Levinyt!
 

Kirsi Vainio tahdittaa kevään rytmit hotelli Levitunturissa

02.04.2015

Musiikki-isäntä korvaa toisen elävän orkesterin.
Kirsi Vainio saapui maaliskuun alussa ilahduttamaan hotelli Levitunturin tanssikansaa. Elävä musiikki maustaa myös Levihotellin kevätiltoja, mutta solistiesiintymisten ulkopuolella musiikki-isäntä – tässä tapauksessa emäntä – Kirsi viihdyttää levytanssiohjelmallaan viikon jokaisena iltana.
Tango, valssi, polkka, jenkka, twist, foksi, cha cha, jive ja muut perinteiset lavatanssit saavat parketin kulumaan Levihotellin legendaarisessa tanssiravintolassa.

DJ Kirsi
Kirsille genret eivät kuitenkaan luo rajoja, musiikki valikoituu tilanteen ja illan mukaan. Toistaiseksi ei ole tullut vastaan toivetta, jota ei levykokoelmien kahlaaminen olisi täyttänyt. Jopa vanhat discohitit ja rock’n roll ovat soineet toiveesta illan hämärissä.
- Toivomuksia tulee Anna Abreusta Mattiin ja Teppoon. Aluksi ihmiset vähän ujostelivat, mutta tulevat onneksi jo rohkeasti toivomaan, Kirsi kertoo.

Tuttu näky Lapin tuntureilla.
Musiikki-isännän palkkaaminen toisen liveorkesterin tilalle on Levihotellin pilottikokeilu. Levytansseja eivät taida tänä päivänä kaikki tiskijukat, mutta Kirsiltä ne hoituvat siinä missä ääni- ja valotekniikkakin, joten hän pestautui tiskijukaksi 42 päivän työputkeen. Kevään lopussa katsotaan, jatketaanko samalla konseptilla myös ensi vuonna.
- Tähän asti on tullut positiivista palautetta asiakkailta. Ja asiakaslähtöisestihän tätä tehdään, en ole täällä soittamassa itselleni. Tässä hommassa pitää olla myös pelisilmää.
Tiskijukan työt 16 vuotta sitten aloittanut Kirsi on kotonaan ravintolaelämässä ja ohjelmapalvelualalla. Ovimiehen hommia lukuunottamatta ei löydy työtä, jota hän ei ravintoloissa taitaisi ja yöpainotteinen rytmi on hänelle luontainen. Vastapainoksi yökerhon hälylle, hän rentoutuu kotona kirjan kanssa.
Tutustumiskierros tuntureiden tiskijukkakoppeihin alkoi jo 19-vuotiaana, jolloin Kirsi pakkasi levypakkinsa ja laukkunsa ensi kertaa Pyhälle. Sittemmin ei pohjoisten laskettelukeskuksien ravintolamaailmoista yksikään ole jäänyt tuntemattomaksi, ja Levillekin Kemissä nykyään postinsa lukeva Kirsi kaarsi jo kuudennen kerran sesonkihommiin. Ohjelmapalvelualalla myös työskentelevä uunituore aviomieskin antoi suostumuksensa Levin keikalle, vaikka häitä olikin tanssittu vain kuukausi ennen lähtöä.
(Maria Mäenpää)

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2017
Nettitaivas