Paikallisuutiset

Taco joustaa!

Tacoravintolaa voi pyörittää pienelläkin työntekijämäärällä. Lauri Närhi, toinen Lost Tacos -yrittäjistä avasi ravintolaa maanantaina 9. päivänä tammikuuta 2022. Kuva: Otto Ponto

Lauri Närhi hyörii Lost Tacos -ravintolan keittiössä rauhalliseen tyyliin, vaikka ravintola aukeaa hetken päästä. Turhia askeleita ei tule, kun Närhi nostelee aiemmin misatut eli valmistellut raaka-aineet paikoilleen.

–Taco-hommaa voi tehdä pienellä porukalla, sanoo Närhi.

Närhi on toinen Levillä puolitoista vuotta toimineen ravintolan perustajista. Se toinen perustaja, Joonas Mantila viettää vapaapäivää. Kumpikin on Levin ravintolaelämän konkari. Nykyiset yrittäjäkumppanit tapasivat ensimmäistä kertaa Hullussa Porossa 2009. Siitä lähtien Mantila ja Närhi ovat vaihtaneet työpaikkaa yhdessä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kun koronapandemia sulki ja rajoitti ravintolatoimintaa, miehillä oli aikaa miettiä, mitä he haluaisivat tehdä. Tyhjiä liiketiloja Levillä ei liikaa ollut, mutta ruokakaupan vieressä ollut kahvilatila alkoi kutkuttamaan. Toisin kuin moni ravintola-alan ammattilainen, kumpikaan ei harkinnut alanvaihtoa.

Meksikolainen ruoka valikoitui ravintolaan etenkin siksi, että sitä Närhi ja Mantila haluavat vapaapäivinään syödä. Oma osansa on myös ruoan joustavuus.

– Tacot eivät ole liian kallis tuote, ja lisäksi niitä voi syödä lounaaksi tai illalliseksi, sanoo Mantila.

Tacoravintolaa voi pyörittää pienelläkin työntekijämäärällä. Lauri Närhi, toinen Lost Tacos -yrittäjistä avasi ravintolaa maanantaina 9. päivänä tammikuuta 2022. Kuva: Otto Ponto

Ravintola-alan kokeneet ammattilaiset ovat perillä alan trendeistä. Puolitoista vuotta sitten meksikolainen ruoka oli jo nousussa. Pitkään Levillä työskennelleet Närhi ja Mantila tuntevat myös Levin ravintolatarjonnan nyanssit ja totesivat, että meksikolaisella ruoalla erottuisi muista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Taco-miehet uskovat, että meksikolainen ruoka on myös pysyvä trendi.

– Se ruokakulttuuri on niin laaja. Vaikutteita on tullut Aasiasta, Espanjasta, vähän joka puolelta. Valtava fuusio, sanoo Mantila.

Meksikolainen ruokakulttuuri on aivan eri asia kuin Suomessa tunnetumpi teksasilaiseen versioon meksikolaisesta ruoasta pohjautuva tex-mex, miehet muistuttavat.

– Tacon perusta on tortilla. Miten siitä jatketaan, määrittelee onko kyseessä taco tai burrito. Myös mausteet ovat erit, eikä tacomaustepussilla maustettu jauheliha kuulu tähän keittiöön, miehet kertovat.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Esimerkiksi juustoa käytetään vähän verrattuna texmexiin, jonka makumaailmaa ravintoloitsijat luonnehtivat meksikolaista suppeammaksi.

Meksikossa monia raaka-aineita haudutellaan rauhassa yönkin yli ja esimerkiksi chileistä käytetään lukuisia eri versioita. Puolivalmisteita ei miesten keittiössä käytetä. Raaka-aineista puheen ollen, niitä miehet pyrkivät mahdollisuuksien mukaan käyttämään kotimaisina versioina.

Tacoravintolaa voi pyörittää pienelläkin työntekijämäärällä. Lauri Närhi, toinen Lost Tacos -yrittäjistä avasi ravintolaa maanantaina 9. päivänä tammikuuta 2022. Kuva: Otto Ponto

– Kaikki vaikutteet haetaan Meksikosta, mutta esimerkiksi kalatacossa käytämme läheltä pyydettyä muikkua, joka toimii tosi hyvin.

Nykyään suomalaiset alkavat jo ymmärtää, mikä on tortilla. Käsitys meksikolaisesta ruokakulttuurista laajenee hiljalleen.

Yrittäjiksi ryhtyneet työkaverit tuntevat toisensa hyvin. Työt ja työnjako hoituvat hyvin. Mantila ja Närhi pitävät ravintolaansa auki ympäri vuoden.

– Yritetään osaltamme kehittää Lapin matkailun ympärivuotisemmaksi, Närhi sanoo.

Silti talvisesonki on yhä tiivis, ja päivittäin on myös muutamien tuntien ajan kova paine.

– Viime viikot on painettu aika kovaa. Jos skismaa tulee, aika hyvin ne saadaan purettua pois.

Ilmoita asiavirheestä