Levinyt!
 

Eleconista saa hyvät neuvot kaupan päälle

05.03.2015

Tavoitteena tyytyväinen asiakas.
Kun Pirjo ja Juha Seppälä perustivat vuonna 2007 Sähköliike Eleconin Keskuskujalle, ympäristössä oli vielä ruhtinaallisesti tyhjää tilaa. Levin kaupunkimainen olemus on rakentunut hiljalleen liikkeen ympärille. Juha ja Pirjo ovat molemmat syntyperäisiä kittiläläisiä ja palvelevat asiantuntevasti paikallisella murteella.
Lapset Teemu ja Tommi jatkavat vanhempiensa perinteitä. Tommi on jo valmistunut sähkömieheksi ja Teemu opiskelee parhaillaan alaa. Molemmilla on aikaisempia opintoja sekä työkokemusta muilta aloilta, mutta näköjään veren perintönä sähköalalle päädytään.
Elecon on erikoisliike, jossa on laaja valikoima valaisimia ja erilaisia kodin sähkölaitteita. Lisäksi myynnissä ovat myös puhelinten laturit, erilaiset kaapelit ja liitäntäjohdot sekä adapterit, muistikortit sekä palo- ja häkävaroittimet, joiden paristo kannattaa vaihtaa kerran vuodessa, vaikkapa kevätsiivouksen yhteydessä.

Elecon
Myyntiin on otettu myös sisustustuotteita, kun asiakkaat halusivat ostaa myymälän somisteita koteihinsa ja mökeille. Eleconista saa takuuhuollot sopimustoimittajien laitteisiin Lisäksi hyvät neuvot tuotteiden valinnassa ovat tärkeä osa palvelua, tavoitteena toimivat ratkaisut ja tyytyväinen asiakas.

Hehkulampuista LED-aikaan.
Suuret kodinkoneet toimitetaan osin tilausten perusteella, sillä mallisto on niin suuri, että on mahdoton pitää varastossa kattavaa valikoimaa. Tarjolla on myös monenlaisia valonlähteitä, joiden ominaisuuksista henkilökunnalla on vankka tietämys. Ei ole aivan sama, minkä lampun mihinkin paikkaan valitsee, sillä lampuissa on omat ominaisuutensa.
- Kahdeksan toimintavuotemme aikana maailma on siirtynyt hehkulampusta LED-aikaan. LED-valojen tehot ovat kasvaneet, ja ne ovat jo korvaamassa energiasäästölamput. Ledit ovat energiataloudellisia ja vähentävät näin ollen hiilidioksidipäästöjä. On kuitenkin huomioitava, että niin käytetyt LED- kuin energiansäästölamputkin ovat ongelmajätettä, eivätkä ne kuulu talousjätteisiin, sanovat Pirjo ja Juha.
- Neuvomme mielellämme valaistuksen toiminnallisuudessa. Valon määrä, kohdistus ja väri ovat tärkeitä asioita ennen kaikkea sisustuksessa, jossa suositaan tällä hetkellä päivänvalon väriä, se ei vääristä sisustuksessa käytettäviä sävyjä.

Etähallintaa ja energiansäästöä.
Eleconilta saa erilaiset sähköasennuspalvelut sekä myös ilmalämpöpumppujen asennukset käyttövalmiina sähköliitäntöineen. Myös kiinteistöjen sähkölaitteiden etähallintajärjestelmien asennukset hoituvat, ja ne ovatkin lisääntyneet ennen kaikkea loma-asunnoissa. Omakotitaloihin taas on asennettu energiansäästöjärjestelmiä, jotka kilpailuttavat sähkön hinnan automaattisesti ja ottavat huomioon myös muut mahdolliset energianlähteet ja valitsevat halvimman.
- Puoleemme saa kääntyä missä tahansa sähköön liittyvissä ongelmissa. Palvelemme kaikissa sähköasennuksissa, myös tee se itse -miesten kannattaa jättää sähköasennukset aina suosiolla asiantuntijalle, sillä jos omien asennusten tuloksena tapahtuu vahinkoja, vakuutus ei korvaa niitä. Sähköstä puhuttaessa ammattitaidoton asentaja voi aiheuttaa jopa hengenvaaran itselleen tai muille, Pirjo ja Juha muistuttavat.
(Timo Koivisto)

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2017
Nettitaivas