Levinyt!
 

Mika Laasosen katse on vakaasti tulevaisuudessa

26.04.2018

Liiketaloudellista ammattitaitoa nyt peliin

Rapean kuukauden on ehtinyt vasta haistella tunturi-ilmaa ja tutustua omaan työyhteisöönsä Levin Matkailu Oy:n uusi toimitusjohtaja, KTM Mika Laasonen, jonka työ Levillä alkoi 12. maaliskuuta.

laasonen

Mika Laasonen on lähtöisin Savonlinnasta, mutta viimeksi oma koti on sijainnut Hollolassa, josta suunta oli pohjoiseen. Laasonen on työskennellyt kymmenkunta viimeistä vuotta muun muassa Life Finland Oy:n toimitusjohtajana ja Life Europe Ab:n konsernin pohjoismaisen johtoryhmän jäsenenä. Hänellä on vahva kokemus yrittäjäyhteistyöstä, franchising-toiminnasta, osakeyhtiön operatiivisesta johtamisesta sekä myynnistä ja markkinoinnista.

Levi ei ole Laasoselle mitenkään outoa seutua, sillä hän on tehnyt muun muassa eri konsulttitehtäviä Levin alueelle 1990-luvun loppupuolella useaankin otteeseen.

– Silloin jo innostuimme koko perhe Levistä, ja sen jälkeen on täällä käyty ahkerasti.

Paljon on menty eteenpäin

– Koko Levin alue on muuttunut hurjasti verrattuna omaan ensi käyntiin. Nyt täällä on jo 200 eri yritystä ja yrittäjiä on jonkun verran vähemmän. Siihen joukkoon mahtuu monenlaista, ja alueella jo pitkän olleet opettavat myös uusia ja toisin päin, uusia tuulia tulee ja pitääkin tulla.

Laasonen kiittelee omaa talonsa väkeä eli Levi Travelin, Levi Eventsin ja Levin Matkailun osaavaa henkilökuntaa, jolla ammattitaitoa on todella paljon.

– Olen tullut tänne nöyränä, sillä minulla on paljon opittavaa, enkä ole huolissani siitä, että itsellä on matkailupuolen kokemusta on vähemmän, sillä toisaalta oma vahvuus on liiketaloudessa. Isoin haaste on tällä hetkellä matkailuosakeyhtiön pieni budjetti verrattuna suureen työmäärään. Oma katseeni on vakaasti edessäpäin, jatkuvuudessa. On uudelleen organisoitavia asioita, mutta uskon voivani tuoda tähän yritykseen lisäarvoa sekä pysyvyyttä. Pitää vain aina ymmärtää päätösten vaikutus ja luottaa myös maalaisjärkeen, sanoo Laasonen tulevaisuudesta.

Kohta 30 vuotta Levin Matkailua

Levin Matkailu Oy täyttää 30 vuotta ensi vuonna. Nyt on Laasosen mukaankin hyvä vaihe katsoa, mikä matkailuosakeyhtiön rooli täällä on.

– Toivon, että alueen yrittäjät ymmärtäisivät oikein, mitä kaikkea Levin Matkailussa tehdään. Teemme esimerkiksi laajaa ulkomaan markkinointia. Finavia ja Kittilän lentokenttä on hyvä kumppani, ja työmme on hankkia matkailijoita alueelle, jotka tarvitsevat lentoliikennettä. Meidän on luotava olosuhteita, että tänne voi tulla. Puolin ja toisin pitää ymmärtää esimerkiksi kentän solmut vaikkapa aikatauluissa.

– Kansainvälisyydessä on meille paljon potentiaalia ja silti olemme vasta alkutekijöissä kv-kaupan suhteen. Kansainvälisyys antaa mahdollisuuden kehittää esimerkiksi lumetonta aikaa Lapissa. Nyt jo osataan tulla revontulien perässä, oivallus on ohjata asiakas tulemaan jo syksyllä niitä ihailemaan, vaikka kanoottisafarille.

Mika Laasonen sanoo, että alueen matkailumarkkinointia hoitavalla yrityksellä on lisäksi vastuunsa. On oltava hanskassa niin kestävä kehitys kuin vastuu ympäristöstäkin ja laadusta. Lisäksi kannattaa muistaa, että meneillään oleva viimeisin alueellinen matkailustrategia Levi 4, ei ole yksin Levin Matkailu Oy:tä varten, vaan se koskee koko aluetta ja kaikkia toimijoita, Levi 4 on hyvä strategia pitää mielessä.

Jaspis Toivonen

 

Jaa uutinen:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä

Selaa uutisryhmää Lyhyesti Leviltä

 
LeviNYT!  
Postiosoite: Luhtapolku 7
  99140 Köngäs
Puh: 040 8482 445
© Luhtaway Media & Tekniikka Oy 2018
Nettitaivas