pyhinä myös juotiin reippaasti jo ennen after ski -hetkeä.

– Alkoholi ja laskettelu on vähän ristiriitainen yhtälö. Valvomme alkoholin käyttöä rajallisilla resursseillamme ja puutumme tilanteisiin, jos tarvetta on. Aika ajoin toimitamme ihmisiä lepäämään ja haukkaamaan happea ennen kuin he voivat palata takaisin rinteisiin. Yleisesti ottaen minulla on sellainen tuntuma, että parempaan päin ollaan tässäkin menossa, Saarensalmi sanoo.

Yli 50 vuotta suksilla rinteissä viihtynyt Saarensalmi pitää merkittävimpänä vammojen vähentäjänä sitä, kun kulttuuri muuttui ja kypärän käytöstä tuli normi.

– Vakavat päävammat ovat vähentyneet radikaalisti. Ehkä nyt on taas näkynyt jonkin verran enemmän kypärättömiä uuden asiakaskunnan myötä, mutta harvinaista sellainen nykyään on.

Saarensalmi nostaa vielä pyydettäessä yhtenä tärkeimmistä turvallisuuohjeista esiin vinkin, mikä on tärkeää muussakin elämässä, eli toisten huomioimisen.

– Sitä ongelmaa vähän on, että ei katsota risteyksissä, mistä käymme huomauttelemassa jatkuvasti. Myös metsästä tullaan joskus sillä tavalla rinteisiin, että niistä syntyy vaaratilanteita. On myös muistettava, että ylhäältä päin tuleva huomioi aina alempana laskevan.

Toinen tärkeä vinkki on rinnekarttaan tutustuminen.

– Kannattaa katsoja jo ennakkoon, että mitkä rinteet voisivat olla itselle sopivia. Aika paljon on haettu väkeä mustalta rinteeltä, Saarensalmi kertoo.

Ilmoita asiavirheestä