Levinyt!
 

Raattaman poropäivillä on tunnelmaa

02.04.2015

Poroa ja porinoita.
Raattaman kylän kevään kohokohta oli eittämättä jälleen torstaina 26. maaliskuuta, kun kylä oli koonnut voimansa yhteen ja juhli Poropäivää Porotilamajoitus Autton pihapiirissä sekä kylän 120-vuotiaalla rukoushuoneella, jossa elämäntyönsä opettajana tehnyt Hilkka Väänänen esitteli kylähistoriallisestikin merkittävää rakennusta.

Raattaman rukoushuone
Perinteikäs ja runsas käsityöläisten tori tarjosi matkailijalle aitoja lapinkäsitöitä sekä maistuvia herkkuja. Mukava oli myös porista tuttujen kanssa. Enontekiöltä Karessuvantoa myöten sekä Inarista oli saapunut käsityöläisiä myymään taidokkaita koruja, huopikkaita, luuhkia, sisnatöitä, linnunpönttöjä, koriste-esineitä ja kirjoja. Olisipa matkaansa voinut ostaa vaikka takuulla hiljaisen linnun lemmikiksi, sillä täytetyjä riekkoja ja jopa korppi olivat kaupan.

Porop_Eveliinapaisti
Ravintoa ja kauneudenhoitoakin löytyi kojuista ja kodista. Kuivattuja yrttejä, yrttivoiteita ja -siirappeja, sekä leivonnaisia oli myymässä myös Poropäivillä jo ainakin viidettä kertaa Jaana Sara Ylläsjärven Pihvikeisarista ja Lapin Sara Oy:stä. Jaanan yksi menevimmistä tuotteista on pintaverenkiertoa elvyttävä ja kipuja lievittävä Mesiangervovoide.
- Tänne on aina kiva tulla ja samalla saa itsekin oman välipäivän päätyömaalta, vaikka päivä on pitkä ja illaksi suuntaan takaisin Pihvikeisariin iltavuoroon. Näkee erilaisia ihmisiä ja maisemia, tämä on lomapäivä työn merkeissä ja kauppakin käy.
Paikallisia mettäkakkoja ja piiraita sekä rieskaa oli myös myynnissä, ja maistuvia poronlihajalosteita voi ostaa heti nautittavaksi tai mukaansa.

Vaikea ennakoida.
Arcti Foodin yrittäjät Matti ja Eveliina Pääkkölä kuumensivat avotulella kokonaista poroa ja ruokkivat yleisöä poromakkaralla ja lämminsavuporonpaistilla. Kahvia löytyi kotatulilta ja Autton kahvion ovet kävivät myös tiheään.
- Tämä on aina vähän arvoitus, miten paljon väkeä paikalle tulee käymään. Jos on aurinkoinen sää, on hiljaisempaa, sillä silloin ihmiset suuntaavat laduille. Mutta kyllä tässä ehtii väkeä piipahtamaan, kun koko päivän tapahtumasta on kyse, vielä ei liioin olla ryhdytty parkkipaikkojen laajentamiseen, kertoo Eveliina Pääkkölä.

Porop_yleis
Ja ei liikenneruuhka menoa haitannut. Oli vain komeamman näköistä, kun Raattaman ja Ylikyrön välisen Ounasjoentien varret olivat täynnä autoja. Kerran vuodessa pienen liikennesuman kestää kyllä.
(Jaspis)

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2017
Nettitaivas