Levinyt!
 

Isac Elliot hyppää Areenan lavalle 25.2.

22.02.2015

Ensimmäistä kertaa Lapissa.
Vuonna 2012 Wake up World -albuminsa New Way Home -kappaleella läpimurron tehnyt Isac Elliot on nykyään kiireinen nuorimies. Kappaletta on kuunneltu Spotifyssa jo 11 miljoonaa kertaa, ja viikolla 9 Levillä lomailevilla on mahdollisuus päästä katsomaan Isacia livenä.
Hullu Poro Areenalla järjestetään 25.2. klo 18 ikärajaton keikka, jonne 14-vuotias artisti toivoo kaiken ikäisiä katsojia. Hänellä on myös ulkomailla faneja kaikista ikäryhmistä. Isac keikkailee ahkerasti ympäri Eurooppaa, naapurimaat Norja, Ruotsi ja Viro ovat tuttuja, uusina ovat tulossa Englanti, Saksa ja Turkki.
- En ole käynyt koskaan Oulua pohjoisempana, joten Lappi ja Levi ovat minulle täysin uutta. Olen nähnyt toki kuvia ja leffoja Lapista, joten on minulla siitä jonkinlainen mielikuva. Kaunista siellä niiden perusteella näyttäisi olevan ja paljon lunta ja kylmää, sanoo Isac.
- Aion käydä Levillä myös laskettelemassa. Viihdyn twinareilla snowparkissa ja osaan muutamia temppujakin, mutta isot hyppyrit eivät houkuttele. Käyn kotona Kauniaisissa laskemassa Granin mäessä, kun on aikaa, mutta urheilu on jäänyt viime aikoina vähiin musiikin vuoksi, keikkalavoilla tosin tulee tanssittua esiintyessä aika paljon.

IsacElliot

Keikkailusta elämänkokemuksia.
Isacin musiikkiura alkoi kuusivuotiaana Cantores Minores -kuorossa, jonka harjoituksiin hän matkusti jo silloin yksin bussilla ja ratikalla. Yhdeksänvuotiaana hän esiintyi jo Svenska Teaternin lavalla ja solmi ensimmäisen levytyssopimuksensa 11-vuotiaana.
- Äänenmurros oli minulle ongelmallista noin puolen vuoden ajan, mutta sen kanssa on pärjätty. Äänen madaltuminen mahdollistaa erilaisia kappaleita, ja sen myötä olen saanut enemmän myös aikuisia faneja.
- Koulu menee hyvin, vaikka minulla on paljon keikkamatkoja, läksyt tehdään siellä, missä ollaan. Musiikki ja keikkailu ovat tuoneet mukanaan monia hienoja elämänkokemuksia, jotka olisivat jääneet ilman sitä kokematta. Tosi hauska tulla myös Leville ja Hullu Poro Areenalle, nähdään siellä, tervetuloa kaikille nauttimaan keikasta, toivottaa sympaattinen Isac.
(Timo Koivisto)

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2017
Nettitaivas